Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kuten edellisellä kerrallakin vuonna 2017, Helmikvintet aloitti kiertueensa Savitaipaleen kirkosta (ke.28.9.-21 klo. 18.00) Seuraavana on Suomenniemi , Lappeenranta ja Imatra.
Taisimme kaikki esiintyjien kanssa iloita live-konsertista, jossa esiintyivät alan ammattilaiset Aapo Järvinen, huilu (joka myös kertoi soitettavasta musiikista ja toivotti yleisön tervetulleeksi), Tobias Kiiskinen, fagotti, Antti Turtiainen, oboe, Jonathan Nikkinen, käyrätorvi, ja Helmi Malmgren, klarinetti.
Konsertti alkoi Joonas Kokkosen puhallinkvintetolla, ikäänkuin säveltäjä-akateemikon juhlavuoden kunniaksi, hänen syntymästään on jo 100 vuotta. Itse en muista yhtään Kokkosen teosta, joka olisi korvaani miellyttänyt, tämäkin kuulosti rikkinäiseltä, levottomalta, ikäänkuin jokaisella soittajalla olisi ollut eri nuotit, eri osat ainakin. Rytmistäkään en saanut kiinni, ja ajattelin, mitä soittajat kokevat tällaista musiikkia soittaessaan
No, jostain sentään löytyi pientä hauskuuttakin, jopa samanaikaista tahtiakin, ja jopa hauskat pienet ”juoksuaskelet” riitasointujen lomaan. Kaikki kunnia hyvin suoriutuneille soittajille! Tässä vaiheessa huomasin, että klarinetistin nuotit kääntyivät itsestään, ja jäin sitä ihmettelemään – lopulta huomasin, että vain huilisti huolehti itse nuottiensa kääntämisestä!
Seuraavaksi kuulimme Kolme madrigaalia, Carlo Gesualdo, Graham Bastabile, hyvin alakuloista musiikkia. Ja mitäpä se muuta voisikaan olla, kun osioista löytyy tällaisia sanoja: Suloinen elämäni, mikset suo apua, jota himoiten pyydän…..Kuolen. enkä aio vastustella….Kuolen väsyneesti suruihini….Tumma musiikki tällaisin ajatuksin oli kuin koronavuosien valitusta, yksinäisyyttä ja haikeaa mutta kaunista.
Tämän jälkeen näimme (hienoa!) pienen soittimien huoltotauon, puhaltimethan keräävät kosteutta sisälleen, jokaisella joutohetkellä käyrätorvea oli jo käännelty alassuin ”tiputukseen”, mutta nyt klarinetinkin läpi vedettiin musta ”kuivausliina”, ja nyt kun kaikki välineet olivat taas kunnossa, jatkui konsertti
Onneksi Es-duurissa, Ludvig van Beethovenia /Mordechai Rechtman: Kvintetto. Turvallista musiikkia, kevyttä, iloista, selkeät rytmit, toistuvat leikittelevät teemat, välillä musiikki meni varsin villiksikin, välillä kuulosti uruilla soitetuksi – olisiko oikeasti joskus?. Tästä musiikista löytyivät oikeasti tanssahtelevat keijutkin, ja härnäilevä klarinetti sai mukaansa koko porukan.
Tätä olisin hyvin mielelläni kuullut lisääkin, mutta tottapa oli aika päästää soittajat lepuuttamaan poskilihaksiaan ja kuivattelemaan soittimiaan ennen seuraavaa konserttia. Kiitokseksi kanttori Aino Juntunen kukitti taitavat puhaltajat, minäkin kiitän!
