Kun koronavirus esti oikean matkustamisen, seitsemän hengen porukka Lemiltä ja Lappeenrannasta teki toukokuussa virtuaalimatkan Uralin tuntumaan Permiin. Tässä alla Juhani Heinon, Airin, Jukan, Katrin, Markun, Riittan sekä Timon yhteinen matkakertomus.
Virtuaalinen matka alkaa
14.5.2021 sopivat virtuaaliset herätyskellot saavat matkalaiset vain virtuaalisesti hereille. Tosimaailman reissut alkavat yleensä epäinhimilliseen aikaan. Tämä toimintamalli on kevyempää. Kirjoitetaan kuitenkin kuin olisimme oikeasti liikkeellä.
Lappeenrannasta on Viipuria kohti varmuuden vuoksi lähdettävä kuuden aikaan. Sovitaan, että Viipurissa ollaan jo kahdeksalta. Lasdotska Pietariin lähtee 09.30. Ehdimme pitää huoltotauon Karusellissa. Varataan myös vähän eväitä.
Rautatieasemalle puretaan matkapakaasit ja komennuskunta nimetään lippuja hankkimaan. Paikallisliput ostetaan myös paluumatkaa 19.5.2021 varten. Auto viedään Drushban parkkiin. Aistitaan vielä Viipurin keväistä arkiaamua, lähdön tunnelmaa unohtamatta. Nythän se vasta konkreettiselta lähdöltä tuntuu.
Pietarissa ollaan varttia vaille kymmenen. On hyvää aikaa vaikka vähän sählätä Laatokan asemalle siirtymisen kanssa. Mennäänkö metrolla, ratikalla, autobussilla vai taksilla. Päädytään taksiin ja perillä pakaasit laitetaan säilytykseen. Katselemme Pietariin tunkevaa kesäistä menoa.
Kun kaikki on mennyt joutuisasti, menemme metroon ja ajamme kaksi pysäkinväliä länteen. Kevätpäivänä
Aleksanteri Nevalaisen Lavran alue on rauhallinen keidas Moskova-hotellin ympärillä vyöryvän liikenteen vieressä. Siellä voi käydä katsomassa kaakkois-Suomessa hääränneen Suvorovin hautaa Neitsyt Marian Taivaaseenastumisen kirkossa. Myös lukuisien taiteilijoiden viimeinen leposija on muurien sisällä.
Metrolla ajellaan takaisin Laatokan asemalle. Kävellään vähän sivummalle ruokailemaan ja rentoutumaan Bahroma-ravintolaan.
Hyvissä ajoin siirrymme takaisin asemalle, pakaasit säilytyksestä mukaan. Laiturin numero varmistetaan näyttötaululta. Raahaudutaan vaunun numero viisi vierelle odottelemaan vaunuosaston eeskäyvän lippusyyniä ja vaunuun avustamista.
Haetaan paikkoja ensimmäisen luokan makuuvaunuosastosta. Kahden hengen alapetiset hytit ovat
ukikohtana seuraavat 29 tuntia. № 072Е «Demidovskiy Express» lähtee 17.09 kohti Permiä. Keskitytään matkustamiseen ja maiseman tarkkailuun.
Laatokan rautatieasema Pietarissa
Laatokan rautatieasema (ven. Ладожский вокзал), on Pietarin nykyaikaisin, 2003 avattu rautatieasema. Asema sijaitsee ydinkeskustan itäpuolella ja Nevan pohjoispuolella. Helsingin ja Moskovan väliset junat pysähtyvät asemalla. Elokuun 2003 ja syyskuun 2006 välillä asema toimi tilapäisesti Helsingin ja Pietarin välisten junien pääteasemana (Repin ja Sibelius), mutta Helsingin junien lähtöasema palautui sittemmin Suomen asemalle.
Ratapiha on kaksikerroksinen. Kaukoliikenteen raiteet ovat maan pinnalla ja lähiliikenteen raiteet maan alla. Rautatieaseman liikennekapasiteetti on 50 lähi- ja 26 kaukojunaparia päivittäin. Laatokan asema palvelee erityisesti Pietarista itään ja pohjoiseen suuntautuvien ratojen junaliikennettä. Helsingin ja Moskovan (Leningradin aseman eli Lokakuun aseman) välillä liikennöivät junat, kuten Tolstoi, pysähtyvät Laatokan asemalla.
Malaya Okhtan alueen asemakompleksi rakennettiin vuosina 2001-2003 suunnittelijana arkkitehti Nikita Yaveyn. Uuden aseman rakentaminen helpotti Moskovan rautatieaseman kuormitusta pohjoisen ja Siperian suuntaan.
Laatokanasemalta on junayhteydet mm. suuntaan Volhovstroi I, Vologda, Tihvinä, Petroskoi, Murmansk, Samara ja Moskovan Kiovan asema (ei pysähtymistä väliasemilla). Matkaa Helsingistä on 421 km ja Perm 2 asemalle on 1709 km.
On ollut suunnitelmissa rakentaa Laatokan aseman kautta kaupunkiin rengasrata, jota on testattu
ekemällä testimatkoja Krasnoje Selosta Pargolovoon Aseman rakentamisen jälkeen aseman ympärille kehittyi laaja asuin- ja liikerakennusalue. Rakentamiseen käytettiin viereisiä vanhoja teollisuusalueita.
Tihvinä
Historiallinen kyläpahanen, sittemmin kaupan keskus ja kaupunki 180 km päässä Moskovasta. Se mainitaan ensimmäisen kerran v 1383 Novgorodin Äänisen viidennekseen kuuluvana pogostana Laatokan ja Äänisen välisellä kauppareitillä.
Tihvinä tuli tunnetuksi myös Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen muistoksi rakennetusta kirkosta ja sitä muurein ympäröidystä luostarista, josta tuli aikanaan yksi Luoteis-Venäjän puolustuksen keskuksista. Tämä on kaupungin merkittävin nähtävyys.
Vuonna 1613 ruotsalaiset polttivat esikaupungin ja piirittivät luostaria. Luostarin puiset rakennukset korvattiin kivisillä ja siitä tuli merkittävä arkkitehtoninen kokonaisuus. Asukkaat vapautuivat luostarin alaisuudesta 1700 luvulla ja vuodesta 1783 Tihvinästä tuli kaupunki.
Saksalaiset valtasivat kaupungin toisen maailmansodan aikana 8.11.1941 operaatiossa, jonka
tarkoituksena oli sulkea Laatokan yli kulkenut Leningradin huoltoreitti. He joutuivat kuitenkin vetäytymään neuvostoarmeijan vastahyökkäyksen takia jo 9.12.1941. Tihvinä kärsi huomattavia vahinkoja.
Väkiluku on nyt noin 58.000. Kaupungissa toimii Ikean kalustetehdas Swewood ja rautatievaunuja ja
armeijan kalustoa valmistava tehdas. Säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakov on syntynyt Tihvinässä.
Suomalainen ystävyyskaupunki on Imatra.
Babajevo
Babajevo (ven. Баба́ево) on kaupunki Vologdan alueella Venäjällä. Se sijaitsee alueen länsiosassa
Kolpjoen rannalla 246 kilometrin päässä Vologdasta. Kaupunki on Babajevon piirin keskus. Asukkaita
on 12 300 henkeä (vuonna 2006).
Babajevon kylä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1461. Seudulle perustettiin paikallista suomalmia raaka-aineena käyttävä rautatehdas 1800-luvun alussa. Kaupunki on saanut alkunsa kylän lähelle 1900-luvun alussa rakennetusta Pietari–Vologda radan asemasta. Vuonna 1925 asemataajamasta tuli kaupunki.
Nykyään Babajevossa on veturivarikko ja muita rautatieliikennettä palvelevia laitoksia, kaasujohdon kompressoriasema, puunjalostus- ja elintarviketeollisuutta. Jääkauden muovaaman Kamennaja gora -luonnonmuistomerkin lähellä toimii samanniminen parantola. Kaupungissa on kotiseutumuseo.
Ensimmäiset asukkaat saapuivat seudulle mesoliittikaudella 7 000–4 000 vuotta eaa. Alueen alkuperäisväestöä lienee suomalais-saamelaista taikka lopilaista välikantakieltä puhuvia metsästäjäkeräilijöitä.
Ensimmäisen vuosituhannen alussa alueelle muutti itämerensuomalaisia vepsäläisiä, jotka puolestaan väistyivät pohjoisille syrjäseuduille toisen vuosituhannen vaihteessa saapuneiden slaavien tieltä. Vepsäläisiä asuu yhä piirin luoteis- ja koillisosissa Pjažozeron sekä Pondalan ja Kujan seudulla.
Piirin alueella sijainnut Kološman pogosta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1389 Dmitri Donskoin testamentissa. 1400-luvun lopulle saakka alue oli Novgorodin feodaalitasavallan sekä Vladimirin ja Suzdalin ruhtinaskuntien (myöhemmin Moskovan) rajaseutua, joka kuului pitkään Belozerskin ruhtinaskuntaan.
Pietari I:n uudistusten myötä alue liitettiin Novgorodin lääniin Belozerskin ja Ustjužnan kihlakuntiin. Vuonna 1927 perustettiin Leningradin alueeseen kuuluneet Babajevon ja Borisovo-Sudskojen piirit, jotka vuonna 1937 liitettiin vasta perustettuun Vologdan alueeseen. Borisovo-Sudskoje yhdistettiin Babajevon piiriin vuonna 1959.
Piirin kautta kulkee Pietarin ja Vologdan välinen rautatie (Babajevon asema). Eteläpuolella kulkevalle
Vologdan–Uuden Laatokan maantielle on yhteydet Babajevosta.
