Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Taisi tulla leikattua nurmikot viimeisen kerran tänä syksynä. Olikin melkoinen urakkaa, sateisen elokuun aikana heinikot ovat kasvaneet ja kedotkin ovat jo kukkineet ja siementäneet.
Jäljellä on toki vielä pitkä satokausi, marjastusta, sienestystä, juurikkaiden ja tomaattien korjausta, mutta kyllä nyt jo ehtii istahtamaan mukavien ja jännittävien kirjojen pariin.
Tässäpä pari jännityskirjaa, ensin uutta trilleri-sarjaa:
Patricia Cornwell: ”Kvantti”, suomentanut Ilkka Rekiaro, Otava 2018
Patricia Cornwell on myynyt Suomessakin noin miljoona kirjaa, ja yli 50 maassa niitä luetaan 36:lle kielelle käännettyinä.
Kvantti aloittaa uuden sarjan, jossa Nasan kapteeni, kvanttifyysikko Calli Chase selvittelee koko maailmaa uhkaavia rikoksia. Kirjassa seikkailevat kasarmilla kasvaneet kaksossiskokset. Itsekin kasarmilla kasvaneena ihmettelin hiukan tuon kasarmin touhuja, ei meidän elämämme ihan tuollaista ollut, vaikka kaikki paikat vapaasti leikkipaikkojamme olivatkin.
Kirja ei ollut ainakaan minun mieleiseni näistä armeijatouhuista huolimatta, ja kirjotustyylissäkin huomasin ärsyyntyneeni ”taktisista suojaliiveistä”, ”antistaattisista butyylikumi- ja fluoripolymeeri puvuista vuotamattomiksi eristetyine saumoineen”, ”kontaminaatioriskeistä”, ”puheaktivoiduista mikrofoneista”, ja ”antropomorfisen testinuken teräksisistä kylkiluista”. Jos sinua kiinnostaa tällaiset asiat, voit huoletta syventyä kirjan sanomaan. Ei tästä jännitystä puuttunut, ja kovasti taisin jännittää sitäkin,miten kauan Callin omat kylkiluut kestävät tuollaista vauhtia, jossa ei ehdi sen paremmin syödä kuin nukkuakaan.
Yksi asia minua jäi pahasti vaivaamaan: onko yhteiskunnassamme paljon käytetty kloori todellla niin vaarallista kuin kirjassa annetaan ymmärtää. Halliuimaloissa olen aina saanut hengenahdistusta…
Toinen kirja yllätti minut täysin.
Kjell Westö: ”Tritonus”, suomentanut Laura Beck, Otava 2020
Takakansi mainostaa Kjell Westön uusinta kirjaa : Tummasävyinen kertomus musiikin ja ystävyyden voimasta, unettomuudesta ja pimeän pelosta… No nehän ovat kaikki melko tuttuja asioita minulle ja monille muillekin. Sen sijaan mietin sivulle 76 asti, mitä kirjan nimi tarkoittaa. Se kuulosti jotenkin jonkinlaiselta kolmisoinnulta, tai ääneltä, ja selvisihän se lopulta. Se tarkoittaa ylinousevaa kvarttia, paholaisen intervallia. Ja orkesterin edessä tahtipuikkoa heilutteva ehkä jännittää sitä ja muitakin soittajien kepposia.
Tritonuksessa minua ei haitannut, vaikken kaikkea musiikin kielestä ja teoriasta ymmärtänytkään, ”…ujutti scherzoon väärän sävelen, noonin kvintin sijasta”… En oikein saanut silmiini kuvaa myöskään kapellimestarista, joka menee kylpyyn partituurin kanssa! Mutta musiikin kuunteluun ja livekonsertin katseluunkin tämä kirja herätti aivan uudenlaista mielenkiintoa. Voinko kuulla paholaisen intervallin, onko se se, mitä sanon riitasoinnuksi,kun tuntuu, että joku soittaa väärin? Kuka osaisi näyttää sen minulle!
Tritonus on todella huikea kertomus erilaisten muusikoitten yhteen liimautuvista hetkistä, aika paljosta ryyppäämisestä, vanhuuden ja toiseksi jäämisen pelosta, ihmeellisistä aterioista – ja varsinkin, maailman kuulun ökyrikkaan kapellimestarin suuruudenhullusta rakentamisesta. Jännitystä on ihan tarpeeksi. Ja loppu on ihanan lohdullinen. Suosittelen lämpimästi.