Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kesäkuun viimeisenä lauantaina eukko selkäkipuineen oli omasta mielestään kiukkuinen ja ärsyttävä, ihmettä, ettei ukko tuota huomannut, vaan innoissaan mietti uusia seikkailuja. Ajelivat hirmu jyrkän Kaunisharjun päällä, ja poikkesivat uudelle taukopaikalle.
Olipa jälleen komeeta, ihan kuin Norjassa! Laskettelurinteen alla oli rakenteilla samaa tyyliä varsin komeat rakennelmat, kuultiin, että norjalaisen arkkitehdin piirroksia täälläkin toteutettiin. Pientä suomalaista korjausta vaati joku lippa, josta sadevedet tulivat suoraan evästelijöitten niskaan.
”Nyt loppui Lappi”, totesi ukko ykskantaan, kun saavuttiin Oulangalle. Radio kertoo Suviseuroista Kauhavan lentokentällä, liikenne voi olla kaameeta – vaan ei täällä. Ukko kipaisee Kiutakönkäälle, eukko käy katsomassa onko Reino Rinteen muistokivi paikoillaan, se missä lukee, että älkää sotkeko näitä pyhiä vesiä tms. Oli ennallaan tämä eukon elämänohjekivi. Polun varren mähkä vaan oli vaikea löytää kaiken muun vihreän seasta, pieni ressukka.
Luontokeskuksessa söivät herkullisen porojauhelihakeiton, ja koukkasivat sitten katsomaan Oulangan leirintäaluetta. Ajetaan hoitamattoman riukumetsän läpi piiitkän matkan, ja tultiin ruohokattoisen respan eteen.
Iloinen tyttö toivotti tervetulleeksi ja lupasi, että saa tuolla katsomassa käydä, vaikkei jäisikään. Taas ajelevat pitkän matkan surullisen surkean metsän halki, kunnes edessä on ihmeellisiä harmaita rakennuksia, niitten katoilla kasvaa ihan oikeesti puita, koivuja ja pihlajia, parin – kolmen metrin mittaisia. Ihmisiä ei näy, jostain kaukaa häämöttää asuntoauton vaaleat seinät.
Ukko käy katsomassa saunan, jonne on matkaa 180 metriä. Eukko huomaa vessan seinässä ison lapun: ”ei pikkulapsia yksin vessaan, putoamisvaara!”. Ei tuonne eukkokaan uskalla….
Radio kertoo Junnilan aikovan erota. Lyhyt ministeripesti, tuumaa ukko, ja kurvaa Juuman tielle. Suuri on järkytys, kun huomaavat Karhunkierroksen lähtöpaikan muuttuneen. Poissa on ihana punainen rantakahvila, josta näki riippusillalle, uusi kahvila on musta kontti terassirinteessä, kalusteet kyllä viimeistä huutoa… Juovat kahvit tuoreen pullan kera hiukan alakuloisissa tunnelmissa.
Tuulee tosi kovasti, sateen jälkeen on liukasta. Eukko ei Konttaisen vaaralle kiipeä edes unelmissaan, aikoo katsella talvisen ruokintapaikan lintuja, Alakulo jatkuu, vihkossa viimeiset havainnot on monen vuoden takaa, ja jokainen ruokintalaite on rikki….
Ukko kertoo polkujekin hiukan muuttuneen, mutta samassa huomataan kaksi pientä tyttöstä valtavien rinkkojen kanssa. Tytöt ovat kuin sisaruksia, mutta ei, toisen veli on toisen poikakaveri. Yhdessä on reitti heitetty, vain viimeinen yö Valtavaaralla on jäljellä koko pitkästä taipaleesta.
Tavaraa tuli pakattua liikaa, ensin oli jätetty pois osa syömisistä ja vaatteista, sitten ”mäkeen lensi ipodit”, kun huomattiin, ettei elokuvien katselu metsäreitillä kiinnostakaan. Ukkonen oli ollut koko ajan uhkana, mutta onneksi vain sade sai kiinni.
Ellillä oli ollut huonot sukat, joten rakot jaloissa tulivat kivuliaan tutuiksi. Tytöt olivat lähteneet edellisenä maanantaina Turusta kello. 20, ja olivat nyt tässä… Elli Harju (kuvassa vas. ) opiskelee materiaalitekniikan diplomi-insinööriksi, ja Anna Jartti biolääketiedettä, joten patikointi antoi varmaan molemmille hyvät eväät opiskeluun. Sydämestään eukko toivoo menestystä reippaille neitosille!
Ukko ja eukko saivat pikkumökin Viipuksesta. Sormi meni suuhun,kun huomattiin, ettei mökissä ole minkäänlaisia astioita. Vesi oli haettava jostain ja vessa oli yhteinen bajamaja jossain. Nukkumaan piti pujahtaman ”koirankoppiin”, pehmukkeeksi sinne panivat kaikki ylimääräiset täkit…
Hätä ei ole tämän näköinen, olihan heillä mukana pikkukattila tienvarren kahvin keittoa varten, joten eukko pilkkoi viimeiset potut kattilaan, samoin yhden grillimakkaran, ja ripauksen sipulikeittojauhetta… vatsa tuli täyteen siinä muistellessa alkuajan reissuja, jolloin yövyttiin jopa teltassa ja mukana oli koko retkikeittiö.
Koirankopissa eukon selkä kuitenkin jotenkin lepääntyi, eikä ukkokaan valittanut, haukkumisesta puhumattakaan. Mutta pitkälle ei ajettu, kun eukko huomasi kipuilun palanneen pahempana kuin koskaan. Radio kertoo surullista tarinaa Imatran ajoista, ja eukon kipu saa jälleen uudet mittasuhteet. Rauha Imatran uhrin sielulle..