Laulujuhla Lemillä 129 vuotta sitten

Lappeenrannan Uutiset kirjoitti 29. kesäkuuta 1892 lemiläisten laulujuhlasta. Lemin Kirjava julkaisee sen tässä kokonaisuudessaan.

”Laulujuhlako Lemillä?” kysyy kai joku lukija epäilevällä kummastuksella.

Aivan niin, ei se ollut suuren suuri eikä pienen pieni. Lemin lauluseura, joka kirkkoherra J. W. Bärlundin ja kiertokoulunopettaja M. Peuhkurin toimesta perustettiin kesäkuun 7. p. männä vuonna, ja johon kuuluu 74 jäsentä, niistä 19 naista, oli päättänyt laulujuhlalla vuosijuhlansa Juhannuksen päivänä, ja niin sitä siis todellakin pidettiin laulujuhla Lemillä. Ja hyvin se onnistuikin huolimatta tuulisesta ja kosteasta ilmasta,

Juhlapaikaksi oli valittu noin vähä toista kilometriä kirkon toisella puolella kohoava ”Suomalaisen mäki”, joka tarjoaa lavean näkyalan ympäröivine vaaroineen, järvineen. Mäki on nyt melkein paljas puista. Joku aika site kasvoi kummulla muutamia isoja kunnianarvoisia koivuja koko paikan kaunistukseksi ja ratoksi. Vaan eräänä päivänä saapui mäelle venäläisiä topograafeja eli maamittareita ja kenenkään lupaa kysymättä hakkasivat nämät barbaarit nuo komeat puut maahan.

Mäellä kohoaa kaksi kumpua: toisen kukkulalle oli juhlaa varten aidattu köynnöksillä ja lipuilla koristettu laulajatanner puhuja-aitioineen, jonka viereen oli pystytetty korkea, köynnöksillä verhottu lipputanko, toiselle kummulle oli taas laadittu noin 40 jalan korkuinen jättiläiskokko. Manteessa molemman kummun päällä oli lehtiverhoinen kunniaportti.

Jo ennen klo 4 oli mäelle kokoontunut kansaa runsaasti, ei ainoastaan Lemiltä, vaan myöskin naapuripitäjistäkin, Luumäeltä, Savitaipaleesta ja Taipalsaarelta. Ei voi muuta kuin kiittää juhlatoimikunnan viisautta siinä, että oli määrännyt pääsymaksun vapaaehtoiseksi. Ainoastaan sillä tavoin saadaan tämmöisiin juhliin vielä tottumatonta kansaa niissä käymään.

Klo 4:n paikkeilla alkoi juhla. Laulukunta lauloi ensin koraalia 472 v. 1-3, jonka jälkeen M. Pekari piti innokkaan avauspuheen, tervehtien vieraita tervetulleiksi ja selittäen juhlan tarkoitusta. Seurasi sitten virsi 152 v. 1 ja lyhyen loman jälkeen ”Motetti”.

Kirkkoherra Bärlund nousi nyt puhuja-aukiolle ja piti hauskan ja opettavisen juhlapuheen laulujuhlien merkityksestä, kertoen m. m. laveasti kreikkalaisten Olympian juhlista sekä ”Vermlannin polskasta”, kuinka sitä tanssitaan, ja lopullisesti suomalaisten laulun ja soiton rakkaudesta, esimerkiksi lukien Kalevalasta runon Väinämöisen soitannosta, ja lopuksi kohottaen ”eläköön” huudon Suomelle.

Seurasi sitte ”Savolaisen laulu”, jonka kaiuttua maisteri C. G. Swan kansanvalistusseuran Lappeenrannan haarajaoston puolesta kiitti Lemin lauluseuran toimeenpanijoita, puheenjohtajaa, laulunjohtajaa ja jäseniä heidän toimestaan isänmaan ja valistuksen palveluksessa ja erittäin tästä juhlasta, sekä puhui sitte valistuksen ja sivistyksen sekä kansakoulujen merkityksestä.