Talouden perustan muodostaa metsänhankinta ja -jalostus. Vuonna 2004 metsäteollisuuden osuus
teollisuustuotannosta oli 66,3 %, elintarviketeollisuuden 21,9 % ja sähköntuotannon 11,0 %. Piirin
teollisuusyritykset tuottavat sahatavaraa, huonekaluja, pellavakuitua, maito-, liha- ja leipomotuotteita. Alueella toimii 9 maatalousosuuskuntaa, 4 yksityistilaa ja 2 muualla sijaitsevien maatalousyritysten osastoa. Vuoden 2006 alussa laskettiin olevan myös 5180 henkilökohtaista viljelmää. Maatalous tuottaa maitoa, lihaa, viljaa, pellavaa ja perunaa.
Vuonna 1979 otettiin käyttöön Grjazovetsin ja Leningradin välinen kaasujohto, jonka kompressoriasema toimii Babajevossa. Vuonna 2005 ryhdyttiin rakentamaan piirin läpi kulkevaa Pohjois-Euroopan kaasujohtoa, jonka ensimmäisen vaiheen oli suunniteltu valmistuvan vuonna 2010.
Piirin alueella toimii myös Babajevon veturivarikko ja muita rautatieliikennettä palvelevia laitoksia. Piirin alueella on 22 koulua, joista 7 on keskikouluja. Babajevossa ja Borisovossa on lasten luomistyön keskukset. Babajevossa toimii kulttuuri- ja vapaa-ajankeskus, keskuskirjasto, kotiseutumuseo ja rautatieläisten kulttuuritalo.
Maaseudulle on perustettu kulttuuri- ja vapaaajankeskuksia, joihin kuuluu kulttuuritaloja, kirjastoja, kerhoja ja museoita. Babajevossa ilmestyy päivittäinen lehti Бабаево Газета ”НАША ЖИЗНЬ”. Venäjän ortodoksisen kirkon seurakuntia on Babajevossa sekä Krain ja Novaja Starinan kylissä.
Tserepovets
Tserepovets (venäjäksi Череповец), on kaupunki Venäjällä, Vologdan alueella, alueen länsipuolella
Sheksna-joen (Volga-joen sivujoki) rannalla. Vuoden 2010 väestönlaskennassa sen väkiluku oli 312.
310, väkirikkain kaupunki alueella. Tserepovets on tärkeä teollisuuskeskus Luoteis-Venäjällä, joka
tunnetaan enimmäkseen maan suurimpana terästehtaana ja jonka vienti suuntautuu yli 50 maahan
ympäri maailmaa.
Kaksi ortodoksimunkkia Feodosy ja Afanasy perustivat vuonna 1362 Tserepovetsin ylösnousemusluostarin, jonka läheisyyteen perustettiin pieni Fedosjevon kylä. Historioitsijat pitävät
entistä Fedosjevon kylää nykyajan Tšerepovetsin keskustana.
Tarvittiin useita vuosisatoja, jotta pienestä kylästä tuli merkittävä kauppa-, valmistus- ja alueellinen kuljetuskeskus. Katarina Suuri myönsi Tšerepovetsille kaupunkiaseman vuonna 1777. Vuoteen 1970 mennessä Tserepovetsista oli tullut Vologdan alueen väkirikkain kaupunki.
Mariinskin kanavajärjestelmän rakentamisella vuonna 1810 oli merkittävä vaikutus kaupungin kehitykseen. Mariinskin kanavajärjestelmä yhdisti Tšerepovetsin Volga-joelle etelään ja Äänisen,
Syvärin, Laatokan ja Nevan kautta Suomenlahteen. Kaupunki kehityttyi voimakkaasti vuonna 1861
tapahtuneen maaorjien vapauttamisen jälkeen. Kaupungista tuli pian merkittävä laivanrakennus- ja
logistiikkakeskus, joka yhdisti tärkeimmät alueelliset rautatiet ja vesiväylät.
Tserepovetsin terästehdas (nykyisin nimellä Severstal) valmistui vuonna 1955. Se on maan toiseksi
suurin. Toisin kuin suurin osa entisen Neuvostoliiton tärkeimmistä metallurgiakeskuksista, terästehtaan sijainti on kaukana todellisista mineraalivaroista. Syynä oli kaupungin kehittynyt infrastruktuuri, joka yhdisti kaupungin pohjoiseen ja luoteeseen rautatien, maanteiden ja vesiteiden avulla. Näin syntyi yhteydet mineraalivaroihin Muurmanskin oblastissa.
Kaupungin toiseksi suurin teollisuus on kemianteollisuus. Sen päätuotteet ovat mineraalilannoitteet.
PhosAgro (LSE, MOEX) on suurin fosfaattipohjaisten lannoitteiden sekä fosfori- ja rikkihappojen tuottaja Euroopassa. Suuren metallurgisen ja kemiallisen tuotannon seurauksena Tserepovets on yksi maailman saastuneimmista kaupungeista. Vuoden 2011 arvion mukaan kaupunki sijoittui toiseksi Venäjän Norilskin jälkeen. Tserepovetsin suomalainen ystävyyskaupunki on Raahe.
Tserepovets on paitsi teollisuuskaupunki myös kulttuurin, koulutuksen ja urheilun keskus, johon
kuuluu paikallisten kirjailijoiden, runoilijoiden, näyttelijöiden, maalareiden, säveltäjien ja toimittajien yhdistyksiä. Esimerkiksi Vasily Vereshchagin (1842–1904), kuuluisa taistelumaalari, syntyi Tšerepovetsissa. Hänen mukaansa on nimetty Vereshchagino-kaupunki, joka on meidän matkallamme viimeinen asema ennen pääteasema Permiä.
Kaupunki investoi urheiluun ja urheiluseuroihin. Tserepovetsin urheilijat kilpailevat säännöllisesti
kansainvälisissä ja kotimaisissa kilpailuissa. Severstal Tserepovets -kiekkoseura on tunnettu Kontinental Hockey League-sarjassa (KHL). Severstalin koripallojoukkue, samoin kuin shakkijoukkue, ovat osa Venäjän Major-liigaa.
Tserepovetsissa sijaitsi jatkosodan aikana sotavankileiri, jossa oli vangittuna myös suomalaisia sotavankeja. Leirillä heistä kuoli yli 150. Kuolleisuus leirillä oli yli 40 %.
Chebsara
Asemarakennus on sininen ja lautarakenteinen, tätä väriä muistan nähneeni jossain muuallakin. Paikkaa voi pitää lähinnä kylänä, vaikka vuonna 2012 väkeä oli vain 1400 ja virallinen kylästatus meni.
Ensimaininnat ovat 1500 -luvulta. Silloin aluetta asustivat fennougrilaiset. Täällä pysyivät siis pidempään kuin merjalaiset Buissa. Chebsara puro tai oja puikkelehtii tasagolla parikymmentä kilometriä ja laskee sitten Ugla-jokeen, joka luikertelee edelleen länttä kohti laskien Seksna-jokeen lähellä Tserepovetsia.
Kylän pääkadut ovat Ratakatu ja Rauhankatu, jälkimäinen viitannee meille tuttuun naisen etunimeen. Ulitsa Lenina ei heti sattunut silmään, mutten uskalla sen puuttumista vannoakaan. Palvelurakenteeseen kuuluu pari kauppaa ja Sberbank Rossii. ”Eskonpankki” on avoinna tiistaista lauantaihin 08.45 -13.00 ja 14.00 – 17.00 su ja ma suljettu.
Kipelovo
Asemarakennus on harmaata tiiltä, ei kuitenkaan sitä vaaleaa sileäpintaista. Rakennus on hyvässä
kuosissa. Vologdan alueen tietosanakirja vuodelta 2006 kertoo väkiluvuksi 901. Joku heistä on ollut
humalassa asemalla GoogleMapsiin kirjoitetun arvostelun perusteella. Palveluvarustukseen kuului: päiväkoti, peruskoulu, 8 kauppaa, ensiapupiste, kirjasto, klubi ja yhteysvirasto.
Nyt Yandeksin kartta löytää kaksi kauppaa ja huoltoaseman, ravitsemus- tai majoitusliikkeitä ei ole havaittavissa. Katujen nimiä on vähän. Läheisen lentotukikohdan viereisessä asutuksessa on useampi kauppa.
Aseman ja kylän synty perustuu 1963 avattuun pohjoisen laivaston lentotukikohtaan, joka sijaitsee
muutama kilometri asemasta etelään. Tukikohta kantoi Kipelovon nimeä vuoteen 1966 asti, jolloin
se nimettiin onnettomuudessa menehtyneen komentajan mukaan Feodovo:ksi. Tukikohdasta suoritettiin kaukotiedustelua ja sukellusveneiden seurantaa pohjoisilla merialueilla sekä itäisellä Atlannilla. Tukikohdassa toimi Tupolef-95 tyyppisiä suuria nelimoottorisia potkuriturbiinikoneita.
Vologda
Novgorodilaiset perustivat Vologdan kaupungin vuonna 1147, joka on sama kuin Moskovan perustamisvuosi. Kaupunki liitettiin Novgorodin mukana Venäjään 1400-luvun lopulla. Se on myös
samannimisen hallintoalueen pääkaupunki.
Pysähtymispaikkamme Vologda on 300.000 asukkaan vilkas teollisuuskaupunki noin 600 kilometriä
Pietarista itään. Kaupunki on vähän kuin Tampere Suomessa; siellä on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä, johtuen kutomateollisuudesta. Pitsinnypläys on erityisosaamista. Myös muuta teollisuutta on monenmoista ja siellä tehdään erinomaista voita.
Suomalaisessa Anna-lehden matkakertomuksessa naisten sanotaan olevan Venäjän kauneimpia ja että heitä on paljon.
