Tuokiokuvia Aapon elämästä pikkuveljen näkökulmasta, kirjoittanut Pertti Pekari
1. Varhaislapsuus
Aapo Elias Pekari syntyi Lemillä vuonna 1943 kauppiasperheen neljäntenä lapsena, minä kaksi vuotta myöhemmin. Lapsuudesta alkaen vietimmepaljon aikaa yhdessä. Olen koonnut tähän hajanaisia tapahtumia meidänyhteisistä hetkistämme elämässä sellaisina, kuin minä ne muistan ja olenkokenut. Toivomuksena on, että ne antavat lisätietoa Aapon persoonastaja elämänvaiheista.
Vanhaisimman kuvan Aapon toimista olen saanut minulle kerrottuna perimätietona. Se tapahtui siinä elämän vaiheessa, jolloin minulle ei ollutvielä kehittynyt kykyä havainnoida eikä ymmärtää ympäröivää maailmaa. Tarina kertoo Aapon ensimmäisistä pitemmistä kävelyretkistä. Kenenkään tietämättä hän oli lähtenyt pihapiiristä kirkonmäelle, missä hänet tavattiin istumassa osuuskauppa Yhtymän kahvilan kiviportailla maastal öytämänsä tupakan natsa suussa. Kun tieto tästä tuli perheen korviin, hänet haettiin tietysti nopeasti kotiin. Jo pienestä pitäen Aapolle oli luonteenomaista lähteä rohkeasti katsomaan maailmaa, mitä ympärillä tapahtuu ja omaksua näkemiään vaikutteita sekä hyvässä että pahassa.
Radio oli varhaislapsuudessamme kova sana. Markus-setä puhui mukavia lapsille, ja hänen lastentuntinsa piti aina kuunnella. Ne päättyivät aina kehotukseen syödä joka päivä kaurapuuroa. Tämä ei kuitenkaan tuntunut meistä hyvältä ajatukselta, vaan jo ennen kouluikää aloimme vastustaa auktoriteetteja.
Uutiset olivat pääasiassa vanhemman väen asioita, mutta me aloimme kuunnella niitäkin ainakin toisella korvalla. Sen sijaan musiikkia kuunneltiin innokkaasti, ja iskelmät alkoivat tarttua mieleen. Tärkeä asia oli valita oma suosikki-iskelmän runsaasta tarjonnasta, mitä olimme kuulleet. Se ei tietenkään voinut olla sama, vaan kummallakin piti olla oma mielikappaleensa. Aapo päätyi valinnassaan amerikkalaista alkuperää olevaan ”Aaveratsastajat”-sävelmään, minusta taas ehdoton ykkönen oli Reino Helismaan ”Meksikon pikajuna”. Musiikkimakumme osoittaa, että olimme molemmat jo hyvin pieninä kansainvälisesti suuntautuneita.
Oppivelvollisuus kutsui Aapon kansakouluun. Sen mukana alkoi tulla myös kotiläksyjä. Minä tietysti seurasin silmät ja korvat tarkkoina, miten niitä tehdään. Siinä samalla avautuivat ensin aakkoset, sitten tavaaminen, jal opuksi opimme molemmat lukemaan suunnilleen samaan aikaan. Olen ikuisesti kiitollinen Aapolle, että opin hänen avullaan lukemaan jo paljon ennen kuin menin itse kouluun.
2. Oppikouluun Helsinkiin
Kansakoulusta oli mahdollista siirtyä korkeampaan opetukseen johtavaan oppikouluun. Perheessä oli perinteenä, että oppikoulu käytiin Helsingissä ja asuttiin tätimme Ida Pekarin luona Vironkadulla. Aapo seurasi näitä jälkiä, ja minä tulin perässä kaksi vuotta myöhemmin.
