Rahikkalan myllylyllä 20-vuotisjuhlat

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Jos viime vuonna uutisruista ei oltu vielä puitu Savitaipaleen Rahikkalan myllyjuhlien aikaan, niin tänä vuonna kaikki tapahtui vauhdilla.

Vilja kypsyi nopeasti, leikattiin ja kuivattiin, puitiin ja jauhettiin alta aikayksikön, ja taatusti uutta ja tuoretta, hyvin hautunutta ruispuuroa oli runsaalle juhlakansalle tarjolla tarpeeksi. Mutta ensin toki tuulen tuiskiessa papereita pitkin myllypihaa, äänentoistolaitteitten kohahdellessa ja telttakankaiden paukkuessa toivotettiin tervetulleeksi niin juhlaväki, kuin Geo-parkista kuumissaan saapuva juhlapuhujakin.

Häneltä ei tuuli sentään puhetta vienyt, mutta nimen vei, vaikka Matti Kyllönen sen varmasti kuuluvasti kertoi. Puhe oli kuulema jäänyt kotiin, joten seutukunnan geologia tuli maantietä myöten puhujalle tutuksi kahteen kertaan. Puhe sinänsä oli vallan mainio, sopivasti historiaa, ja tällaisten pienten kylätapahtumien tärkeyden toteamista, ja tottakai sitä geologiaakin.

Pienten asioiden tärkeys tehtiin selväksi heti puheen jälkeen, kun paikalle kutsuttiin koko 20-vuotisen myllyjuhla-ajan vapaaehtoisena talkoonaisena monista asioista huolehtinut Kaarina Hakuli.

Hänelle Kari Pettinen ojensi kiitokseksi ”valkoisen ruskeankuoren”, jonka sisällön saisi oman mielen mukaan käyttää miten vain.

Taivas oli uhkaavasti pilvessä, ja tuuli oli todella voimakas. Puurolautaset onneksi taisivat hyvin pysyä hyppysissä, mutta tyhjät mukit ja jopa lettulautanen lentelivät välillä miten sattui. Pottuperhe Tapanainen pussitti monen merkkisiä potaatteja vahvoihin paperipusseihin, olipa siellä hiukan jo myöhäislajike leminkirjavaakin saatavana).

Myytävänä oli myös mehuja ja leivonnaisia, erikoisherkkujakin, ja myllykin pysyi pystyssä, vaikka pientä narinaa hirsistä ja sidotuista lavoista kuuluikin.(

Kaiken yllä soi mukava musiikki, hiukan jatsahtavaa, keinuvaa kapakkamusiikin tyyliin, monia tuttuja lauluja Eija Vakkila oli sanoja soveltaen loihtinut juuri tähän juhlaan sopivaksi.

Erikoisesti jäi mieleen Tuula Muukan sanoittama ”Kauniit kunnaat”  (sävel Georgia on my Mind), ihana laulu. Tykkäsin kovasti, kun äänenvoimakkuus oli hiukan hiljaisempaa kuin yleensä yleisötapahtumissa; tunnelma oli toisella lailla nautittava, kun saattoi tahdissa keinuen tai jalalla tahtia polkien kuitenkin naapurin kanssa kuulumisia vaihtaa. Savitaipaleen polkka (Ievan polkka) haitarilla todisti Ievan ikääntyneen, hitaanlaisesti lähti Ievan askel polkan tahtiin, mutta kun lähti, vauhtia piisas. Mielenkiintoinen sovitus.  

Vaikka väki kylillä vähenee ja vanhenee, on hienoa, että yhteistuumin tällaisia kyläjuhlia saadaan aikaan. – Ja muuten. kenen lie tämä penkkiratkaisu? Aika mainiosti istuinlankut pysyivät vahvojen rautaisten vinotukien varassa paikoillaan!