Vologda sijaitsee rautateiden risteyksessä. Meidän matkamme jatkuu Permiin, mutta mahdollista olisi matkata myös pohjoiseen Arkangeliin sekä etelään Jaroslavliin. Maantiet johtavat kohti etelää (Jaroslavl ja Moskova) ja länttä (Tserepovits ja Pietari). Kaupungissa on myös lentoasema ja jokisatama. Vologda on Kouvolan ystävyyskaupunki.
Aleksanteri Nevskin luostarin ympäriltä avautuu todellinen venäläinen pantheon, suurmiesten hautausmaa. Heti portin oikealla puolella aukeaa taiteilijoiden hautausmaa, jonne on haudattu mm:
Fedor Dostojevski, ja muun muassa Pähkinänsärkijän säveltäjä Pjotr Tshaikovski. Maestro menehtyi
53-vuotiaana 1893.
Kolmesta hautausmaasta vanhin, Lazarevskoje, on rakennettu keisarillisen perheen ja aatelisten sekä korkeiden valtion virkamiesten ja armeijan päälliköiden leposijaksi. Todellinen kivierämaa.
Luostarin toisella puolella on Nikolskojen hautausmaa, jonne on haudattu demokratian puolustaja Galina Starovoitova ja Pietarin edesmennyt kaupunginjohtaja Anatoli Sobtshakin.
Jostain Vologdan alueelta on lähtöisin venäläinen munkki Isä Akaki, siviilinimeltään Andrei Kuznetsov (synt. 27.10.1873 Vologdan alueella – k. 30.1 .1984 Heinäven Valamossa). Hän lähti teini-iässä elämän mittaiselle matkalle, joka kulki ainakin Solovetskin ja Petsamon luostareiden kautta päätyen vuonna 1942 Uuteen Valamoon Heinävedelle.
Vuonna 1980, jolloin isä Akakin syntymästä oli tulossa 107 vuotta, hän sai Heinäveden kunnalta kirjeen, jossa hänet kutsuttiin peruskoulun ensimmäiselle luokalle tietokoneohjelman väärinkäsityksen takia: tietokone ei osannut erottaa eri vuosisadoilla syntyneitä toisistaan ja sen johdosta kaikille, joiden syntymävuosi päättyi -73, lähetettiin kutsu kouluun. Väärinkäsityksen kerrotaan huvittaneen isä Akakia suuresti. Hän kuoli 110 vuoden ja 96 päivän ikäisenä 30. tammikuuta 1984 nautittuaan viimeisenä ltanaan Herran ehtoollisen ennen nukkumaan menoa.
Bui, Suuren viljajunan pysähdyspaikkana
Mikähän tämä asema on, ihmettelivät ”viljajunalaiset”. Joku tiesi Buiksi ja selvitti ratapihan laajuuden ja veturitallien lukumään risteysaseman ominaisuudella. Rata Moskovasta liittyi juuri täällä Siperian rataan. Kuuluisassa Antti Tuurin dokumenttimaisessa Suuri viljajuna Siperiasta -romaanissa Perm oli junamatkan yhtenä tärkeänä tankkaus- ja huoltoetappina Omskin matkalla, vaikka sieltä ei viljaa lopulta löytynytkään.
Sitkeän tiedustelun, ja paikallisdiplomatian keinojen taitavalla osaamisella viljakuorma lopulta luvattiin, mutta se piti hakea runsaan sadan kilometrin päässä Omskista sijaitsevalta varastolta, jonne kyllä junalla pääsi. Tästä hakijoilla ei ollut ennakkoon mitään käsitystä. Siperiasta haettu, alkumatkan radan raskaiden nousujen vuoksi hieman keventämään jouduttu viljalasti, 127 vaunullista, saatiin Helsinkiin asti kesän korvalla 1918. Kovaan Helsingin seudun nälkään vehnä jaettiin. Myöhemmät noutoyritykset eivät enää punakaartilaisilta onnistuneet, kaupankäynti tyrehtyi. Yksi operaatioihin osallistuneista vetureista, TV1 609 on nähtävänä Haapamäen rautatiemuseossa Keuruulla.
Bui
Bui (kyrillisillä Буй) on pieni kaupunki Kostroma -joen rannalla. Sivujoki Vjoksa oikealta täydentää
vanhan kauppapaikan jokien rajaamalla niemellä. Tämä oli merjalaisten kauppapaikka ja linnoitettu
kukkula jo ennen vuotta 500. Mongolit ja Moskovan venäläiset ajoivat vuorollaan merjalaiset pohjoiseen. Ivana Julman äiti Jelena Glinskaja rakennutti 1536 linnoituksen valvomaan Venäjän (Velinky Novgorodin ja Moskovan venäjät olivat jo yhtä) etuja pohjoisrajalla. Katariina ehti antaa Buille kaupunkioikeudet 1778, neljä vuotta ennen kun saattoi valmiiksi Vaskiratsastaja -patsaan Pietarissa.
Jos tähän maailmankolkkaan eksyisi pääsiäisviikolla, hakeutuisin vanhalle linnoituskukkulalle kuuta
”ulvomaan”. Pieni hetki hiljaa ja virtuaalisesti ajatellen 1500 vuoden taakse. Joku seisoi vahdissa kukkulalla, seuranaan pakkaselle painuva ilma, jokien rauhan, hiipuvien tulisijojen savuhaituvat ja
tietysti se täysikuu. Vahtipaikkan merkityksen ymmärtää kun ajattelee, että niemen kärjestä Kostroma -jokea alavirtaan 139 kilometriä ja olet Volgalla.
Väkiluku on v 2000 noin 29000 asukasta laskien 23 000:een vuonna 2020. Kaupungissa on tutut
ulitsat: Lenina, Karla Marksa, Oktjaperskaja Revolatsii ja Pariskoi Kommun. Kaupungin parhaaksi
arvioitu majoitusliike on Variant, se lähempänä niemeä oleva. Nimimerkki ss-mail on arvostellut
seuraavasti 17.9.2019: ” Hyvä netti! Joskus hinta on hyvin erilainen kuin kilpailijoiden. Ensinnäkin
leipomo. Leipä on tuoretta ja maukasta. Makkarat ovat myös numero yksi valinta.”
Pienenä erikoisuutena on Nikolain kirkko asemarakennuksen kaakkoispäässä. Aamumessussa ehtii
käydä kääntymässä jos juna on ajallaan. Kaupungin parasta sushia saa asema-aukion toisella laidalla
sijaitsevasta Sushi Food kahvilasta. Sinne on asemarakennuksen läpi matkaa 160 m. Parasta on tilata
tuoreet sushit ja kahvit toimitettuna asemalaiturille puolisen tuntia ennen junan saapumista puhelin
+7 (905) 153-66-20.
Nikolo-poloma
Nikolo-Poloma (kyrillisillä Николо-Полома) kylässä oli vuonna 2014 1 641 asukasta ja 21 nimettyä
katua, joukossa Naistenpäivän katu ja tietysti Lenina. Leninin patsas toivottaa tervetulleeksi jo asemalaiturilla. Asemarakennus on suurellinen kylän koon huomioiden. Junaliikenne alkoi 1906. Rakennus onkin alkuperäinen. Asemalaiturilla toimii kylän ainut kahvila. Hintojen perusteella korkeatasoinen monopoli on saanut nimettömät arvostelut: ”Hinnat ovat kuin Moskovan rautatieasemalla”.
Pyhän Nikolain keltainen kirkko on vuodelta 2002 ja sijaitsee asemakadulla. Kulttuuritalo ja koulu
sijaitsevat keskeisellä paikalla. Koululla on nettisivut, jossa tuorein uutinen käsitteli suunnitelmaa
koulupukujen käyttöönotosta.
Ravitsemusliikkeitä tai majoitusliikkeitä ei ole. Kolmesta ruokakaupasta asemarakennuksen itäpuolella oleva on arvioitu laadultaan hyväksi, mutta kalliiksi eliittikaupaksi. Tänne ei kannata jäädä junasta vahingossa.
Sharya
Sharya (kyrillisillä: Шарья́) asema on perustettu 1906. Kylä nimettiin läheisen pienen joen tai puron
mukaan. Puro on kadonnut Vetluga -joen perkauksen yhteydessä. Asema rakennettiin uudelleen valmistuen 1917. Samalla valmistui veturivarikko ja Sharyan väkilukukin kasvoi 12 tuhanteen. Ratapihalla on nyt 14 kiskoparia. Asukasluku vuodelta 2020 on 23 544. Kaupunki statuksen Sharya sai 1936.
2000 -luvulla talous on ollut alamaissa. Monet kaupungin yritykset ovat joutuneet konkurssiin ja selvitystilaan: veturi- ja kuljetusvarasto (vuoteen 2015 saakka, nyt selvitystilassa), Timber Industry
Complex LLC (selvitetty vuonna 2018), puuteollisuusyritykset (selvitetty vuonna 2000), huonekalutuotanto, yritys kivennäisveden tuotanto (myös selvitystilassa).
Kaupunki on Vetluga -joen rannalla. Joki saa alkunsa tasangolta kaupungin koillispuolelta, kiemurtelee satakunta mutkaa ja jatkaa mutkittelua vielä kolmisensataa kilometriä ennen kuin laskee Volgaan.
Kaupungissa on parikymmentä ravitsemusliikettä ja neljä majoitusliikettä. Metsämuseossa on toimiva kapearaiteinen rautatie. Kaupungissa on neljä ortodoksista kirkkoa. Paikallishistorian museolla on erityinen paikka kulttuurilaitosten keskuudessa. Sen näyttelyt kertovat tietyistä ajanjaksoista kaupungin elämässä.
Kotelnich
Kotelnich (Kotelnits) on 26 000 asukkaan kaupunki Kirovin alueella 124 km Kirovista lounaaseen.
