Yli-Torniolta yhä ylemmäs
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Oikea juhannusaamu, 24.6. alkaa aurinkoisena +17 asteen mukavassa kesäsäässä. Kotisilta kuuluu kummia, siellä on ollut rajuilma, sähköttömiä talouksia on paljon, ja minulla on hätä Harmista, pakasteista ja kasvihuoneesta..
Mutta suurin ”paikallinen ” huoli on oman kameran särkymisestä. Se ei aukea, eikä sulkeudu. Pitkän pähkäilyn jälkeen päätetään kokeilla kahden kameran systeemiä. Siirrän oman Nikonin kortin kaverin Samsungiin, joka ei salli zoomia, ja tuppaa sammumaan kesken kuvaamisen. Mutta kortille kuitenkin kuvat saa, ja sitten kortti jälleen Nikoniin, josta sen yhdysjohtoa myöten siirtyvät dellin kuvatiedostoon ja sitä kautta sinulle tämän tekstin kuvitukseksi…monimutkaista, mutta toimivaa.
Nyt hyvästeltiin törmäpääskyjen ja varpusten hurjat perhelennot, ja jätettiin taakse komea jääkärikylä patsaineen. Känny kertoo Paimensaaren harmaapäätikan surullisen kohtalon, ikkunaan lento oli päättänyt emolinnun elämän, sen sijaan radiossa joulupukki kertoi omasta kesästään ja kutsui kovasti vierailijoita häntä tapaamaan..
Pellon jälkeen tienposkessa komeilee opaste ”tervetuloa Kolahriin”, tienpientareet ovat muuttuneet kullankeltaisiksi matalan leinikin kukkiessa, ja porovaara alkaa olla todellinen. Silti kaveri laittaa minut rattiin, pikkusen vain kokeeksi, Kolarista Muonioon.
Alatalon kuulun kahvilan 50 sentin munkkikahvien jälkeen varataan myös tuttu Joenrantamökki viidelläkympillä. Tällaista tilaihmettä ei usein sillä rahalla saakaan.
Tupa puolessa olisi pitänyt vaikka juhannustanssit, ja saunaan olisi mahtunut sukukin yhtä aikaa, ja keskiyön aurinko kultasi ihanan jokimaiseman.
Kokkoa toki emme nähneet, ehkäpä sitten,kun viikonvaihteeseen siirretty juhannus jossain vietettäisiin… Mutta kesäyön seikkailut kyllä tuntuivat oikealta juhlalta, taikakimppun keräsin metsäkasveista, pienenpienen viiden sentin mittaisen, ja ainakin se toi hiukan sekavan hentoisen kesäkeijun pihallemme omaa mökkiä etsimään…
25.6. herättiin sitten sen toisen juhannuksen aattoaamuun, ja matka jatkui yhä ylemmäs. Porot hidastivat ”kiirettämme” monin paikoin,
mutta puolen päivän jälkeen oltiin jo lohisopalla Tunturikala-kodassa, jossa jälkkäriksi kuuluu hillalettu-kahvit. Etelän helteet eivät meitä kiusaa, auton mittari näyttää parhaimmillaankin +21, taivaalla seilailee poutapilviä, ja lopulta on näkyvissä jo lunta Ruotsin puolella!
Kilpisjärven rantapoukamissa on vielä hiukan jäitten jäämiä ja kivien koloissa luntakin. Ihmisiä on paljon joka paikassa, ja mökin etsintä onkin yllättävän vaikeaa. Ajellaan tutut paikat ja lopulta on jäätävä paikkaan, johon emme aikoneet koskaan enää tulla… Haltinmaan maja 5 olisi juhannuskotimme tosi kovaan hintaan.
Mutta mikäpä tässä on ollessa. Näissä majoissa huomaa selvästi, että asukkaiden on ajateltu (ainakin toivottu) ruokailevan hotellilla, sillä omien ruokien laittaminen on hankalampaa kuin tienvarsien halvemmissa pikkumökeissä yleensä.
Tällä kertaa sauna on hiukan suurempi kuin eräässä aikaisemmassa majassa, varpaat eivät kiukaalla paahtuneet, ja löylyt olivat hyvät. Unikin tuli hyvin iltaseikkailujen jälkeen, joten kaikki hyvin, seikkailuista lisää seuraavan tarinan myötä…