Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
(Esipuhe: Kun Kaija tätä Leminkirjavaa taannoin perusti, hän teki samalla allekirjoittaneelle nimikortin,jossa lukee toimittaja. Tämän jutun kirjoittamisen yhteydessä lukijalle selvinnee millainen ”toimittaja” näitä juttuja töhertää.
Olin kirjoittanut liian ison jutun jota gmail ei suostunut lähettämään. Kaijan ohjeitten mukaan yritin pienentää ja pätkiä juttua, mutta onnistuin pudottamaan sen roskakoriin, josta taas en osannut ottaa sitä takaisin… joten se on siellä, tehdään uusi!)
Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona puolilta päivin Savitaipaleen torilta lähti bussilastillinen iäkkäitä ihmisiä juhlimaan vanhuutta. Paula Häkkinen oli huolellisesti rastinut listalta nimet, ja antoi tarkkoja ohjeita matkalaisille, meistä pitäisi huolta 3-4 henkeä, jotka pukeutuivat punaisenristin näkyvään liiviin, jotta perillä kaupungintalolla emme eksyisi kahvijonossa ja vessareissuilla.
Eteläpään bussiin saimme jättää takit, joista kuskimme Timo Kontunen pitäisi hyvää huolta, ja lupasi olla juhlan jälkeen mahdollisimman lähellä uloskäyntiä, jotta osaamme oikeaan paluukyytiin.
Lämpiössä oli jo melkoista tungosta,mutta meitä varten siellä oli nuoria oppaita, jotka neuvoivat meidät kahvikuppeinemme pitkän pöydän ääreen istumaan. Herkulliset sämpylät ja kierrepullat tekivät kauppansa, ja oli aika siirtyä juhlasaliin. Projektipäällikkö Sari Hokkanen toivotti salin täyden tervetulleeksi teemalla ”Tehdään iästä numero” .
Todellakin, nyt meillä vanhuksilla on oikein oma lippukin, Mikko Heikkilän suunnittelema ja esittelemä sini-vihreä-valkoinen lippu.
Eikä lippua ilman laulua, ”Nostetaan salkoon vanhuuden lippu”, sanat Anna-Mari Kaskinen, sävel Anu Piutula-Herneskoski. Juhlassa sen esitti Seniorikuoro (kuva 6992)
Järjestöneuvos ym.ym. Harri Aartela toi terveisiä hyvinvointialueelta ja vanhusneuvostosta, kertoi asioista,jotka ovat vanhuksille tärkeitä, koti, asuminen ja ystävät. Eikä vanhus muutu esineeksi silloinkaan, kun vanhenee niin, ettei omatoimisuutta enää ole, puheen tärkein pointti mielestäni oli vanhuksen toive ”kohdelkaa minua ihmisenä, loppuun asti”.
Olin kuvitellut, että Anna-Mari Kaskinen on vanha, viisas elämänkoulima nainen, mutta eipä ollutkaan vanha, vaan noin viisikymppinen kaunis nainen, jota Luoja on siunannut suurella ymmärryksellä, lämmöllä ja viisaudella. Hänen äitinsä oli ollut isän omaishoitaja, ja nyt hän on äidin… Saimme kuulla hänen runojaan.
Taustakuvana oli valtava tammi, ja ensimmäinen runokin kertoi ”vanhus on kuin tammipuu”… Kun olen vanha oli tosi hyvä, kultainen ikä samoin. Hauskuutta löytyi runosta ”Ikä on vain numero!” Yhdessä runossa pohdittiin, miksi vanhukselta ei kysytä, toisessa mummo oli parasta ennen. Ajokortin menetys – kova paikka, maailma ajaa ohitse, on aika tehdä sovinto… Lohdullinen runo kertoi huomisen olevan meidän kaikkien, kaunein lause joka jäi mieleen ”taivaan parvekkeelta mummi vilkuttaa”. perinnöksi meri, puro, metsätiet, linnunlaulu jne… Harmi, etten runoilijasta parempaa kuvaa saanut!