Kaupunki on Kotelnizin piirin keskus ja rautateiden risteysasema. Ratayhteys on Nizni Novgorodiin,
Buihiin ja Kiroviin. Kaupunki on siis paikallinen Toijala, vain hiukan isompi, mutta niinhän se on äiti
Venäjäkin meitä hiukan suurempi.
Kotelnich sijaitsee Vjatka -joen oikealla eli itärannalla, ja se on ollut aikanaan huomattava kauppapaikka. Siellä on sijainnut marien linnoitettu asutus Koksary (mariksi Käksär), josta ensimmäiset historiatiedot löytyvät vuodelta 1143. Kaupungin perustajina pidetään kuitenkin novgorodilaisia ja kaupungin perustamisvuodeksi mainitaan 1385.
Alueen ja kyseisen kauppapaikan ensimmäiset asuttajat marit (aiemmalta nimeltään tseremissit) ovat volgansuomalainen kansa, joka varsinainen asuinalue sijaitsee huomattavasti Kotelnichiä etelämpänä Volganmutkassa. Marin tasavalta Volganmutkassa on yksi Venäjän pienimmistä tasavalloista.
Vjatka -joki on yksi suurimmista Kaman sivujoista. Kama on 1805 km pitkä Volgan sivujoki, joka saa
alkunsa Kaman ylängöltä. Se virtaa aluksi pohjoiseen Kirovin alueelle kääntyy sitten mutkitellen ensin itään ja lopulta etelään. Kama virtaa etelään Tatarstanin puolelle ja sen halki virrattuaan laskee Volgaan Tatarstanin länsiosassa. Kama on yksi Volgan suurimmista sivujoista ja tärkeä vesiliikenneväylä. Joessa on nykyisin suuria voimalaitoksia ja tekojärviä.
Maanteiden risteyksessä sijainneen Kotelnichin kaupungin kaupallinen merkitys väheni huomattavasti Vjatka- ja Kamajokien höyrylaivaliikenteen kehittyessä. Vuonna 1926 tulipalo tuhosi kaupungin keskustan. Nykyisin kaupungissa on lähinnä puunjalostus-, elintarvike- ja kevyttä teollisuutta. Kaupungin merkittävimmät nähtävyydet ovat Kolminaisuuden katedraali (1713), Pyhän Nikolauksen kirkko (1903) sekä 1800 -luvun puolivälistä peräisin oleva Kauppahalli.
Kirov
Kirov (ven. Ки́ров), vuoteen 1934 Vjatka (Вятка), on Kirovin alueen pääkaupunki Uralin länsipuolella Venäjällä. Kaupungin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennassa 473 695. Kirov sijaitsee Siperian rautatien ja Vjatkajoen varrella noin 900 kilometriä Moskovasta itään.
Kaupunki perustettiin novgorodilaisten Hlynov-nimisen linnoituksen myötä 1374. Hlynov liitettiin
Moskovan ruhtinaskuntaan 1489. Kaupunkina se on mainittu 1457. Kaupunginoikeudet se sai 1708
ja vuonna 1781 nimen Vjatka, jolloin siitä tuli myös kuvernementin pääkaupunki. Vuonna 1934 kaupunki nimettiin bolševikkijohtaja Sergei Kirovin mukaan.
Sergei Kirov vaikutti mm. Pietarissa, Kaukaasiassa ja Azerbaidshanissa. Hänestä tuli Stalinin läheinen apuri valtataistelussa vanhoja bolševikkeja vastaan. Vuonna 1926 hän sai Leningradin ja Luoteis-
Venäjän kommunistisen puolueen johtajan aseman.
30-vuotias bolševikkipuolueen jäsen Leonid Nikolajev ampui Kirovin 1. joulukuuta 1934 Leningradissa Smolnan palatsissa. Stalin käytti Kirovin murhaa hyväkseen päästäkseen eroon vanhoista bolševikeista, jotka vielä muistivat Stalinin olleen vain yksi kollektiivisen johdon jäsen muiden joukossa. Tämä on herättänyt epäilyjä, että murhan takana olisikin ollut Stalin itse.
Kaupungin vanhin olemassa oleva rakennus Trifonovin luostarin Ylösnousemuksen katedraali on vuodelta 1689. Kaupungin jääpalloseura Rodina, pelaa Venäjän jääpallon superliigassa.
Täällä 25 minuutin pysähdyksen aikana ehtii käydä ostamassa asemarakennuksesta oikealle olevasta (raiteilta katsoen) kahvila-magasiinista vettä ym hotellia varten. Kahvia ja tuoretta pullaa saattaa myöskin saada. Siis laitetaanko pari kerkeäjalkaista komennukselle.
Zujevka
Zujevka (ven. Зу́евка) on kaupunki Kirovin alueella Venäjällä. Se sijaitsee Vjatkan sivujoen Tšeptsan varrella 121 kilometriä Kirovista itään. Kaupunki on Zujevkan piirin keskus. Sen kautta kulkee Kirovin
ja Permin välinen rautatie. Asukkaita on 10 000 henkeä (vuonna 2020). Suurimmillaan asukasmäärä on ollut 1960-luvun taitteessa 19 900 henkeä.
Kun haluttiin yhdistää Venäjän keskialueet Uraliin, Siperiaan ja Kaukoitään, Perm-Kotlas-rautatie rakennettiin 1800-luvun lopulla. Kun suunniteltiin rautatielle asemia, ne sidottiin yleensä jo
olemassaoleviin asutusalueisiin.
Zujevka on saanut alkunsa samannimisen rautatieaseman ympärille vuoden 1895 jälkeen syntyneestä asutuksesta. Työ alkoi todella vuonna 1897, ja jo 21. lokakuuta 1898 ensimmäinen juna kulki Vyatkan ja Glazovin välillä. Rautateiden käyttöönoton aikana laadittiin juna-aikataulu, jossa aikataulussa nimettiin ensimmäistä kertaa nimeämätön asema Zuevka (läheisen Zuyan kylän nimen mukaan).
Aluksi junat kulkivat aseman läpi kerran viikossa ja hitaasti. Tilannetta kuvaa hyvin seuraava tarina:
Matkustaja pyytää lippua tiettyyn kylään, mutta siellä ei ole pysähdystä. Kassa sanoo: ”Ja kysyt kuljettajalta, hän pysäyttää junan sinne, missä sitä tarvitset.” Joskus syy suunnittelemattomiin
pysähtymisiin oli hyvät sienipaikat. Junan henkilöstö ja matkustajat juoksivat metsikköön ja
palasivat, kun junailija vihelsi pilliin.
Ensimmäisinä vuosina kylään rakennettiin kolme pientä katua, joilla ei ollut nimiä pitkään aikaan.
Vasta vallankumouksen jälkeen ne nimettiin: 1. Sosialistinen katu, 2. Sosialistinen katu ja Tasavaltakatu.
Tämän nimiset kadut löytyvät yhä Zujevkasta.
Vuonna 1929 maassa toteutettiin uusi valtionhallintouudistus, tällöin Zuevkasta tuli piirin keskus.
Suuren isänmaallisen sodan aikana kylän väestö kasvoi voimakkaasti. Evakuoidut Leningradin, Velikie Lukin ja muiden alueiden asukkaat saapuivat Zuevkaan. Maaliskuussa 1944 julkaistiin RSFSR:n korkeimman neuvoston puheenjohtajiston päätös, jonka mukaan Zuevka sai kaupungin aseman.
Elinkeinoista keskeisessä asemassa on maatalous, teollisuutta edustavat paperi- ja elintarviketeollisuuden yritykset. Kaupungissa on luonnollisesti vaunu- ja veturivarikko.
Iar (Jar)
Olemme saapuneet Udmurtian tasavaltaan joka on suomalais-ugrilaisten udmurtien nimikkotasavalta Kama ja Vjatka jokien välisellä alueella. Vjatka on Kaman sivujoki ja Kama puolestaan on yksi Volgan suurimmista sivujoista. Samalla olemme siirtyneet aikavyöhykerajan yli ja kellonaika Udmurtiassa on Moskova + 1 h.
Udmurtian tasavallassa on 1 517 000 asukasta ja tasavallan kielet ovat udmurtti ja venäjä. Udmurtian pääkaupunki on Izevsk. Udmurtiassa on ollut ihmisasutusta jo mesoliittiselta kivikaudelta (8000-5000 eaa). Suomalais-ugrilaiset udmurtit ovat läheistä sukua komeille, joiden asuinalueet ovat tästä pohjoiseen. Komin tasavallan eteläraja on noin 200 km Jarista pohjoiseen.
Asemanimi Iar on junan reittikartan englanninkielisen version mukainen. Venäjänkielisissä kartoissa
paikkakunnan nimi on Jar ja samoin se on kirjoitettu aseman seinällä oven yläpuolella olevaan komeaan nimikylttiin. Jar on kaupunkimainen taajama ja kaupunkikunta Udmurtiassa Venäjällä. Se sijaitsee Vjatkan sivujoen Tsepsan rannalla 225 km Udmurtian pääkaupungista Izevskistäluoteeseen. Taajama on Jarin piirin keskus ja asukkaita taajamassa asuu 6600 henkeä.
Maantieteellisesti Jar sijaitsee Udmurtian tasavallan luoteiskolkassa. Ilmastoltaan Jar kuuluu Etelä
taigan vyöhykkeeseen.
Ensimmäisen kerran paikkakunta mainitaan vuonna 1836. Toisaalta kerrotaan, että asutus perustettiin vasta 1898 Kirov–Perm -rautatien rakentamisen aikana. Rautatieyhteys sen kautta on historiatietojen mukaan rakennettu vuonna 1901.
Glazov
Glazov on kaupunki Venäjän Udmurtin tasavallassa (aikavyöhyke UTC+4). Kaupunki sijaitsee Tseptsajoen
varrella (Vjatka- joen sivujoki) etelärannalla. Olemme matkustaneet 25 tuntia Pietarista ja matkaa Permiin on 4 tuntia.