Vanhana Helsingin tuntijana Aapo näytti minulle kaupunkia, ja oli mahtavaa tutustua suurelta tuntuvan maailman ihmeisiin. Asemaa vastapäätä rakennettu uusi Kaivotalo oli nuorison suosima kokoontumispaikka. Siellä olevan radioliikkeen ikkunassa näin ensimmäisen kerran elämässäni television. Kävimme usein myös kaikille avoimessa Yhdysvaltojen kulttuurikeskuksessa ja amerikkalainen elämäntapa kiinnosti silloin kovasti. Aapon kavereita tuli silloin tällöin vastaan, ja Aapo tervehti heitä ja jäi joskus juttelemaankin. Minun arvostukseni Aapoa kohtaan nousi kovasti, ja hänen tukensa helpotti erittäin paljon omaa sopeutumistani uuteen ympäristöön. Oli mahtavaa, kun oli isoveli, joka tunsi pääkaupungin läpikotaisin ja jolla oli siellä suuri kaveripiiri.
Elokuva oli tuohon aikaan kova sana. Helsingissä oli lähes sata elokuvateatteria. Joka perjantai Helsingin Sanomat julkaisi viimeisellä aukeamallaan teatterien ohjelmat viikoksi eteenpäin. Lehden tuloa odotettiin monta päivää etukäteen ja elokuvasivua luettiin kuten raamattua. Paljon enemmin olisimme elokuvissa käyneet, mutta lehdistä pääsimme lukemaan niistäkin, joita emme nähneet. Aapolle elokuvista kehittyi tältä ajalta myöhempään ammattiin liittyvää osaamista, minulle se jäi harrastuksen tasolle.
Helsingissä asuminen kasvatti meissä mielenkiinnon kirjallisuuteen ja Pietariin. Tätimme kertoi paljon syntymäkodistaan Pietarissa ja suomalaisen yhteisön elämästä siellä. Isoisämme Elias Pekari oli nuorena mennyt Pietariin töihin ja perustanut siellä perheen. Kaikki hänen lapsensa syntyivät ja kasvoivat Pietarissa mukaan lukien isämme. Tätimme oli jo lapsena oppinut venäjän kielen ja käänsi Suomeen muutettuaan F.M. Dostojevskin teoksia suomeksi. Hän tunsi paljon laajemminkin venäläistä kirjallisuutta. Helsingissä hän oli toiminut Oma Koti -lehden, Kotilieden sekä Hopeapeilin päätoimittajana ja työssään rakentanut laajan kontaktiverkoston suomalaisen kirjallisuuden merkkihenkilöihin. Hän kertoi mielellään ja avoimesti näihin liittyvistä tapahtumista, ja sitä oli mielenkiintoista kuunnella. Vähitellen Otavan Reenpäät, Olavi Paavolainen, Mika Waltari, Ilmari Turja, Matti Kurjensaari ja monet muut aikalaiset alkoivat tuntua vanhoilta kavereilta. Kiinnostus lukea Dostojevskia ja muita venäläisiä kirjailijoita lähti täältä. On helppo uskoa, että Aapon antikvaarin ura sai Helsingin ajalta paljon virikkeitä.
Lomat vietettiin Lemillä. Äitimme oli kasvattajana kaukaa viisas ja kannusti meitä työntekoon maksamalla palkkaa muun muassa mustikoiden poimimisesta. Joka syksy ennen Helsinkiin lähtöä ansaitsimme taskurahaa elokuvissa käynteihin. Mustikkaretkillä Aapo alkoi jo puhua oman kameran ostamisesta, mutta siihen eivät rahat vielä silloin riittäneet. Tämä tapahtui vasta, kun Aapo aloitti työuransa.
Aapo menestyi meistä kaikista sisaruksista parhaiten koulussa. Hän olimyös toveripiirissä suosittu. Tästä on osoituksena Hymypoika-patsas, jonka saajaksi luokka hänet valitsi.
Koulun Aapo lopetti keskikouluun ,ja palasimme takaisin Lemille. Aapo aloitti työt Lappeenrannassa Pauligilla, minä jatkoin koulunkäyntiä Lappeenrannassa.