Puhujan paikalle astui Anu Koivumäki, joka oli koonnut kahdeksan teemaa, jotka ovat todella tärkeitä myös vanhusväestön elämässä. Ensimmäisenä listassa oli luonto, ja senhän me taisimme kaikki huomata koronan aikaan… miten upeaa on asua siellä missä pääsee ulos! Luontoon.
Toisena on oma koti, onpa se sitten rivitalossa, kaupungissa tai maalla, hoitokodissa tai missä hyvänsä. Oma koti omine tavaroineen, ja avaimineen, koti josta voi lähteä harrastamaan, tai keksiä jonkun oman harrastuksen vaikkapa siinä kotona.
Terveys on tietenkin tärkeä, ja mahdollisuus päästä hoitoon, myös liikunta edistää terveyttä, ja siksi se on erittäin tärkeä meille vanhoille, monenlaisia palveluitakin tarvitsemme, ja monesti niitä saadaksemme on oltava myös mahdollisuus kulkemiseen palveluitten ääreen. Kaikesta pitää olla myös tietoa, ja tiedottamisen on ulotuttava jokaiselle. Tärkeitä asioita!
Tärkeistä asioista lauloivat myös Kimpisen koulun musiikkiluokkien lapset.
Todella hauska oli ”Tietysti ja tottakai, sinun kanssasi lähtisin vaikka väärinpäin!”, toiseksi suloinen ”Ole mulle kaveri, poimin sulle mansikan” ja kaikkein hellyttävin ”Täällä yksi ketunpoika kaipaa ystävää…”
Laulaa saatiin kohta itsekin, kun koko yleisö käskettiin ylös tuolista, taukojumppaa pikku hetki. Tässä kuvassa pyöritellään olkapäitä.
Ikäinstituutin toiminnanjohtaja Katja Borodulin astui puhujan paikalle teemalla ”Pysytään pystyssä!” Mielenkiintoisinta puheessa oli kurkistus netin kautta Kolariin, jossa 89-vuotias Niilo oli tehnyt rohkean ratkaisun. Niilo asuu kaukana kaikesta, mutta kaipasi liikuntaa ja jutustelua toisten ihmisten kanssa, joten hän hankki tapletin, ja nyt hän on mukana pysytäänpystyssä-nettijumpassa, jossa hän pystyy myös keskustelemaan toisten jumppareiden ja ohjaajan kanssa. Täss kuvassa Niilo postilaatokollaan kotikunnailla.
Kannattaa käydä katsomassa tämä ohjelma, jos vaikka itsekin haluaisi jumppakavereita kotiin!
Katja antoi meille vielä muutamia hyviä ohjeita. Ensimmäiseksi: Tee joka päivä hyvä teko itsellesi! – Keksi riehakas asia, iloitse! – Vaihda kuulumiset yhden ihmisen kanssa – kissa ei käy! Tästä viimeisetä neuvosta olimme kyllä Harmin kanssa ihan eri mieltä, oikeastaan taisimme pikkusen nauraakin moiselle ajatukselle, kissahan käy melkein mihin vain!
Juhla alkoi olla lopuillaan. Tässä viimeisessä kuvassa Katja poistuu ja hyvinvointipalvelujen kehittämispäällikkö Sanna Natunen nousee päätössanoja varten eteemme.
Antoisa juhla säilyy varmaan kauan mielissämme. -Muuten: taisimme hyvän opastusporukkamme ansiosta olla ainoa bussilastillinen, joka osasi heti suoraan omaan bussiin, joka oli siinä missä pitikin. aika moni muu kuului omaansa etsivän ja huutelevan.
Päätän raportin vanhusten laulun toiseen säkeistöön: Nostetaan salkoon hoiva ja laatu/ sivistys kansamme mitta/ olkoon se perintö lahjaksi saatu/ ehdoitta, laskelmitta./ Aika on vaatimus ilmoille päästää/ vanhusten hoidosta ei pidä säästää!/ pidetään yhdessä vanhusten puolta/ kansallisaarteista huolta!