Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Pikkupakkaset ja vesiliukkaat tuppasivat säikyttämään Mäntyperän eukon, mutta lähtipä kuitenkin kesärenkain keskiviikkoiselle konserttireissulle kirkkoon.
Päätin kiivetä parvelle nähdäkseni taas kerran ne kanttori Aino Juntusen levottomat jalat. Ihminen kun on niin kovin pieni ja hentoinen, on varsinkin jalkion käyttö aina aivan uskomaton suoritus!
Upeasti sieltä ylhäältä näki myös kauniit värilasi-ikkunat, holvikaarien takana olevassa vaikeasti luettava teksti ”Ota ristisi ja seuraa minua.”
Ensimmäisessä kappaleessa Toccata d-molli ”Doorinen” Bach esittäytyi täydellä voimallaan, musiikki on jotenkin raskasta ja vahvaa, ja keskityin todellakin niihin jalkoihin, ja ihailemaan pariskunnan rauhallista yhteistyötä. Oma nuotinkääntäjä on hieno etu urkurille!
Halusin kuvaan heidät, ja mahtavan kauniit urut, mietin myös, onko nyt menossa ripareita, kun tuntematon nuorukainen sattui samaan kuvaan.
Duurissa soiva Triosonaatti antoi Bachista jo hiukan ilakoivamman kuvan, ja Largo-osa soi hetken rauhallista tuumailua. Mutta Fuuga h-molli A. Corellin teemasta oli jotenkin mieleisesti mahtava, rimpuilen koko ajan sitä vastaan, etten pidä Bachia lempisäveltäjäni (en siis ymmärrä hänen musiikkiaan). Mutta tästä tykkäsin vielä vähän vastentahtoisesti….
Aloin syttyä Triosonaatti IV e mollissa, varsinkin Andantessa olin jo myyty, musiikki oli rauhoittavaa, lohduttavaa, hiukan raskasta bachimaista toki, mutta mielessäni suomensin kolmannen osan ”pikkusen riemukasta iloa”, siinä aloin nähdä kesäniittyä perhosineen, kimalaisineen aurinkoisena päivänä. Tosi ihana.
Ja kun tunnelmoimaan käydään, niin Fantasia G-duuri ”Piece d´Orgue” antoi todella luvan ihan omille fantasioille. Monta päivää olin kuunnellut valtavaa metsäkoneiden jyrinää ja pauketta jossain lähimetsissä, ja niinpä tämä fantasia alkoi kimalaisten kisailulla, iloisella pörinällä ja paisui kohta valtavaksi metsäkoneiden murskaaviksi kidoiksi, kaiken tuhoavaksi voimaksi, jota jatkui ja jatkui, niiden pienten mustien kengänkärkien polkaisuilla!
Lopulta lumi peitti raiskion, ja siellä alla uuden elon siemenet imivät jo talvista kosteutta ahnaasti ja sitkeästi! Ja keveästi kanttorimme riensi alas yleisöään kiittämään…
Mutta mitäs nyt! Rippilapseksi arvelemani nuorukainen istui urkujen ääreen!
Tämä nuori mies, Toni Varis, 15, unelmoi ihan jostain muusta kuin NHL:sta. Jos hän voittaisi lotossa, ostaisi omat urut! Korvakuulolta hän soitti muutamia tuttuja teemoja, jalkiossakin jalat osuivat kohdilleen, vaikkei jalassa oikeita soittajan kenkiä ollutkaan!
Eikä siinä vielä kaikki. Urkuparvelle saapui myös hänen äitinsä, joka sattui olemaan Mäntyperän eukon FB-kaveri, joten Tonin toiveiden toteutumisesta kuulen varmaan jatkossakin! Tiedän minä puolelle miljoonalle turhempiakin paikkoja kuin soittajapojan unelmat!