3. Kesä Tukholmassa
Kesällä 1964 lähdimme töihin Tukholmaan. Veljemme Mikko oli ollut edellisenä kesänä töissä Tukholmassa ja oli kokemuksiinsa tyytyväinen. Hän ehdotti, että lähtisimme sinne kesätöihin kaikki kolme veljestä. Aapo ja minä innostuimme asiaan ja varasimme matkan Silja Linen uudelta laivalta. Meille Aapon kanssa tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatka. Tuohon aikaan Ruotsissa oli selvästi Suomea korkeampi palkkataso ja paljon töitä tarjolla. Rahan lisäksi halu oppia kieltä ja nähdä maailmaa olivat meille tärkeitä tavoitteita.
Tukholman kesä oli tärkeä ja monessa mielessä opettavainen kokemus. Piti tulla toimeen vieraalla kielellä. Kouluruotsista oli pitkä matka riikinruotsalaisen puheen ymmärtämiseen ja omaan puhumiseen. Kesän mittaan tämä tuli hallintaan.
Maan alla kulkeva Tunnelbana oli uusi kokemus, mutta se osoittautui erinomaiseksi kulkuvälineeksi työmatkoihin ja vapaa-ajalla kaupunkiin tutustumiseen.
Viisipäiväinen työviikko oli iso edistysaskel verrattuna Suomeen, jossa edelleen käytiin töissä myös lauantaisin. Kaksi kokonaista vapaapäivää viikossa tuntui ruhtinaalliselta ja helpotti uusien paikkojen näkemistä.
Sinuttelu oli luonnollinen tapa kommunikoida ihmisten kanssa. Myös työpaikalla sai työtoverien lisäksi sinutella myös esimiehiä, mikä silloin tuntui kovasti edistykselliseltä.
Vapaa-aikaa jäi ihan mukavasti, ja Tukholman kaupunki tuli kesän aikana tutuksi. Gamla Stan, Hötorget halleineen ja tavarataloineen, Kungsgatan, Stureplan, Östermalm, Södermalm, Strandvägen ja Djurgården olivat uuden kotikaupungin ympäristöjä, joissa iltaisin ja viikonloppuisin liikuttiin.
Aapo kotiutui Tukholmaan niin hyvin, että hän päätti jäädä kesän loputtua sinne asumaan. Minä palasin takaisin Suomeen aloittamaan opintoja Helsingin Yliopistossa.
4. Opiskelijaelämää Helsingissä
Seuraava yhteinen ajanjakso Aapon kanssa sijoittui Helsinkiin. Asuimme samassa kolhoosissa Porvoonkadulla. Sen muut jäsenet olivat Matti Kustaa Kurkikangas ja Väiski. Aapo ja Matti Kustaa olivat Televisiossa töissä. Minä rahoitin opiskeluja käymällä töissä Wärtsilässä.
Tänä aikana otimme ahkerasti osaa opiskelijaelämään. Helsingin korkeakouluopiskelijoiden järjestöillä oli runsaasti tiloja, joissa järjestettiin tansseja opiskelijoille. Ruotsalaisen kauppakorkeakoulun Hanken, suomalaisen kauppakorkeakoulun KY, teekkareiden Poli, pohjalaisten osakuntien Botta ja satakuntalaisen osakunnan SatO olivatpaikkoja, joissa vierailimme usein yhdessä ja erikseen. Tarjoilujen hinnoittelu oli sovitettu opiskelijoiden kukkarolle, mikä helpotti osallistumista. Tilaisuuksiin pääsi osakuntakorttia näyttämällä. Minulle setuli luonnostaan Wiipurilaisen Osakunnan jäsenenä. Mistä Aapo, Matti Kustaa ja Väiski sellaisen itselleen hankkivat, on minulle edelleen arvoitus.
