Lemin kunnallispolitiikan 1970-80-lukujen vahva mies, maanviljelijä Mikko Virolainen, menehtyi lauantaina 19. maaliskuuta 92 vuoden iässä.
Mikko Aatos Virolainen syntyi Viipurin Uuraassa 8. marraskuuta 1929. Suomenlahden rannalla sijainnut kotitalo piti jättää helmikuussa 1940, kun hän oli kymmenvuotias.
Äidin ja neljän lapsen evakkomatka vei Taipalsaarelle isän sisaren luo. Siellä ei viivytty kuin kevät, sillä isä päästyään armeijasta osti perhelle talon Lemin Iitiästä. Jo toukokuussa he muuttivat Lemille. Isä kuoli kaksi vuotta myöhemmin, toinen veljistä kaatui jatkosodassa ja toinen muutti pois 1960-luvun alussa; vastuu talosta siirtyi Mikko Virolaiselle.
Vaikka tIlan rakennusten kunnostamisesa oli työtä yllin kyllin, aikaa jäi myös Iitiän yhteisille asioille. Kun Mikko Virolainen oli 17-vuotias, Iitiään perustettiin vapaapalokunta. Virolainen oli yksi perustajajäsenistä ja toimi vuosikymmeniä sen hyväksi muun muassa tanssien järjestäjänä palokunnan tanssilavalla.
Koko Lemin ja naapurikuntienkin tuntemaksi Mikko Virolainen tuli kunnallispolitiikan kautta. Hänet valittiin Lemin kunnanvaltuustoon ensimmäisen kerrran vuoden 1960 vaaleissa, ja kunnallisura jatkui kolme vuosikymmentä. Ison osan siitä Mikko Virolainen teki nokkamiehenä: kunnanhallituksen puheenjohtajana vuosina 1973-1974 ja 1977-1980, kunnanvaltuuston puheenjohtajana 1969-1972 ja 1981-1991.
Mikko Virolaisen puheenjohtajavuodet olivat Lemin nopean kehityksen aikaa: Lemille syntyi teoliisuutta, Kuukanniemen taajama perustettiin, kunta sai oman yläkoulun ja terveyskeskuksen, väkiluku kasvoi kohisten. Monessa saavutuksessa näkyi Mikko Virolaisen kädenjälki: omalla – joskus jopa omavaltaisellakin – tyylillään ja peräänantamattomuudellaan hän ajoi läpi lupia, avustusrahoja ja sopimiuksia kotikuntansa kehittämiseksi. Siinä olivat apuna hänen kykynsä perehtyä asioihin, hyvä neuvottelutaito ja toimivat verkostot valtakunnan politiikassa.
”Jos ristiriitaisia asioita tulee, niin älkää riidelkö, vaan jättäkää pöydälle. Miettikää jonkin aikaa, siitä se selkenee. Riita voidaan ratkaista monta kertaa näin”, opasti hän muita päättäjiä Etelä-Saimaan haastattelussa marraskuussa 1999.
Kunnan ja maakunnan asiat veivät Mikko Virolaisen pois kotoa niin usein, että aikaa kotitilan töihin piti ottaa yöstä ja yöunista. Kunnan luottamushenkilökortista laskettuna hän lähti kotoa Iitiästä ainakin tuhat kertaa hoitamaan Lemin asioita.
Vuonna 1985 puoliso Inkeri Virolainen kuoli, ja samana vuonna Mikko Virolainen sairastui. Kahden selkäleikkauksen jälkeen hän teki talokaupat tyttärensä ja tämän puolison kanssa ja muutti asumaan Lemin kirkonkylään.
Lemin kunnanvaltuuston Mikko Virolainen hyvästeli joulukuussa 1992, mutta toimettomaksi hän ei jäänyt. Työtä vanhusten hyväksi hän oli tehnyt jo pitkään niin kunnassa kuin Lemin Vanhustentuki -yhdistyksessä. Nyt Vanhustentuelle jäi enemmän aikaa: hän alkoi peruskorjata Vainikkalantien asuntoja yksi kerrallaan.
Myös Lemin Kotiseutuyhdistys oli Mikko Virolaisen sydäntä lähellä. Hän toimi museon talonmiehenä ja savusaunan lämmittäjänä. Myös muut yhdistykset saivat häneltä aikaa: Lemin Eskot, Sotilaspojat ja Sotainvalidien Veljestuki.
Jälkimmäisen toimintaan hänet tutustutti uusi elämänkumppani Elvi Karppinen, jonka kanssa yhteistä taivalta ehti kestää yli 30 vuotta. Yhteisessä kodissa Mikko Virolainen sai asua värikkään elämänsä loppuun saakka.
KAIJA LANKIA
