Teksti Sirkka-Liisa Vaalivirta
Linturetki ei petä koskaan. Ja retkenhän voi tehdä vaikka takapihalle, siihen missä on vanhaa kasvimaata, rikkaruohon vallassa lumia odottelevaa ryteikköä.
Siinäpä tuota päivän tekemättömiä töitään miettiessään Mäntyperän eukko kuuli yllättäin tutun tsiip-tsiipin, siinäpä taiteili karhunputken latvassa pienen pieni hömötiainen kovasti juttutuulella. Tsiipitimme siinä aikamme, ja lintu pyrähteli talventörröttäjältä toiselle, selvästi pilliikkeen siemeniä himoiten. ”Ota, ota, tsiip-tsiip”, sanoin sille, ja siihen tuo lehahti, puolen metrin päähän polvestani. Eikä tietenkään kameraa! Silmäni muuttuivat kameran linssiksi, kun katselin kuvakulmaa pikkuisen luontofilmin edetessä kaikessa rauhassa. Kuva on yhä muistissani.
Ja autoonhan tuo jäi kamerani myös Lavikanlahdella lauantaisen lintukurssin retkellä. Ja millaisen harvinaisen oppitunnin siellä saimmekaan. Yleensä pikkujoutsen nähdään jossain kaukana lennossa, tai ainakin parvessa niin, että yksilöita on vaikea erottaa. Mutta tällä kertaa se uiskelteli pienen laulujoutsenparven kanssa ihan edessämme siinä rantasaunan kupeessa. Jossain vaiheessa se muutti vielä sivummas kahden isomman joutsenen kanssa, mikä ero koossa, kaulan ojennuksessa, nokan suuri musta alue, teki naamasta likaisen nälöisen, nokisen… kuin olisi retkinuotiolta käynyt makkaranjämiä etsimässä. Näytti että isommat pitivät siitä huolta.
Helsinkiläiseksi muuttunut pohjoisen (Rovaniemi-Ranua) nainen Titta Salonen sai tilanteesta hyviä kuvia, ja lupasi, että ne saa julkaista leminkirjavissa, mutta Mäntyperän eukon ajatuksen kulku ei onnistu siirtämään niitä sähköpostista eteenpäin, joten toivottavasti saadaan aikaa suora yhteys Titan ja lehden välille!
Ensi lauantaina 15.10. teemme vähän pitemmän retken. Savitaipaleen vesitornilta lähdetään kello 7 ajelemaan Parikkalaan päin, tapaamme siellä Hannu Siitosen,j oka on luvannut johdattaa meidät upeaan kuukkelimetsään. Joskus vuosia sitten paikalliset kuukkelit kelpuuttivat vain Reiposen makkarat ja paikallisen rieskan kädestä tarjottuna, ehkäpä tänä vuonna kokeilen rusinoita, joita pohjoisen kuukkelit mielellään ahmivat… Tällä kertaa Mäntyperän eukko yrittää pärjätä sekä kiikarit että kamera kaulallaan. Mutta silti – mukavia linturetkiä takapihallekin, mitä vain voi tulla eteen!