5. Takaisin Tukholmaan
Helsingin jälkeen Aapo palasi takaisin Tukholmaan jatkamaan elokuva-alan opintojaan ja työelämään. Tämä aikakausi jatkui edellistä Tukholman aikaa paljon pitempään. Aapon asunto sijaitsi Värtavägenillä vain kivenheiton päässä Ruotsinlaivojen käyttämästä Värtan satamasta.
Tuohon aikaan minä tein paljon töitä Ruotsissa ja työrupeamat venyivät usein muutaman päivän mittaisiksi. Tämä auttoi minua pitämään Aapoon tiivistä yhteyttä. Olimme molemmat kiinalaisen ruoan ystäviä. Kiinalaisiaravintoloita oli Tukholmassa paljon enemmän kuin Helsingissä ja näissä kävimme usein vaihtamassa kuulumisia. Puikoilla syönnistäkin alkoi tullaluonnollinen tapa aterioida.
Kävimme usein myös koko perheen kanssa Ruotsin-risteilyllä. Lapsille Aapon tapaaminen oli aina odotettu matkan kohokohta.
6. Vierailut Medwayssa
Sain tehdä vastapalveluksia Aapon Tukholman tukikohdasta, kun hankimme kakkosasunnon Englannista. Paikkaa brittiläiset kutsuvatnimellä Medway Towns. Se on kolmen kaupungin – Chatham, Gillinghamja Rochester – yhteenliittymä, joinka läpi virtaa Medway-joki. Meidän kotimme sijoittuu Chathamiin. Sijainti lähellä Lontoota ja Englannin puoleista Kanaalin tunnelia avaa hyvät yhteydet sekä Britanniaan että Euroopan keskuksiin. Aapo oli meillä usein nähty ja aina tervetullut vieras.
Kaupungeista Rochester oli – ehkä Englannin suurimman kirjailijan – Charles Dickensin kotikaupunki. Sekä kirjailija että hänen teoksensa ovat edelleen leimaa antavia koko kaupungille. Taloissa on muistolaattoja, jotka kertovat missä Dickensin romaanien henkilöt ovat asuneet. Monet kaupat, ravintolat ja kahvilat ovat myös ottaneet nimiinsä viittauksia Dickensin kirjoista ja henkilöhahmoista. Vuosittain järjestetään kaksi Dickens Festivaalia, joissa koko kaupunki on mukana pukeutuneena Dickensin ajan vaatteisiin ja osa esittää hänen teostensa henkilöhahmoja. Aapon antikvaarin sielulle kaikki tämä oli suurta nautintoa.
Eräällä kävelyretkistämme tulimme Rochesterin linnan vallihaudan kupeessa olevan muistolaatan luo, joka kertoi Dickensin halunneen tulla haudatuksi tähän paikkaan. Mietimme olisiko tämä sittenkin ollut parempi hautapaikka kuin Westminster Abbeyn runoilijoiden nurkkaus, johon Viktoriaanisen ajan vallanpitäjät hänen maalliset jäännöksensä sijoittivat.
Dickensin lisäksi Rochesterissa oli paljon muitakin nähtävyyksiä, joita pääsin esittelemään Aapolle. Roomalaisten 2000 vuotta sitten kaupunginympärille rakentama muuri on osittain vielä pystyssä
.Valtava Katedraali on peräisin vuonna 604 rakennetusta kirkosta, joka perustettiin käännyttämään englantilaisia kristinuskoon, ja Canteburyn jälkeen Rochesteriin perustettiin Englannin toiseksi vanhin piispan istuin. Lähes 500 vuotta myöhemmin piispa Gundulf alkoi rakentaa kirkon paikalle nykyistä rakennusta vuonna 1079. Kymmenen vuotta myöhemmin hän sai tehtäväksi rakentaa linna kirkon viereen puolustamaan Lontooseen menevän tien strategista joen ylityspaikkaa. Seon edelleen Englannin korkein linna lempinimeltään ”The Skyscraper of its Time” eli Aikakautensa Pilvenpiirtäjä.
