Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Tänä aamuna luminen maisema aukesi mökin ikkunan alla. Ja eilen tultiin tänne tutuille mökeille rankassa vesisateessa kesärenkaitten kestävyyttä mietiskellen.
Tai eukko mietiskeli. Eukolle yllätyksellinen reissu heitti siis matkalaiset kotimaan toiseen päähän.
Heti saavuttuamme mökkiemäntämme Tarja näytti kaverille pyörän paikan ja pumpun ja samaan hengenvetoon selitti, että parin tunnin päästä Pakasaivossa on luontokirkko, kai työ lähettä sinne oottako käyneet enne…. Ollaaha myö. Mutta ei koskaa kirkossa.
Tie sinne Helvetinkolulle on aina ollut karmee, yhtä paljon kuoppia ja poroja, nyt ei kumpiakaan, mutta kuraa ja rapakkoa senkin eestä. Perillä parkkipaikalle oli yllättävän paljon autoja, vaikka vastaantulijoitakin oli ollut kapealla tiellä aikalailla. Mutta sielläpä siellä jo odotti kirkkokansa uusien aitojen ja katsomo-ulokkeiden luona.
Mukana oli jokunen nuorikin, rastatukkainen neitonen, ja muutama muukin. Mutta oli myös todella iäkkäitä. Muuan 94-vuotias rouva ja hänen 90-vuotias veljensä, jotka onneksi saivat invamerkityn autonsa alas hakemaan heidät hartaushetken jälkeen pois.
Yllätyksekseen eukko sai huomata, että yksi nuorista osottautui papiksi, ja rastatukkatyttö etelän kanttoriksi, joka täällä nyt tuurailee kanttoria… Hartaushetki siinä sateessa, jylhän luonnon keskellä oli varsin vaikuttava. Saimme laulaa tuttuja virsiä ja lauluja, koska kirjat kastuisivat, eivätkä sivutkaan kääntyisi.
Eukko jännitti seurakunnan edessä, selin jylhään rotkoon seisovien papin ja kanttorin puolesta, mutta Jumalan kämmenellä siinä kaikki oltiin. Yhdessä laulettiin mm. Soi kunniaksi Luojan, Suojelusenkeli ja Maan korvessa… Maa on niin kaunis…”
Kaunis oli, maa ja taivas, vaikka antoikin vettä vettyneille sieluille. Pappi ja kanttori lähtivät seuraavaksi Kihlankiin ja toivoivat etteivät eksyisi matkalla. Ainakin parikymmentä vuotta on kuulema ollut tapana järjestää näitä tällaisia , tavallaan pop-up-luontokirkkoja täälläkin pohjoisessa. Niissä korostuu ihmisen ymmärrys siitä, että hän on aina osa luontoa itsekin.