Kultaa ja kilometrejä
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Eipä malttaneet ukko ja eukko kovin pitkiä juhannusunia nukkua, silmissään vielä öisen auringon kulta, ja joen pinnan välkkeessä nuokkuvat ongenkohot ja virvelin jättämät laajenevat renkaat, kaiken yötä rannalla viettäneiden lasten riemukkaat kiljahdukset ja nauru ottivat matkalaiset vuoteensa ja matka kohti helteistä pohjoista jatkui.
Ylitettiin Jeesiöjoki ja Sattasjoki, radio mietti yhä pitäisikö vihtoa vai vastoa, ja eukko supatti ukollee :”vihdoin viihdyn vihtoin vihdoin…vihdoin vihtoin vihdoin viihdyn…” ukko tuohon: ”Mitäpä höpäjät!”
Rikkautta on maisema täynnään, kun pohjoisen pellot, viljelemättäkin pelkkää leinikin kultaa kasvavat. Laajat tekojärvien seljät ovat kultaa ja hopiaa, mutta kotkat ovat poissa… Eukko ja ukko pohtivat kummassa herkkulettupaikassa pysähdytään, ja päätyvät lopulta Zippiin ja Suhaukseen, jonka pihassa jo kukkaistutusten keskellä toiset ovat tyytyväisinä jatkamssa matkaa, toiset vielä odottavat omia annoksiaan.
Kesän uutuus on sieniletut, ukko ja eukko tyytyvät kuitenkin tuttuun annokseen hilloilla, jätskillä ja eukko tietenkin haluaa vielä sen valkean kermavuoren kaiken kukkuraksi.
Matkalla on jo pitkään ihmetyttänyt iloisen väriset autot, joissa kaikissa on kummallisia pyöreitä leimoja kyljissään. Niitä tulee yhä enemmän vastaan… mitä ihmettä tämä on.
Ukko ja eukko poikkeavat Kultamuseoon. Tievarren jättilapio alkaa olla hommansa tehnyt, 26 asteen helteessä sen varsi on alkanut nuokkua, ja rautaosat ruostua…. Venäjällä kuohuu yhä, mutta eukko ja ukko painuvat kymmenen euron lippuhinnoilla maan sisään, ihmettelemään maailmojen kullankaivajien työkaluja ja -tapoja. Systeemit on samat, työkalutkin samanlaisia, ja melkoisia resupekkoja kaivajatkin. Ukolle ja eukolle kullanhuuhdonta on tuttua joka saunakerta, ainoot työkalut erilaiset pesimet…
Kovasti tutunoloinen opas kertoo saksalaisryhmälle mielenkiitoisia asioita, ja eukko ihmettelee, onko kaikki näkyvilla oleva kulta aitoa kultaa…. vai liekö sitä kissankultaa vain. Ulkomuseosta löytyy huuhdontapenkan laitaan rakennettu savusauna, ja upea rakennus, jossa peruskiven on muurannut muuan Urkki. Paarmaviikot ovat ehtineet tännekin, paarmat ovat lihavia, rohkeita ja äänekkäästi pöriseviä… Mutta sisälle kullankaivajan omaan viileään tupaseen eivät paarmat sentään pääse.
Karhunpesäkiven lähellä on somia pikku lampia, tuossapa tapasivat matkalaiset kahville käydä, kiven kolossa kukki pikkuinen raate, ja västäräkki käväisi katsomassa turisteja, ei noista pojille suurta vaaraa taida olla. Ja siellä pesäkivelläkin kävivät katsomassa, olisko karhu kotona, vaan sielläpä olikin parkissa niitä leimattuja autoja, joku hirmuinen ralli oli menossa, punaista matkaviivaa oli karttaan piirretty tuhansia kilometrejä… eukko tuumasi, kunpa saisi kiinni jonkun….
Inarissa kaupan pihassa lopulta tuuri kävi, kun ihan viereen pysähtyi keltainen kaikenkirjavin tekstein kirjottu ja leimattu auto. Sen vierellä seisoi nuori mies, kaverikin nousi autosta. Eukko pyytelemään, saisko ottaa kuvan, kertoisitteko mitä tässä on meneillään…
Miehet olivat Hampurista, ja mukana Baltic Car Rally-23:ssa. Huonolla englannilla yritettiin siinä ymmärtää toinen toisaan, 7500 km reitin pituus, 150(?) autoa matkassa, reilu pari viikkoa…. vasta kilometrien päässä eukko hoksaa,että ehkä hampurilaisten kanssa olisi voinut saksaksikin yritellä.
Eikä maantiekiitäjien ihmeelliset kulkupelit tähän jääneet… kohti pohjoista sievästi tienlaitaa nuollen matkasi myös ihmeellinen keltainen muna – tai oikeastaan sukkula, jonka takavalo tuikku punaisena, räiskähtelevänä kuin papukaijan pyrstö….