Kuningatar Elisabeth I vieraili myös Rochesterissa ja paikallinen valtiopäivämies Richard Watts viihdytti häntä talossaan. Kun häneltä kysyttiin, kuinka tyytyväinen hän oli talon antimiin, vastaus tuli latinaksi: ”Satis” (tarpeeksi). Tästä talon nimeksi jäi Satis House.
Sama Richard Watts määräsi testamentissaan, että hänen kaupungin pääkadulla omistamastaan talosta tehdään majatalo ja sinne otetaan jokayö kuusi köyhää matkustajaa. He saivat yösijan lisäksi päivällisen, aamiaisen ja pienen rahasumman matkalle eteenpäin. Majoittuminen oli mahdollista vain yhdeksi yöksi. ”The Six Poor Travellers House” jatkoit oimintaansa aina vuoteen 1948 asti. Nyt se on museona.
Kansalaissodan aikana 1600-luvun puolivälissä Englanti oli muutaman vuoden tasavalta. Se ei kuitenkaan ollut kansalle mieluinen valtiomuoto, ja Ranskaan sotaa paennut hallitsija Charles II päätettiin kutsua takaisin. Paluumatkalla hän vietti ensimmäisen yönsä Englannin maaperällä Rochesterissa. Hänen makuuhuoneeseensa rakennettiin salakäytävä, josta oli turvallista palata Medway-joelle ankkuroituun laivaan, jos tilanne näin vaatisi. Kartanoa kutsutaan nykyisin nimellä Restauration House eli Valtiomuodon Palauttamisen Talo. Tosin Dickens käytti kirjailijanvapauttaan ja käytti siitä nimeä Satis House kirjassaan ”Suuria odotuksia”.
Paikallinen Pub kuuluu olennaisena osana englantilaiseen elämäntapaan. Se on olohuoneen jatke, johon mennään tapaamaan nykyisiä ja tulevia ystäviä, keskustelemaan ja pitämään hauskaa. Politiikkaa ja uskontoa on keskusteluissa paras välttää. Alkoholin nauttiminen on varsin kohtuullista. Meidän Pubiksi valikoitui Britannia, joka sijaitsi Rochesterin puolella, mutta sinne oli matkaa vain pari sataa metriä. Paikan omistajat Collin ja John toivottivat Aapon aina sydämellisesti sinne tervetulleeksi.
Lentäminen on normaali tapa matkustaa Englantiin. Aapon ja Mikon kanssa teimme kuitenkin yhden matkoista autolla. Lähtö tapahtui aamulla aikaisin Tallinnan-laivalla, josta jatkoimme Via Balticaa pitkin läpi Viron, Liettuan ja Latvian Puolaan. Täällä Mikko puhui meille yöksi hotellihuoneen, vaikka vastaanotto aluksi ilmoitti, ettei siellä ollut tilaa. Matka jatkui edelleen Puolan, Saksan ja Hollannin kautta Brysseliin. Täällämukaan liittyi poikani Antti, joka oli siellä töissä. Aamulla jatkoimme Ranskan Calais’hen ja sieltä edelleen Kanaalin tunnelia pitkin Englantiin, josta oli enää lyhyt ajomatka Chathamiin. Melkoinen matka.
Kaikesta päätellen Aapo viihtyi erinomaisesti Dickensin maailmassa jan autti Medwayn nähtävyyksistä.
7. Teatteria Lontoossa
Totesimme Aapon kanssa, että Lontoossa on maailman paras teatteritarjonta – tietysti Lemin teatteripäivien jälkeen. Hyvin usein Aapon vierailuihin kuului käynti West Endin teattereissa. Pari esitystä on näistä jäänyt erityisesti mieleen.