Ensimmäinen maininta paikasta väestönlaskennassa on vuodelta 1678. Katariina II antoi kaupunkioikeudet vuonna 1780. Asukkaita ovat venäläiset, udmurtit ja tataarit. Asukasluku v. 2020
on noin 92 000. Viralliset kielet, joita alueella puhutaan ovat venäjä ja udmurtia .Kaupungin keskustassa on säilynyt harvinainen säteittäinen asemakaava. Keskusaukion muoto on kuin silmä, mikä antaa kaupungin nimelle erityisen merkityksen (silmä on venäjäksi glaz). Asemakaava on vuodelta 1784.
Glazov on teollisuuskaupunki, jonka tärkein teollisuuslaitos on «Чепецкий механический завод», joka valmistaa ydinvoimaloiden rakentamisessa käytettäviä metalleja.
Syrjäisenä kaupunkina Glazov toimi 1800-luvun jälkipuoliskolla karkoituspaikkana sellaisille henkilöile, jotka ajattelivat toisinaan. Tällainen henkilö oli mm. V.G. Korolenko, kirjailija, toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti. Kaupungissa on hänen kunniakseen pystytetty patsas, katu ja kaupungin pedagooginen instituutti on nimetty hänen mukaansa. Kaupungista löytyy myös Leninin patsas(toim. huom).
Säveltäjä Tsaikovskin isoisä toimi kaupungin pormestarina vuosina 1796-1818. Hänen aikanaan kaupunkiin rakennettiin kaupungintalo ja ensimmäinen sairaala. Rakastettu näyttelijä Olga Knipper,
Anton Tshehovin puoliso, syntyi Glazovissa.
Balezino
Balezino on kaupunkityyppinen pienehkö taajama Balezinon piirissä Udmurtian tasavallan pohjoisosassa 175 km Udmurtian pääkaupungista Izevskistä pohjoiseen. Se sijaitsee Ylä-Kaman
ylängöltä virtaavan Tsepsa -joen länsirannalla. Pääkaupunkiin Izevskiin on rautatieyhteys samoin
kuin Permiin ja Kiroviin. Asukkaita taajamassa on noin 16 000.
Balezinon alue on maanteiden solmukohta. Alue on varsin vesistöinen sillä sen ympäristössä virtaa
monia pieniä jokia. Maantieyhteyksien ja jokireittien lisäksi Balezon kautta kulkee tämä Kirovin ja
Permin välinen rautatie. Maantieteellisesti Balezino sijaitsee Udmurtian tasavallanpohjoisosassa.
Ilmastoltaan alue kuuluu Etelä-taigan vyöhykkeeseen.
Kez
Kez on taajama (maalaiskylä) Udmurtiassa. Asukkaita kylässä on noin 11000 ja se on Kezin piirin
keskus. Sen kautta kulkee Moskovan ja Venäjän kaukoidän välinen päärata. Kylä onkin saanut alkunsa vuonna 1898 rautateiden rakentamisen yhteydessä. Kylän asukkaista ¾ on udmurtteja ja loput venäläisiä. Kezistä Permiin on matkaa reilut 200 km.
Kez kuuluu Udmurtian tasavaltaan, joka sijaitsee Kama ja Vjatkajokien välisellä alueella. Kez sijaitsee Vjatkan pienen sivujoen Lypin varrella joka puolestaan on Ylä-Kaman ylängöltä alkunsa saavan ja Vjatkaan laskevan Tseptsan sivujoki. Kezissä on metsä- ja puunjalostusteollisuutta, elintarviketeollisuutta sekä pellavanjalostusta. Taajamassa on lasten taidekoulu, kulttuuritalo, kirjasto, kotiseutumuseo sekä piirisairaala.
Vereštšagino
Tervetuloa Vereštšaginoon (kyrillisillä Вереща́гино). Kaupunki nimettiin vuonna 1915 taidemaalari
Vasili Vasiljevitš Vereštšaginin mukaan. Kaupunki on syntynyt rautatien armosta 1800-luvun lopulla.
Vihreäpohjaista vaakunaa koristaa höyryveturi. Kouvolaa ei kuitenkaan ole nimetty ystävyyskaupungiksi.
Tuo taidemaalari kävi matkoillaan muun muassa Japanin sodassa 1904, olihan hän tunnettu sotamaalari, turhan realistinen ja jäi ilman julkisuutta eläessään.
Kunniakkaista lähtökohdista johtuen kaupungissa on 76 nimettyä katua ja reilut 21 tuhatta asukasta.
Pääkatu asemalta kaupungin halki on yllätys-yllätys ulitsa Lenina. Radansuuntainen pääkatu on ulitsa Karla Marksa. Ihan kuin Petroskoissa. Täälläkin on Aleksanteri Nevalaiselle pyhitetty kirkko. Leninin patsaan sijalla asema-aukiolla on tuon edellä mainitun taiteilijan patsas.
Yandexin auto ei kuitenkaan ole kuvannut kaupungista yhtään katua, mutta kartan kautta selviää, että asema-aukion laidan Shaurma Gold kahvila. Kahvilan palvelusta kertoo Elenan palaute : ”Shaurma on herkullinen, mutta on suositeltavaa pyyhkiä lattiat useammin vuoroa kohti, ja tämä on
normaalia”.
Perm
Miksi – Minun Permini
Perm on minulle yksi vuosikymmenten takaisista eksoottisista kaupungeista ja haaveiden matkakohteista. Minulle Perm on tullut aikanaan tutuksi raja-asemien passintarkastusjonoissa ja Etelä-Karjalan savuisten baarien tiskeillä sekä niiden hämyisissä nurkkapöydissä.
Noissa paikoissa linja-autonkuljettajat ovat aina kertoneet Leningradin ja joskus myös Moskovan baareista ja yökerhoista sekä siitä mitä kuljettajan uniformussa sukkahousuilla tuohon aikaan saikaan. Se ei minussa koskaan ole herättänyt ainakaan suurempaa kunnioitusta noita miehiä kohtaan, vaikka umpihumalaisen suomalaislauman kuskaamin itärajan tuolla puolen työstä on varmasti käynytkin.
Mutta aina joskus kohdalle osui myös känsäkourainen rasvanäppi rekkamies, joka on ryhtynyt muistelemaan ensimmäistä matkaansa Permiin… yksin, kielitaidottomana ajamassa suomalaista rekkaa halki asumattomien korpitaipaleiden… yöllä, pimeässä, sakeassa lumipyryssä tai kun pakkasta on yli –40 astetta ja toivoo vain, ettei ainakaan tänne auto hyytyisi. Ja täytyy vielä muistaa, että tuolloin ei ollut navigaattoreita ohjaamassa eikä matkapuhelimia avun kysymiseen. Piti pärjätä paperikartoilla ympäristössä, jossa kyrilliset aakkoset eivät ainakaan helpottaneet ummikkosuomalaisen rekkamiehen elämää.
Nuo tarinat ovat aina herättäneet suurta kunnioitusta muinaisilla Neuvostoliiton teillä leipänsä tienanneita rahtareita kohtaan. Ne myös herättivät kiinnostuksen selvitellä sitä missä ja millainen kaupunki on Perm.
Permiin on rajalta reilut 2000 km eli Moskovan paikkeilla ei vielä olla edes puolimatkassa. Ja vaikka keskikoulun maantiedon tunnilla opetettiin, että Euroopan ja Aasian raja kulkee Ural-vuoristossa, niin monet kokevat olevansa tuolla rajalla jo Uralin juurella sijaitsevassa Permissä. Ensimmäinen Venäjän aasianpuoleinen kaupunki Jekaterinburg sijaitsee 360 km Permistä itään Uralin toisella puolella. Ja ensimmäinen kaupunki Siperiassa, Tjumen, puolestaan sijaitsee Jekaterinburgista 320 km itään.
Lyhyesti tiivistettynä, noiden rekkamiesten tarinoiden myötä Perm on vuosikymmeniä ollut kaupunki, jossa haluaisin joskus käydä (on sen verran kaukana, että tuskin voi käyttää ilmaisua: mielellään poikkeaisin). Nyt tuo haave on parhaillaan toteutumassa, ainakin näin virtuaalimatkan muodossa. Ja ehkä sitten joskus myös todellisuudessa…
Perm-nimen ”alkuperä”
Perm-nimen merkitystä selvitetään venäjänkielisessä wikipediassa päätymättä mihinkään varmaan. Nimen arvellaan perustuvan muinaiseen tarunhohtoiseen Bjarmiaan, josta skandinaaviset sagat kertovat. Jos lisätään virtuaalisuuteen fiktiota, niin miksei: Viikinkien aikaan Kama-joen ja Petshora-joen valuma-alueet polveilevat Länsi-Uralin ylängön soilla.
Barentsinmeren rannikko ja tämä ylänkö vielä odottelivat jääkauden painaman maan kohoamista. Jokireitti mereltä Kama-joelle saattoi olla houkutteleva. Olihan sitä käyty Amerikassakin. Mitähän Leif ja Sven lausuivat laskiessaan kyläpahasen rantaan.
Google kääntäjä ei ole luotettava viikinkimurteissa eikä varhaisuralilaisissa kantakielissä, joten lausuma kokonaisuudessaan jää toistaiseksi arvoitukseksi. Varmaa on vain selvästi sorahtanut osuus ”…per…”, josta sitten paikalliset muokkasivat helpommin lausuttavan Perm. Lausuma voi olla viittaus suomalaisugrilaisien varhaiseen pakanauskon pääjumalaan ”Perun”.
