Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
BirdLife juhlii pyöreitä 50 vuottaa. Ekly, Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys Ekly oli kutsunut Savitaipaleen kansalaisopiston lintukerhon vieraakseen Tiuruniemen kärkeen lintujuhlaa viettämään.
Tarkat ohjeet omituisine katuineen oli annettu ja navigaattoreihin tallennettu, mutta helppo ei silti ollut perille löytää. Joskus ennen Rauhan reumasairaalaan ajellut Mäntyperän eukko ihmetteli, kuinka yksinkertaisesta reitistä onkaan osattu tehdä näin pitkä ja monimutkainen.
Mutta nähtiinhän siinä suojeltujen rakennusten rappio, ja uusien hotellien komeus, aika lailla tyhjilleen jääneet naapurimaan asukkaita varten rakennetut huvilat ja paljon muuta ennen kuin osuttiin perille. Kurakuoppainen tie valtavien puitten katveessa kuljettiin lopulta jalkaisin tuulen pieksemään rantaan.
Nuoret koivut lähes rantavedessä kumartelivat nöyrinä kohti valkeita kuohupäälaineita, tuuli kuljetti nuotionsavua pitkin veden pintaa.
Jotkut istuivat jo käristämässä makkaraa, kaukoputket sojottivat kohti kaukaisuutta, ja jostain kuului aina: parvi tulossa lähes vedenpinnassa, tai piekana melkein päällä, koskeloita vedessä, haapanoita tuolla saaren päällä tulossa….
Eukkonen nautti lämpimästä tuulesta täysin siemauksin, oli pakko mennä ihan niin lähelle rantaa kuin vain kengät salli, ja tuntui,kuin voisi lintuna lentää yli aaltojen kauas pohjoiseen! Ihan väärä tuulensuunta, mutta sinnikkäästi linnut vain etelään halusivat. Selän takaa tukkaa pörröttävä tuuli esti kyllä kiikaroinnin, ja kun kahvin aika tuli, oli eukonkin pantava myssy päähän, jotta saisi eväspullan nieltyä ilman kourallista hiuksia….
Siinä haastellessa hoksattiin, ettei se ole Eklykään ihan uusi yhdistys, perustettu 1969, yksi vanhimmista lintuseuroista. Ja kolmekymppiset on Savitaipaleen kurssikin viettänyt jo monta vuotta sitten. Joten juhlia kyllä kannattaa yhdessä ja erikseenkin.
Markku Paakkinen on vetänyt Savitaipaleen kansalaisopiston kurssia alusta asti, ja on meitä perustajajäseniäkin vielä muutama porukassa mukana. Eklyn Juha Juuti kulki tarinoimassa ja jakamassa juhlatarroja jokaiselle. Näin jälkeenpäin hiukan harmittaa, etten kysellyt porukan senioreilta löytyisikö heistä vuosien takaisia ystäviä. Silloin pidettiin yhteyttä vain puhelimella, kirjeillä ja lopulta ihan sähköpostein, mikä oli hurjaa kehitystä.
On ollut hienoa seurata kaikenlaisen lintutietämyksen ja tutkimuksen matkaa. Omalta osalta tämä eukko on antanut itselleen luvan nyt vain nauttia, ei ole enää pakko tunnistaa jotain lintua, ei ole pakko laskea parvesta tundrahanhia, tai löytää se punakaula. Voi vain ihailla, kuunnella ja katsella. Vuosien takaiset lintuvihkot voi unohtaa, ei ole pakko.
No ehkä tuon tornivihkon voi vielä pitää, ja talvilintulaskennat lyhyillä reiteillä, ja ruokintapaikkatutkimuksen… ja tietenkin, eväät reppuun ja lintukurssille taas lauantaina!