Buddy Holly oli amerikkalainen rock-musiikin pioneeri jo vuosia ennen Elviksen aikaa. Hän oli omistautunut oman musiikin tekemiseen ja esittämiseen. Taiteilijan elämästä ja tuotannosta kertova musikaali oli todella taitavasti tehty. Sen päätyttyä astui lavalle teatterin edustaja, joka kertoi meille suru-uutisen: The Beatles-yhtyeen jäsen George Harrison on kuollut tänään. Yleisö oli hetken aikaa täysin hiljaa, ja sen jälkeen poistuimme ilman esitykselle ansaitusti kuuluneita aplodeja.
Toinen teatteritapahtuma liittyi sukujuhlaan. Aapo piiti tiivistä yhteyttä sukulaisiin, ja suvulla oli hänelle tärkeä asema. Yksi merkkitapahtumista järjestettiin Englannissa. Serkkumme Olli saavutti kunnioitettavan iän ja juhli samalla myös eläkkeelle jäämistä. Monet merkkipäiväthän vietetään perinteisesti matkoilla ja Ollikin päätti lähteä sisarensa Mailan luokse, joka asui Lontoossa. Aapo ja Irja olivat samaan aikaan meidän vieraanamme Chathamissa, joten oli luonnollista viettää merkkipäivä yhdessä.
Lauantaina kokoonnuimme Mailan luokse juhla-aterialle Lontooseen, ja sen jälkeen kävimme teatterissa. ”We Will Rock You” -musikaali oli näkemisen arvoinen.
Juhlat jatkuivat seuraavana päivänä. Sunnuntaina lounas syötiin meillä Chathamissa, ja iltapäivällä menimme kaikki tutustumaan Chathamin Historialliseen Telakkaan, jonka Elisabeth I perusti 1500-luvun loppupuolella. Siellä on rakennettu suurin osa Englannin laivaston sotalaivoista. Toiminta loppui vuonna 1984, jonka jälkeen telakka on toiminut museona. Pääsimme käymään näytteillä olevissa sotalaivoissa ja sukellusveneessä sekä tutustuimme laivanrakennuksen historiaan.
8. Laterna Magica
Mikko ja Aapo kokosivat ensimmäisen hologramminäyttelyn valokuvagalleria Hippolyteen yhteistyössä Tiedekeskussäätiön kanssa vuonna 1984. Kircherin kirjan inspiroimana näyttelyn nimeksituli Laterna Magica. Näyttelyä koottiin Pekarin ja Lemin vanhassa kirjakaupassa ja siellä avattiin myös työpajanäyttely nimellä Taikalyhty.
Hologramminäyttely kiersi Suomea 1984-985: Hippolyte, Helsinki, WBgalleria Kuopio, Nykytaiteen museo, Tampere, Aalto Sali, Jyväskylä jaTiedekeskus, Oulu. Kesällä 1985 näyttely oli Moderna Museetin makasiinissa Tukholmassa ja syksyllä Oslossa.
14.4.1989 Aapo ja Mikko perustivat kirjagalleria Laterna Magican Rauhankadulle Helsinkiin. Toiminta käsitti antikvaarisen kirjakaupan ja näyttelytoiminnan. Mikko hankki toimintaansa lopettavan antikvariaatin kirjavaraston, ja Aapo tuli Tukholmasta hoitamaan Laterna Magican kirjamyyntiä. Voidaan sanoa, että tästä tuli hänen varsinainen elämäntyönsä antikvaarina. Mikko ryhtyi vetämään valokuvapainotteista näyttelytoimintaa. Minä en ollut mukana operatiivisessa toiminnassa, mutta olin yhtiössä mukana tuomassa siihen liiketaloudellista ja liikkeenjohdollista näkemystä.
Rauhankadun tilat muodostivat erinomaiset puitteet molemmille osa-alueille. Sen kellariin rakennettiin ainutlaatuiset tilat näyttelyille ja kirjat täyttivät kaksi isoa huonetta katutasossa.