Tästä seurasi Permille vielä yllättäviä ongelmia. Etnograafisille tutkijoille selvisi varhain, että Perm-paikannimeä käytettiin kuin feminiinisukuista sanaa. Tähän oli tietysti syynä nuoret pitkätukat viikingit. Mistä tuo Bjarmia sitten jäi elämään? Syötyään paikallisten kanssa aikansa kaviaaria, päättivät Leif ja Sven palata kotiin.’
Siinä Petshorajokea merelle lillutellessa miettivät, mitä olisi kotona tästä matkasta kerrottavissa. Yöttömän yön aurinko teki tepposet. Heti vuonosta ulos tultaessa he olivat kääntyneet väärään suuntaan ja Amerikka jäi näkemättä. Niinä paluumatkan viikkoina syntyi kuin tyhjästä sadunhohtoinen Bjarmia.
Saapuminen ja majoittuminen
Permiin tullaan pimeällä vähän jälkeen puolenyön. Aurinko laski illalla puolen kymmenen aikaan ja
nousee vuorten takaa vähän ennen viittä. Päivänvaloa on lähes seitsemäntoista tuntia. Perm 2 -asema on kaupungin suurin ja Uralin ylittävän pohjoisemman pääradan varrella.
Keskusta ja hotellit ovat muutaman kilometrin päässä pohjoiseen jatkavan radan varrella. Siellä olevan
aseman nimi on Perm 1. Kama-joki, jonka äskettäin ylitimme, jakaa Permin kahdeksi erilaiseksi. Vanhimmat osat ja nykyinenkin keskusta on täällä itärannalla.
Tunnelin kautta pääsee aseman edustan parkkipaikkojen tasolle suoraan. Siellä Ural-hotellin pikkubussi on meitä vastassa. Leninaa pitkin matka hotellille kestää 6 tai 7 minuuttia. Virtuaalipassit kerätään virtuaaliselle Riitalle. Virtuaalivaraukset ovat kunnossa, Kirovista hankitut vedet yms. nopeuttavat asettumista ja toivottavasti ollaan jo ennen yhtä untenmailla. Tässä on tietysti tämä jet-lag, lähenteleehän kello Lappeenrannassa vasta yhtätoista.
Permin historiaa
Permin nykyisellä alueella, joka nyt kattaa 800 km2, tunnetaan 130 esihistoriallista asuinpaikkaa.
1600 luvulla alueet kuuluivat Stroganovin kauppiassuvulle. Henkikirjassa vuodelta 1678 mainitaan
seitsemän taloutta. Saattoivat olla veljeksiä. Perimätarina kantanee eräälle kantasuomalaiselle
näytelmätekstille.
Vuonna 1720 Pietari Suuren muutostuulet ulottuivat silloiseen Jegoshikha kylään. Tammikuussa
1724 käynnistettiin jo kertaalleen uudistettu kuparisulatto. Alueella touhusi siihen aikaan Uralin mahtimies, tykistön kenraalimajuri, Georg Wilhem de Gennin, johon saatamme ”törmätä” joissain
museoissa tai muistomerkeissä. Sulatto lienee samaa teknologiaa kuin suositussa tv-sarjassa Boldark.
Tarvittiin vielä saksalaissyntyinen Koko Venäjänmaan Keisarinna Katariina Toinen [Suuri] perustamaan Permin kaupunki. Tämä tapahtui marraskuun 16 päivänä 1780. Hänen aikaisempien arvonimiensä joukkoon liitettiin samalla ”Permin kaupungin Suurruhtinatar”.
Syyskuussa 1824 Permiä siivottiin paraatikuntoon, kun Aleksanteri ensimmäinen vietti kaupungissa
kolme yötä matkallaan Siperiaan. Tämä saattaa olla ainoa vallassa olevan Romanovin vierailu Permissä.
Ei täällä kuitenkaan toimettomana oltu koko 1800-luku.Valkeus saapui kaupunkiin kaasuvalojen muodossa 1873. Ooppera ja Balettiteatteria alettiin rakentaa jo seuraavana vuonna. Näillä mentiin, kunnes elokuvateatteri saatiin 1896. Radiopuhelinmies Aleksandr Stepanovitš Popov syntyi Wikipedian mukaan Krasnoturjnskin kylässä Uralilla.
Tässä Wikipedia on väärässä. Mitään ”krasnoja” ei oltu nimetty vielä vuonna 1859. Vanhemmat saattavat muistaa nimen olleen Turinkije. Tämä Popov oli hääräämässä, kun 1902 Permissä syttyi ensimmäistä kertaa sähköiset katuvalot.
Joulukuun 1905 kansannousun aikaan oli kaupungissa sisäisiä jännitteitä. Motovilinkan tehtaiden työläisiä ja osa opiskelijoista kannattivat vallankumousyritystä. Tilanne rauhoittui vasta, kun naiset
Suomen suurruhtinaskunnassa saivat äänioikeuden. Näiden tapahtumien suhde lienee enempi ajallinen kuin kausaalinen. Nikolai toinen hyväksyi merkittäviä muutoksia hallintoon vaikuttaen Vaasasta Vladivostokiin.
Vuodesta 1917 alkaen muutettiin asioita Permissä merkittävästi. Uutinen lokakuun 1917 vallankumouksesta saapui 26.10. Permiin. Seuraavana päivänä kaupungin duuma tuomitsi Petrogradin bolsevikien vallankumouksen. Kohta tuuli kääntyi. Työläisten ja sotilaiden kokous joulukuun 17. päivänä perusti Neuvostoliiton vallan Permin maakuntaan ja muodosti toimeenpanevan komitean.
Joulukuussa 1918 Venäjän valkoinen armeija hyökkäsi Permiin ja valtasi kaupungin 25.12. mennessä. Permin menetys oli Pietarin Smolnassa istuvalle Neuvostoliiton keskuskomitealle suuri pettymys ja takaisinvaltaussuunnitelmat käynnistettiin välittömästi. Reilun puolen vuoden kuluttua 1.7.1919 oli kaupunki taas Puna-armeijan hallussa. Käydyt taistelut tuhosivat talouden, Kama-joen rautatiesillan ja jokilaivaston. Vuonna 1923 raunioitettu Perm menetti alueen hallinnollisen keskuksen aseman.
Kaupunkiin sijoitettiin kuitenkin teollisuuslaitoksia. Vuoteen 1939 mennessä väkiluku kasvoi 255
tuhanteen, nelinkertaistuen sitten vuoden 1923. Ulkoministeri Molotovin 50-vuotispäivänä 8.3.1940 kaupunki nimettiin Molotoviksi. Tasavuosijuhlaa ennakoiden oli Suomessakin jo edellisenä vuonna tehty tunnetuksi hänen mukaansa nimetty cocktail.
Toisen maalilmansodan aikana Molotoviin evakuoitiin 124 teollisuusyritystä ja väestöä. Kaupunki kasvoi edelleen. Myös kulttuurilaitoksia oli evakoituna, kuten Kirovin Leningradin Oopera ja Baletti (nykyisin ja aikaisemmin Marinski-teatteri). Joulukuun 9. vuonna 1942 sai Molotovissa ensi-iltansa
Aram Iljitš Hatšaturjanin baletti Gajane. Baletin lopussa soi säveltäjän tunnetuin teos ”Miekkatanssi”.
Vuonna 1945 Molotov oli niiden 20 kohteen joukossa, joihin Yhdysvallat suunnitteli iskevänsä ydinaseella, jos 3. maailmansota syttyisi. Jotenkin tuo suunnitelma vuoti. Myöhemmin on selvinnyt, että Yhdysvalloilla oli tuolloin käytettävissä vain 7 ydinräjähdettä.
Neuvostoliiton NKP:n Keskuskomitean kokouksessa kesäkuun 22…29. päivinä 1957 käydyn valtataistelun lopputuloksena ilmoitettiin puolueen jäsenille jaetulla tiedotteella Hrutsevin jatkavan Keskuskomitean pääsihteerinä. Samalla Molotov nimettiin puolueen vastaiseksi henkilöksi. (HS 4.7.1957)
lmeisesti näiden tapahtumien seurausta oli päätös palauttaa toisena päivänä lokakuuta 1957 kaupungin nimeksi Perm. Miten Permissä juhlittiin, ei helposti selvinnyt. Seuraavana viikonloppuna varmaan juhlittiin maailman ensimmäistä Sputnik-tekokuuta, joka oli laukaistu lauantain 5.10.1957 vasten yöllä. Kun Hrutsev sitten 1964 syrjäytettiin ja sitä seuraavat käänteet olemme henkilökohtaisesti todistaneet, mitä niistä jaarittelemaan.
Sunnuntai-aamu
Nyt on helppo mukautua venäläiseen viikonloppurytmiin. Paikallisen puolen päivän jälkeen otetaan taksi satamaan laituripaikalle 4. Kama travel jokiristeilyt pyörivät kahden aluksen Moskva-42 ja Almas (Timantti) voimin vuorotellen. Puolentoista tunnin risteily Kama-joelle riittää meille.
Risteilyn jälkeen patseerataan joen rannan kävelyteitä reilu kilometri alavirtaan. Tunnelin kautta päästään portaikolle ja näköalatasanteelle. Vielä kasvatetaan nälkää ja janoa kävellen Komsomolskaja prospektin puistokäytävää pitkin. (2020 katukuvassa se on vielä korjattavana, mutta varmaan jo tasainen kulkea].
Poiketen pätkän Sovetskaja uulitsaa vasemmalle saavumme Savuisen Koiran pubiin. Ruokia ja oluita on kehuttu Yandexilla. Uskon pitsan ja tavallisen lagerin maistuvan ainakin minulle. Janoa riittänee vielä pieneen erikoisempaan olutlajiin. Takaisin Komsomolskajalle ja vasempaan kaksi korttelia hotellille on käveltävää 820 metriä.
