Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Porukka oli pieni ja tuunelma kodinomainen Savitaipaleen kotiseutuyhdistyksen kansallispukujen tuuletus -tapahtumassa. Hakamäellä Sää suosi, kesäpäivä oli kuin tehty tilaisuutta varten.
Ihmisiä kulki viimeisistä kesälomapäivistä nauttien, monet kiipesivät torniin Kuolimon välkettä katsomaan, useammat vanhaan museotupaan kuppeja ja kulhoja ihmettelemään, muistoja herättelemään.
Ulko-oven pielessä sai ihailla ja ihmetellä pitsinnypläystä, kun Airi-Kaija Loisa näppärästi ohuen ohuesta langasta kaunista kuviota aikaan sai.
Pihatelttaan oli tuotu valtavasti tietoa kansallispuvuista, mutta parhaat tarinat tulivat spontaanisti jokaisen esiteltävän puvun kohdalla. Eila Kajanus-Jurvanen esitteli puvut, tässä ensimmäisenä Munsalan puku Taru Järvimiehen ja Erja Ruohion yllä.
Allekirjoittanut vihersi kateudesta, varsinkin kun tiesi, että toinen puku on löytynyt kirpparilta ihan pikkurahalla! Neidolla kuuluisi olla hiuksillaan nauhat, mutta aikuisella naisella herraskainen tykkimyssy. Puvussa ei juuri kirjailuja ole, ja hartille riittää iloinen kukkahuivi, joten puku on ”helppo”, ja hyvin kaunis.
Marja-Leena Tauti esitteli perintönä hänelle tulleen Härmän puvun, johon myös kuuluisi myssy.
Kaunis solki ja tasku olivat paikoillaan, mutta Tauti harmitteli, kun hänellä ei ollut vihreitä sukkia, jotka pukuun kuuluisivat. Taskun lisäksi hänellä oli tuohinen soma käsilaukku, jonka sopivuutta turhaan epäili.
Mukana oli myös ihan vasta kansallispukuihin ihastunut helsinkiläinen Minna Lehtoranta, joka on valmistelemassa Vihdin pukua. Hameosa on valmis, ja pukuun kuuluisi tyköistuva yläosa. Katsojien joukosta kuului, että tämä on ns. TMP (tuunaa mun puku) tarkistamaton Vihdin puku.
Savitaipaleen pukua esitteli kokonainen kolmikko, Ismo Hölsä, Airi-Kaija Loisa, ja Pentti Pylkkö.
Hölsän (vas.) puvussa erikoista on pukuun kuuluvat housut, jotka ovat pitkät, joten sukkia ei näy, ja etumuksessa on luukku. Jännityksellä odotimme mitä luukun alta paljastuukaan, mutta kyllä siellä on samaa kangasta… kuitenkin asiointi puskapissillä helpottuu luukun avulla. Liivien kangasta on kutonut Maija Aapro.
Loisa puolestaan on tehnyt pukunsa omin käsin, ja nimenomaan käsin joka piston kuten oikeasti asiaan kuuluukin. Ensimmäinen hame oli vähän lyhyt, joten vanhemmat loivat uuden kankaan ja kutoivat tämän pitkän hameen. Valkoisen puseron valkokirjailut (ronkkaus) ovat kauniit, ja hattu on nimeltään tanu, nyplätyt pitsit koristavat niin essua kuin tanuakin.
Pylkön housut sopivat mainiosti Savitaipaleen pukuun, mutta ovat oikeastaan saksalaisen metsänhoitajan puvusta. Ssukkien väristä ei ollut varmaa tietoa, harmaat vai vihreät, mutta kokonaisuus on vallan mainio tuunaus.
Anja Hallikas tarvitsi kauan sitten kansallispukua kirkkokuoron konserttiin, ja sai lainaksi Tuuterin puvun. Hän ihastui siihen niin, että tilasi tarpeet itselleen, ja pikkuhiljaa valmistuivat käsityötaidon upeat näytteet.
Rekko (etumus) ja hihakirjonnat ovat irralliset mahdollisia huoltoja varten. Pukuun kuuluisi päähine, säppä (?), mutta Anjalla on hiuksillaan nauha.
Tuuteri on hiukan oudompi paikka, ja sijaitsee Inkerinmaalla.
Janina Sorsa esittelee 1950-luvulla valmistunutta Luumäen pukua. Hänkin on vasta innostunut perintönä saamastaan puvusta, ja on huomannut, ettei ole helppoa löytää esimerkiksi liivikangasta, jota tarvitsisi vain muutaman sentin levyisen liuskan… essulangat on myös etsinnässä. Vinkkejä taisi sentään saada. Erikoisen kauniisti kirjailtu oli puvun tasku. (kuva 6333)
Terttu Kultanen tuli hiukan anteeksipyydellen esittelemään omaansa :”Tämähän ei oikeastaan ole kansallispuku, tämä on vain kuoropuku….” Vastalauseet sinkoilivat ilmaan, kyllä tämä on ihan oikea Kuortaneen puku, mutta paljon kuoropukuna käytetty. Silkkinauha kuuluisi hiuksille.
Terttu kertoi olleensa noin viisivuotias, kun oli valokuvassa serkkunsa kanssa. Siitä asti mielessä oli serkun ihana kansallispuku.
Harri Kaskenpään yllä on Kaukolan puku, jonka Airi-Kaija Loisa on tehnyt edesmenneelle veljelleen. Tähän kuuluu vielä takki ja silinterimallinen hattu, liivissä on taskut, jotka esittelijän mukaan ovat varsin hyvät, mahtuu kännykkä!
Isovanhempien tekemä Hartolan puku on Susanna Rämön yllä.
Kansallispuku on ollut kauan hänen haaveenaan. Tässä itähämäläisen puvun liivissä on taskut ja takana halkiot. Tykkimyssy on vallan upea, ja sen reunaan on kiinnitetty pieni kampa,jonka avulla myssy pysyisi paremmin päässä.
Monissa puvuissa oli alkuperäiset kengät, moniin oli suunnitteilla valmistaa puuttuvia essuja tai paitoja, tarinat pukujen takana olivat mielenkiintoisia, niistä juteltiin vielä kahvittelun yhteydessä. Taisipa moni maistaa aitoa juuri leivottua riihiruisleipääkin!