Elokuvakirjallisuus oli erityinen osa-alue, josta Laterna tuli laajalti tunnetuksi. Sen alan kirjallisuuden tarjonta oli liikkeessä laajinta muihin alan toimijoihin verrattuna. Elokuvaan liittyen tiloissa kuvattiin myös TV-elokuva Kivi ja Kilpi.
Asiakaskunta kasvoi ajan mittaan varsin laajaksi, mukana paljon kirjallisuuden ja kuvatoiminnan kansallisia vaikuttajia. Monelle lemiläisellekin Rauhankadun liike tuli tutuksi.
9. Taikalyhty
Aapo ja Mikko aloittivat yritystoiminnan perustamisvuonna 1989 myös Lemillä Pekarin vanhassa kirjakaupassa kesäisin näyttely- ja antikvariaattitoiminnan nimellä Taikalyhty. 1870- luvulta peräisin oleva kaupparakennus antoi historialliset puitteet uudelle suuntaukselle ja Aapo totesikin usein, että Taikalyhty on Suomen vanhin edelleen toimiva maakauppa. Yhteistyö käynnistyi heti Etelä-Karjalan toimijoiden kanssa. Ensimmäisenä kesänä Lemillä pidettiin maakunnalliset maanpuolustuspäivät. Taikalyhdyssä oli päivien ohjelmaan liittyvänäyttely ”Mannerheimin kuvia Kiinan matkalta”. Ilmavoimien komentaja, kenraali Heikki Nikunen vieraili näyttelyä katsomassa Taikalyhdyssä.
Taikalyhdyn kirjakokoelmana ovat: Pekarin kirjakaupan vanha varasto, Aatu Pekarin kirjasto, Ida Pekarin slaavilainen kirjasto, Isak Gordiinin antikvariaatti, Mikko Pekarin valokuvakirjasto, Aapo Pekarin elokuvakirjasto, Laterna Magican arkisto ja useita hankittuja kulttuurikirjastoja, viimeisimpänä Aapolle lahjoitettu yli 2000 arvoteoksen kenraali Kohon sotahistoriallinen kirjasto.
Nimekkäitä näyttelyjä Taikalyhdyssä ovat olleet mm. I.K. Inha, Sergei Prokudin-Gorski, Irving Penn, Pentti Sammallahti, Taneli Eskola, Arno-Rafael Minkkinen, Touko Yrttimaa, Daniel Nyblin, Caj Bremer, Ismo Hölttä. Kuvataiteilijoista ovat esillä olleet Akseli Gallen-Kallela ja Elias Muukka.
Tärkeä teema näyttelyissä on ollut Lemi historian esittely sekä elo- että valokuvin. Taikalyhty on tuonut esiin neljä varteenotettavaa lemiläistä valokuvaajaa: Arvid Tawast, Emil Haikonen, Anton Taipale ja Eino Suonio.He ovat kuvin kartoittaneet Lemin historiaa 1900–1960-luvuilla. Aapo digitoi myös Anton Taipaleen valokuvat Etelä-Karjalan kuva-arkistossa ja järjesti niistä näyttelyn yhteistyössä museon kanssa Taikalyhtyyn.
Etuvaraston kamariteatterissa on esitetty elokuvia. Harvinaisin lienee dokumentti Lemin suojeluskunnasta vuodelta.1923. Yhteistyö Suomen Elokuva-arkiston kanssa on auttanut erikoisten elokuvien löytämisessä ja esittämisessä. Yleisradion kanssa yhteistyössä esitettiin lemiläisten draamadokumentti ”Laulu Synnyinvuorelle”, Särä-elokuva ja otoksia Lemiä käsittelevistä dokumenteista. Prinsessa Armada -elokuvan ohessa oli filminkaappikuvien sekä Simo Penttilän kirjojen näyttely.