Päivällinen Stroganof’lla
Annosvalintoja
Markku:
ekaks
Chokeberry tincture
vodka, chokeberry, honey
tokaks
Cabbage soup «Schi»
sitte
Duck breast with baked apple and cinnamon
viimeks
Blueberry pie with ice cream and patiser sauce
Jussi:
Морские гребешки с кремом из цветной капусты и соусом песто /150 г.
Sea scallop with cauliflower mousse and pesto sauce
Kampasimpukan lihaa kukkakaalimuhennoksella ja pestokastikkeella. Pitää yrittää tilata erikseen puolikas
sitruuna tuohon päälle puristaisin muutaman tipan. Yritän pitää kiinni sitruunasta ettei vie sitä pois,
puristan vielä ahvenelle.
Салат «Цезарь» с куриным филе /180 г.
Ceasar salad with chicken
Tätä ei tarvii käännellä
Щи суточные /300/20 г.
Cabbage soup «Schi»
Hei kaalisoppaa – kaalisoppaa
Морской окунь с печеным бататом и 3 видами лука /160 г.
Redfish with baked batata and 3 types of onion
Meriahventa uunibataatilla ja kolmenlaista sipulia. Pitää ottaa jotain kevyempää.
Фруктовая тарелка 2 персоны), фрукты сезонные /500/1000 г.
Fruit plate for two persons fruits by season
Toivottavasti joku haluaa jakaa tän jälkiruuan ku pienin annos on kahdelle. Nyt on jo virtuaalisesti hyvin
ravittu olo. Tätä olis ollu vaikee kuvitella nälkäsenä.
Jukka:
valintani listalta ja sen ulkopuolelta
Alkuruoka
Otan tuoresalaatin, johon pelkästään tomaattia, kurkkua sekä vihreää salaattia.
(ei ole listalla, mutta kaikkialla on venäjäksi tilaamalla saanut, aina ollut hyvää eikä koskaan pahan hintaista)
Pääruoka
Grillattua lohta tomaatilla (löytyy listalta kuvan kera)
Jälkiruoka
Pelkkä jäätelö (ei listalla, mutta aina on saanut, jos jäätelöä talosta löytyy, ja joskus vaikka ei ole
löytynytkään, ovat hakeneet lähikioskilta) + kahvi tai tee + vodka, brädy tai likööri
Riitta:
Блюда уральской кухни
Пирожки с квашеной капустой
подаются со сметаной
Супы
Щи суточные
Блюда из птицы
Грудка утки с печеным яблоком и корицей
Гарниры и Соусы : Овощи гриль, баклажаны, кабачки, перец сладкий, томаты, шампиньоны
«Тартар»/ «Хрен со сливками»/ «Цехтон»/ «Сацебели»
Десерты
Груша, томленая в красном вине с пряностями
Timo:
Salaatti. Пирожки «Посекунчики» с мясом
подаются с уксусно-горчичным соусом и домашней закуской из хрена /150/60 г.
Alkupalat. Тартар из лосося
Keitto. Борщ с пампушкой
Lämmin ruoka. Говядина с печеным картофелем и лисичками, томлеными в мясном соусе. Картофель
жареный с грибами
Jälkiruoka. Фруктовая тарелка (на 2-4 персоны)
Maljapuheet:
Naisille, aloitusmaljan kanssa – varattavissa
Uralille, alkuruuan jälkeen, kun vodka on kaadettu -varattavissa
Permin Karhulle, kun vodkalasit eivät ole tyhjät – varattavissa
Huomisen onnistumiselle, kun jotain on – varattavissa
lopuksi ja väliin, ex’tempore
Maanantaina aamukävelyllä, Pasternak-kulttia, esilukemisena B. Pasternak: Tohtori Zivago. Aamiaisen jälkeen kokoonnutaan hotellin edessä olevan Permin Karhu-patsaan lähellä olevan lehtikuusen varjossa. Nurmialuetta seuraten kävellään rauhallisesti länttä kohti. Vierellä on Ulitsa Lenina – Permin pääkatu. Kadun toisella puolella oleva massiivinen rakennus pitää sisällään Permin filharmonia salin.
Sivukadun ylityksen jälkeen liikennevaloja seuraten ylitetään Lenina. Siinä tervehtii meitä Leninin
kunniamerkki marmoriseinällä, Permille taloudellisesta saavutuksista 1957 myönnetty. Kommenttien mukaan kaupunkilaiset kunnioittavat tätä muistamista.
Samalla vähän pyörähdetään hotellin mahtavuutta ja kauppakeskuksen sykettä katsellen. Muistomerkin
vasemmalla oleva hallintorakennus asiaankuuluvasti sivuuttaen jatketaan Leninan reunaa kohti keskeistä aukiota. Suihkulähdekin pitäisi olla. Jatkamme pohjoislaidalle ja raitiovaunupysäkille. Hypätään seuraavaan numero 7 tai 12 raitiovaunuun. Vaunu jatkaa vähän Petropavlovskajan ulitsaa ja kääntyy oikealle ja kohta vasemmalle Leninalle. Heti ohitamme taas Ural-hotellimme.
Seuraava pysäkki on keltaisen kirkon kohdalla, pysymme kyydissä. Vasemmalla kohta näkyvä viheralue on Teatteripuisto. Ennen seuraavaa risteystä olevalla pysäkillä jäämme kyydistä ja liikennevaloista kävellen puiston puolelle ja siitä viistosti kohti Leninin patsasta. Päätetään ystävällisyysarvosanasta muistaen Petroskoin 9:n.
Ooppera- ja balettiteatterin ohjelmisto tavaillaan teatterilla. Portailta katsoen jatketaan viistosti oikealle tervehtimään Boris Pasternakin patsasta. Perm on ominut Boriksen sillä perusteella, että Pasternak työskenteli vajaan vuoden täältä pohjoiseen olevan Vsevolodo-Vil’van kylässä sijainneen kemiantehtaan konttorissa vuonna 1916.
Tuohon kylään on matkaa niin, että kun astuu junaan Perm1 asemalla 07:45 voi nousta junasta kylän pysäkillä 13:10. Kylässä on Boris Pasternakin kotimuseo. Rakennus on kuvien perusteella kartanon päärakennukseksi kodikkaan oloinen puurakennus.
Pasternak – Zivago fanit vierailevat tuossa puiston länsireunalla olevassa kirjastossa. Sen lukusali
vastaa kuvausta kirjastosta, jossa Juri ja Lara näkivät toisensa hellyttävässä epäkohtaamisessa. Sinne mekin seuraavaksi menemme. Vähän hyppy tuntemattomaan, mutta Yandexissa on kommentoitu mm. seuraavasti:
” Perm Pushkinka (Smyshlyaev House) on enemmän kuin kirjasto perinteisessä mielessä. Tämä on
kaupungin sydän. Talo, jonka historia johtaa maailmakulttuurin polulle: Vigel [?], Diaghilev [Sergei,
balettimoguli], Pasternak [Boris, kirjailija], Osorgin [Mikhail, filosofi], Mayakovsky [Vladimir,
runoilija], Brick [?], Khachaturian [Aram Iljitš, säveltäjä], Kaverin [?]… historia jatkuu. Voit kävellä
täällä tuntikausia, mieluiten oppaan kanssa. Samalla se on julkinen, helposti saatavilla oleva,
melko moderni kirjasto.”
” On mukavaa olla vain siellä. Tämä on kosketusta, jotain niin epätavallista: menneisyyttä,
nykyisyyttä, tulevaisuutta, tapaamisia kauniiden ja hengellisten ihmisten kanssa.”
Kukin saa tutustua kiinnostuksensa mukaan. Tavataan 40 minuutin kuluttua puistossa P. D.
Hohrjakovan pystin tuntumassa. Siitä jatketaan yhdessä puiston läpi Lokakuun 25. päivän kadulle.
Siitä yli , tuttu kadunnimi Petropavlovskaja ulitsa, jota pitkin korttelin verran ja raitiokiskoja
seuraten oikealle kadunnimeä tavaillen. Maxim Gorgin katua vähän matkaa ja vasemmalla
lounaspaikkamme ”Ulovka 22”.
Lounaan jälkeen ramasee. Ulos ja minuutti kohti Leninaa kyllä jaksetaan. Nyt voimme nousta ratikkaan. Yhden pysäkin yli istutaan ja ulos. Hotelli näkyy etuvasemmalla, edessä oikealla ostari, jossa myös Mäkkäri, jos jo kerkes huikomaan. Lepäämään ja uusiin seikkailuihin.
Maanantai päivällinen
Ravintola Tonavalainen talo sijaitsee parin korttelin päässä. Toukokuun keskimääräinen sademäärä on Permissä 59 mm. Katsotaan Yandexin ennuste. Mennään kävellen tai taksilla. Kertyneellä kokemuksella on kyrillisestäkin listasta valittavissa kiinnostavaa ruokaa. Meininki on rento.
Tiistaina Pidetään museopäivä tai kävelypäivä oman valinnan mukaan:
museo 1 – Djagilev kotimuseo
Aamupalan jälkeen silitellään Permin kesyä pronssikarhua. Hotellin nurkalta oikealle ja Komsomolskaja prospektille oikealle. Jatkamme matkaa, kunnes tulemme poikkikatu Puskinskajalle, käännymme vasemmalle ja kuljemme Puskinskajaa pitkin, kunnes näemme Djagilevin kotimuseon Puskinskajan ja Sibirskajan kulmassa. Olemme perillä.
Maailmassa on monta museota, jotka on omistettu Sergei Djagilevin elämälle ja tuotannolle, mm.
Pariisissa, Lontoossa, Venetsiassa, Monte Carlossa ja Lausannessa. Tämä Permin museo on ensimmäinen Venäjällä. Museo on vaatimaton kotimuseo. Miksi museo perustettiin Permiin, tähän taloon syvään Venäjään. Talo, kartano kuului aristokraattiselle Djagilevin perheelle. Tätä kartanoa kutsuttiin 1800-luvun lopulla Permin Ateenaksi. Taloon kokoontui Permin älymystöä musisoimaan, laulamaan, näyttelemään.
