Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Eilisen illan olen mäiskinyt tavaroita kassiin, tarkastanut saunakassin sisällön, valmistanut etukäteen pakasteruoka-annoksia muutamiksi päiviksi.
Nyt pakkaan ne tiukasti yhteen, jotta säilyvät syötävinä auton jääkaapissa…. ja ennen iltakymmentä Sievä Sininen ajetaan kaverin talliin, ja pakasteet väliaikaisesti yöksi pakkaseen.
Eihän se uni kovin pitkään riitä, kun matkakuume iskee, ja niinpä jo kuuden kieppeillä 13.9. punainen maantiennuolija on matkalla Lappeenrannan suuntaan. Liikenne on tosi kovaa, ilma on melko lämmintä , +14, mutta sataa kaatamalla, ja säälin kovasti pyöräilijöitä, jotka taitavat olla matkalla töihin.
Märät, jo aikaa sitten kukkineet lupiinit tienvarsilla ovat surkean näköisiä, mutta Simpeleen maisemissa vihreällä niityllä muutama metsäkauris katselee menoamme säästä välittämättä. Särkisalmen ABC:llä poutaantuu kahvipaussin verran, hiukkasen pilkottaa jo sinistä taivasta. Pivankan kohdalla kaipaan yhä traktoria, joka ennen seinustalla seisoi, missähän lienee.
Mutta Puhoksessa varmasti odottavat hanhia täynnä olevat pellot! Maanviljelijä on kylvänyt pelloille sieviä pieniä auringonkukkasaarekkeita, ja tien varteen pitemmän pätkän. Oi miten kaunista! Ja onhan siellä toki kaukana metsän reunassa parvia lennossa, ja tarkkaan katsoen, korkeassa heinässä päitä näkyy siellä täällä.
Joensuun tien varressa on sellainenkin ihme, kuin Gulf-asema, ja ilmassa levottomat hanhiparvet etsivät laskeutumispaikkaa. Pielisen rannalle pysähdymme retkikahville, sade on tauonnut, ja kiikarilla tavoitamme kaakkurin kovin matalalla olevasta järvestä. Kun kohta jatkamme matkaa, iso sarvipäähirvi nousee rauhallisesti metsästä tielle, katsoo meitä arvokkaasti, ja astelee kaikessa rauhassa yli tien
Pihlajat ovat punaisia, pienet koivut valaisevat synkkää metsää. Kohta sataa taas valtoimenaan, aivan märkiä marjanpoimijoita ei todellakaan tarvitse kadehtia!
Saavumme Nurmekseen ja ajelemme ihastelemassa PuuNurmesta, se on upea paikka hurjine mäkineen , upeassa ruskassa aivan vaahtoavin vaahteroin ja niin miten todella kauniita puutaloja katujen varret täynnä! Lounasaika on meneillään, ja poikkeammekin Nurmeksen Aakkosiin murkinalle. Tuuli on herännyt ja vihmoo märkiä lehtiä pitkin Sotkamo-Vuokatti tietä, ei näin kurjassa säässä viitsitä enää eteenpäin ajella.
Vaan soitellaan Naapurivaaraan, ja saammekin tutun sinertävän mökin, Hermannin nurmikentän laidasta. Nuoasjärven rannassa komeileva lintutorni houkuttelisi kovin, mutta tuohon myrskyyn en silti halua.
Vesi on yllättävän kirkasta, onneksi ne Talvivaaran lietteet eivät tähän rantaan osu, vaan ajelehtivat etäämpänä muualle…
Suuret puut rusahtelevat pelottavasti,
ja vaihdankin ulkoilman ruuanlaittoon, lämmitän ensimmäisen makaroonilaatikon, jonka sulaminen liedellä kestää yllättävän kauan. Ehdin purkaa matkavuoteemme kamariin, ja ihmetellä pikkuisen mökin hyvää varustelua.
Mökissä on erikoiset matot, jotka ovat hyvin kevyet puisteltavat, kun aamusiivouksen aika tulee.
Nyt kuitenkin syömme ja saunomme, kaveri puskee itsensä tuulen läpi lintutorniinkin. Minä ihmettelen pihan västäräkkejä, niillä on jokaisella ihan samanlainen sydämenmuotoinen musta leukalappu, ja tasaisen harmaa pää. Ovat kuin muotilla tehtyjä, poikaset. Aikuisella on musta lakki melkein takaraivolla…
Sauna on niin hyvä, että päätämme lämmittää sen uudestaan vielä aamulla ennen matkan jatkamista.