Yhteistyötä on tehty Lemin Tapiolan elokuvailloissa myös Lemin nuorisoseuran ja Lemin kotiseutuyhdistyksen ja Elokuva-arkiston kanssa. Hannu Peltomaan näyttely ”Mollen kanssa” esitti elokuvan ja valokuvatfilmin teosta sekä ”Maa on syntinen laulu” -elokuvan. Elokuvaväen esityksiä ovat olleet myös Kari Kyrönsepän ja Douglas Sivenin näyttelyt, ja Taikalyhty oli mukana järjestämässä tapahtumaa Speden Raikulimaan muistoksi. Elokuva-iltoja on järjestetty myös talvisin.
Kun Lemin seurakunta vietti 200-vuotisjuhlia, Taikalyhty järjesti historiallisen valokuvanäyttelyn Lemin kirkkoon. Taikalyhdyssä julkistettiin myös rovasti Karttusen Antero-pojan kirja ”Valkoiset perheet punaisten puristuksissa”.
Kotiseutuyhdistys piti koulukeskuksessa 50-vuotisjjuhlat, ja Taikalyhty kokosi sinne Lemin historian valokuvanäyttelyn.
Lemin höyrylaivatapahtumaan Taikalyhty kokosi näyttelyn Kivijärven laivoista Jalkosalmelle. Paikalla pyöri myös Taikalyhdyn tuottama elokuva Kivijärven laivoista.
Vakiintuneita yhteistyökumppaneita Taikalyhdyllä ovat olleet Etelä-Karjalan liitto, Etelä-Karjalan maakuntamuseo, Lemin kunta, Lemin kotiseutuyhdistys, Lemin nuorisoseura, Lemin Kirjava, Tuuliaisen säätiö, Lauri Tykkyläinen, Suomen elokuva-arkisto, Touko Yrttimaa ja Kymen ex-läänintaiteilija Hannu Peltomaa, joka aikanaan pelasti Anton Taipaleen lasinegatiivit (3500 kappaletta) Etelä-Karjalan museolle.
Aapo sai myös tunnustusta työstään: Etelä-Karjalankulttuurirahasto on tukenut Taikalyhtyä useamman kerran. Lemin kunta on palkinnut Taikalyhdyn vetäjää Lemin Kellolla, Lemin kotiseutuyhdistys antoi Aapolle Vuoden kotiseututyö -palkinnon ja Kotiseutuliittopalkitsi Aapon hopeisella ansiomerkillä.
Viimeisenä näyttelynä vuonna 2021 Taikalyhty esitteli Lemi ennen ja nyt -valokuvat, joissa vanhojen valokuvien rinnalle oli otettu kuvat vastaavilta paikoilta tänä päivänä.
10. Loppusanat
Aapo kulki pitkän matkan Lemiltä maailmalle ja takaisin. Jokaisessa elämänvaiheessa Lemi oli hänelle tärkeä paikka. Hän teki paljon töitä kotiseutunsa lähihistorian dokumentoinnissa ja tunnetuksi tekemiseksi. Myös muut pitkäaikaisemmat asuinpaikat Helsinki ja Tukholma olivatlähellä sydäntä. Aapo matkusteli paljon sekä työn vuoksi että vapaa-aikanaan ja oli kansainväliselläkin areenalla kuin kotonaan.
Kirjat ja kuvat – sekä elokuvat, valokuvat että muu kuvallinen materiaali – olivat keskeisiä komponentteja Aapon elämäntyössä. Hän oli taiteellisesti lahjakas ja taitava piirtäjä, mikä varmasti vaikutti paljon uravalintaan.
Aapo tuli helposti toimeen ihmisten kanssa ja hän oli aina valmis keskustelemaan pitkiäkin tarinoita asiakkaiden kanssa. Sosiaalinen avoimuus auttoi luomaan laajan paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen kontaktiverkoston.
Kun katsoo taaksepäin yhdessä Aapon kanssa vietettyjä hetkiä, on helppo todeta, että kyllä Aapo oli aika hyvä ihmiseksi.
Pertti Pekari