Sergei Pavlovich Djagilev syntyi 1872, Selishchissä Novgorodin maakunnassa. Hän jäi orvoksi äidistään jo imeväisiässä. Sergei kasvoi isänsä, kasvattiäitinsä ja tätiensä muodostamassa suurperheessä ja vietti nuoruusvuotensa tässä isoisänsä talossa. Erityisesti äitipuolensa vaikutuksesta hän kiinnostui taiteesta.
Hän opiskeli oikeustieteitä Pietarin yliopistossa ja myöhemmin myös musiikkia Pietarin konservatoriossa Nikolai Rimski-Korsakovin johdolla. Hän liittyi «Мир Искусства»-taiteilijaryhmän jäseneksi ja oppi ryhmän avustuksella tuntemaan sekä venäläistä että länsimaista taidetta. Hänestä kehittyi ryhmän arvostetuin taiteen tuntija. Lopetettuaan opinnot vuonna 1896 hän jo seuraavana vuonna järjesti ensimmäisen maalaustaiteen näyttelynsä.
Djagilevilla oli kunniahimoinen tavoite päästä Venäjän keisarillisten teattereiden johtajaksi, ominaisuuksia löytyi: hienostunut maku, hyvä oppineisuus, tarkka vainu uusista tuulista ja loistava organisointikyky. Puutteina olivat huonot kulissivehkeilyn taidot, hyvien hovisuhteiden puute ja esteettisesti liian rohkeat ohjelmat. Asiaa ei myöskään helpottanut se, että hän kieltäytyi uhmakkaasti peittämästä homoseksuaalisuutensa.
Seurauksena oli vuonna 1901 potkut virasta Keisarillisen teatterin virkailijana ja kielto kaikkiin valtion virkoihin. Tapahtumien kulku teki hänestä emigrantin.Venäjällä ei oltu kiinnostuneita viemään taidetta ulkomaille, sitä pidettiin jopa häpeällisenä, ja siksi hän keskitti kaiken tarmonsa ja kunniahimonsa venäläisen taiteen tunnetuksi tekemiseen ulkomailla, kaukana hovista ja venäläisestä byrokratiasta.
Vuonna 1906 hänen tärkein saavutuksensa oli Venäläisen Taiteen näyttely Pariisissa ja seuraavana vuonna järjestetty venäläisten konserttien sarja, johon osallistuivat säveltäjät Rimski-Korsakov, Glazunov ja
Rahmaninov sekä oopperalaulaja Shaljapin. Vuonna 1908 ”Pariisin Grand Opera” esitti Musorskin oopperan Boris Godunov, pääosassa Shaljapin.
”Мир Искусства” oli ensimmäinen venäläinen taiteilijaryhmä, joka kaipasi läheisiä siteitä länteen.
Myös kasvava venäläinen porvaristo janosi molemminpuolista vaihtoa länsi Euroopan kanssa.
Yhteentörmäys keisarillisen byrokratian kanssa katkaisi suhteet hoviin. Djagilev oli luova nero, kunnianhimoinen karrieristi, jonka oli mahdotonta tehdä kompromisseja kaikkivoivan keisarillisen
byrokratian kanssa. Se ei tarvinnut idearikasta visionääriä vaan pelkästään nöyriä tarmokkaita
palvelijoita.
Djagilev halusi viedä venäläistä balettia Pariisiin 1909. Ensimmäistä esitystä varten hän kokosi
eturivin tanssijoita, kuten Tamara Karsavina, Vatslav Nizinskin, Mihail Mordkin ja Anna Pavlova.
Syntyi Ballet russes, «Русский балет Дягилева», venäläisen baletin kulttuuriemigranttiorganisaatio. Keisarillisen balettiteatterin jähmeä byrokratia ja pysähtynyt taiteellinen kehitys sai nuoret taiteilijat liittymään seurueeseen.
Ensimmäisinä kausina Euroopalle esiteltiin kautta-aikojen tunnetut baletit kuten Giselle, Tulilintu,
Kevätuhri ja Petrushka. Ballet russes ryhmä toimi aina Djagilevin kuolemaan asti ( k. 1929). Sergei Pavlovich Djagilev oli merkittävä uudistaja Venäjän teatteri- ja taidemaailmassa, yksi «Мир Искусства»-ryhmän jäsen ja «Русский балет Дягилева»-ryhmän perustaja ja organisaattori. Hänellä oli ratkaiseva merkitys venäläisen taiteen esiintuomisessa Euroopassa ja maailmalla 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Hän esitteli maailmalle monia lahjakkaita balettitanssijoita, säveltäjiä ja taiteilijoita.
museo 2 Permin alueen museo [Пермский краеведческий музей]
Museolle on kävellen matkaa Permin Karhulta 1,4 km. Ensin Leninaa kaksi korttelia Teatteripuiston
nurkalle, Puiston läpi vastakkaiseen nurkkaan. Vielä kävellään korttelin verran kohti Kama-jokea.
Ennen leveää luostarikatua käännytään oikealle ja kohta museon julkisivu katselee komeana jokea.
Bussi numero 51 lähtee Komsomolskajaa pitkin kohti jokea Leninan toisella puolella olevalta pysäkiltä. Kahden pysäkin ohi ja ollaan Luostarikadulla museon viereisen korttelin kohdalla. Vielä on käveltävä kolme minuuttia eteenpäin. Sisäänkäynti on oikealla sivulla. Alla linkki Meskowin talo-museoon, joka on varsinainen museo. Permin alueen museo vaikuttaa nettisivujen mukaan olevan hallinnollinen kokonaisuus, jonka alaisuudessa on monia museoita Permin alueella.
MyösPasternakin kotimuseo (matkaa n. 230 km) kuuluu toimialueeseen. Webbisivuilla lupaillaan
englantia, vaikka lähes kaikki on kyrillisillä. En jaksanut selvittää oisko se englantia kirjoitettuna
kyrillisillä.
https://museumperm.ru/branch/dommeshkova
https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g298516-d2332021-Reviews-
Perm_Local_History_Museum-Perm_Perm_Krai_Volga_District.html
Tiistain iltaohjelma
Kun olemme jo merkittävimmät pakkausoperaatiot suorittaneet, kokoonnutaan aulaan. Katsellaan
keliä. Ilmat ohjannevat läheiselle terassille, pubiin tai hotellin baariin. Nautiskellaan pikaista nukahtamista tukevaa purtavaa ja juotavaa. Aamuherätys on aikainen. Resepsuunin kanssa sovitaan lentokenttäkuljetuksesta ja aamiaispaketista sekä hoidetaan tilit kuntoon. Virkistäviä unia!
Permistä kotiin
Kotimatkaan on varhainen herätys. Rosavian suora lento Pietariin, koneena Airbus 319, lähtee 05.25. Hotellin pikkubussi varataan valmiiksi klo 03.30. Kuiva aamiainen [=eväspaketti] tilattiin illalla. Tarkastetaan passit liput ja rekisteröintitodistus tavalliseen tapaan. Kentälle on 20 km ja matka kestänee 26 minuuttia.
Liput on ostettu etukäteen ja ilman matkatavaroita selviäisimme 4950 ruplalla henkeä kohti. Pakaasi nostaa hintaa 6090 ruplaan. Koti-ikävä nostaa päätään. Ollaan skarppina ja ehditään koneeseen. Varotaan puheitamme, joku suomensukuinen tai kielinen on varmasti koneessa. Heti turvavyövalon sammuttua eväät esiin ja jos kielitaitoni sallii tilaan kaikille kahvia ja kuohuvaa palanpainikkeeksi – olemmehan jo lähestymässä virtuaalisesti kotia.
Kahden ja puolen tunnin kuluttua laskeudumme Pulkovon kentälle sinne Puskinin kaupungin suuntaan Pietarin keskustasta. Kello on paikallisesti vasta 05.55. Tästä on tulossa pitkä päivä. Nyt on suunnattava Suomen asemalle, Lasdotska lähtee 07.55 kohti Viipuria. Tiukkaa tekee. Yandexin taksi arvioi 30 kilometrin matka-ajaksi 40 min. Reitti näyttäisi menevän kehätietä vastapäivään Nevan pohjoispuolelle ja siitä rantaa pitkin Suomen asemalle. Yrittää kannattaa ja ainakin kaksi autoa tarvitaan. Otetaan maailmanmatkaajan tyyneydellä. Seuraava Lasdotska lähtee jo 09.30.
Kun Viipurin junassa istuu ja tarkistukset autonavaimia myöten on tehty, on tunnelma aika kotoinen. Nukahtaakin saa Viipuri on pääteasema.
Tutut rituaalit suoritetaan täsmällisesti. Matkatavaroille perustetaan ”tukikohta” asema-aukiolle. Auto haetaan Drusban parkista ja lastataan. Seuraava pysähdys on Karusellilla. Työjärjestys laaditaan ruokakunnittain. Kotoisten jääkaappien valo odottaa jotain, mitä valaista. Tietäviltä varmistellaan mitä ei saa viedä.
Pakataan auto. Passit maahantulokortteineen varataan saapuville ja rekisteröimistodistusten taskupaikka varmistetaan. Jo linnansillalla passinkansi saattaa vaatia valoa. Arvaamattomasti aikaa vietetään tullijonoissa.
Pihalla asetutaan dokumentaariseen valokuvaan väsyneen rauhallisina. Onhan kaikilla omat pakaasit, kynät, kartat, aurinkolasit jne. Kotiaskareet jo valtaa jokaisen mielen.
Mukana matkalla Airi, Jukka, Jussi, Katri, Markku, Riitta ja Timo.