Nyt seurasi ”Juhlarunon” lausunto, jonka suoritti D. Kuorttinen, ja sen jälkeen laulettiin ”Suomen laulu”.

Toisen loman jälkeen laulettiin ensiksi tuo hauska ”Rukkaset”, jonka jälkeen M. Peuhkuri erinomaisen taitavasti kertoi Reijosen kertomuksen ”Kaaperin kosinta”, joka herätti yleisen hilpeyden. Kun taas oli laulettu ”Kesä-illalla”, nousi entinen talollinen U. Klemi puhuja-aukiolle ja lausui ”Vänrkki Stoolin”, jonka jälkeeen ”Kaikukohon laulu maamme” laulettiin.

Kun taas oli lyhyt loma-aika kulunut, laulettiin ”Oi terve Pohjola”, jonka sävelten loppuun kaiuttua, talollinen U. Kohonen piti innokkaan loppupuheen lausuen m. m. sen toivomuksen, että Lemin lauluseura vastaisuudessa kehittyisi niin, että se voisi ottaa osaa yleisiin laulujuhliin, ja lopettaen ”eläköön” huudolla Suomelle, johon ”Maamme” laulun säveleet loppulauluna yhtyivät, jota yleisö paljain päin kuunteli.

Tämän jälkeen poltettiin tuo jättiläiskokko yleiseksi ratoksi.

Mutta eivätpä vielä laulajat olleet väsyneet; kokkopaikalta he palasivat laulutantereelle, josta he vielä kauvan lauloivat sekä seka- että paljastaan miesköörin laulujaan.

Kansa, jota oli läsnä suuri luku, kuunteli sateesta huolimatta tarkkaavaisesti sekä lauluja että puheita, ja varmaankin useimmat veivät kotiin mennessään juhlasta mukaansa edistyksen siemeniä, kehoitusta pyrkimään eteenpäin valistuksen ja sivistyksen tiellä.

_____________

Lemin lauluseura on nyt näyttänyt, mitä hyvä tahto ja väsymätön into voivat matkaansaada. Laulu tosin ei vielä ollut mallinmukaista, karkeutta äänissä ja sävelten venyttämistä sekä epävarmuutta tahdista kyllä huomattiin, mutta ilolla kuultiin ja nähtiin tuota intoa, joka seuran harjoituksiin osaa ottamaan oli viehättänyt iäkkäitä miehiä, nuoria neitosia ja nuorukaisia, jopa lapsiakin, joitten kaikkien silmistä hyvän omantunnon ilo loisti. Useita lauluja suoritettiin oikein hyvin.

Ajatelkaa, lukijat, mikä ilo ja kunnia se olisi, jos muut ympäristön seurakunnat noudattaisivat esimerkkiä, jos muutaman vuoden perästä Lappeen, Taipalsaaren, Savitaipaleen, Suomenniemen, Joutsenon, Ruokolahden y. m. kunnissa olisi yhtäläinen laulukunta, ja kaikki nämät, kolme, neljäsataa henkeä, kokoontuisivat Lappeenrantaan yhdessä pitämään laulujuhlaa. Sepä jotakin olisi; eipä se mahdotonta olekkaan, jos vain johtajia ilmestysi.

Se mieliala, joka vallitsi juhlassa, se edistymisen pyrintö, joka ilmestyi kaikista puheista, antaa meille varmaan takuun siitä, että se aika ei Lemillä ole kaukana, jolloin kunnan etevien isäntien ja muitten johtavien henkilöiden, kirkkoherransa etunenässä, onnistuu nujertaa kansakoulun vastustus ja siten panna alku uuteen kehityskauteen kotikunnassaan. Eläköön edistys Lemillä ja kaikkialla!

P.S. Juuri 130 vuotta täyttäneen Lemin kirkkokuoron historiasta Lemin Kirjavassa täällä ja täällä.