Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Ko immeinen tulloo tiettyy ikkää, se ymmärtää, ettei kovi monnee kalenterrii elopäivii ennää välttämäti annetakkaa. Siks tän vuoje tammikuu ensmäne päivä tuntu jotekii pienelt ihmeelt, sillee jot oikeeks mie tovellakkii täänkii sain nähä!
Mut sen verra se jo ikä hiasti vauhtii, et tienlaia loru tul laitettuu postlaatiko vieree, ko melkee viikko ol jo eletty tätä vuotta. Tät ihmeellist uutta vuotta 2024. Vaalivuotta.
Mäntyperä eukol ol tarkotus männä het ensimmäiste joukos ennakkoo merkkaamaa oma mielpitteesä, mut täl hetkel pittää miettii käypkös siin nii, et jääp kokonaa tärkee numero ilmottamata, ennakko ol ja men, vaalipäiväst ei mittää varmaa täl eukol.
Huvittavvaa vaa on seurata näit näytöksii, siel on muutama joist ei liene mittää vaaraa, par-kolme sellast rauhallist varmast viisastkii ja yhe kohal mie mieti, et onks hää mailmail mahtant jo kertomustaulu oppii. Antakkoo Luoja meil viisautta!
Toisaalt pientähä tää oo tääl meil, ko kattoo noitte valtameretakast touhuu. Siel sitä saap olla ehokkaana, vaik saattaap tulla kymmenii vuosii tuomiot tehyist rikoksist! Sitä ei oikee tämmöne yksikertane maalaismummeli ymmärrä ollekaa… ja mite hullulail häne kannatusjoukot ihhailee ko suurtakkii jumal-ilmestyst! Mut ko hää siel resitentiks pääsöö, ni enstöiks laatii itelle eli-ikkäise syytesuoja….
Mahottoma kauniit päivii meil on olt. Aurinko tok aika säästeliääst paistaa, hyvi allaal laiskast kellottelloo, ja iltauninekkii on kovi. Auko taakse taimiko syllii se puttoo jo hyvis ajoi, ja päästää sit puoletaa kuu-uko valasemmaa pakkasöitä. Kyl tää eukko on nauttint molemmist… ei oo ain malttant panna saappait jalkaa, vaa on sukkasillaa hipsint auko laitaa kamera kans, melkee joka päivä sama paikka, ja iha erilaine kuva! Tämmöne tul yhten päivän, ko aurinko ol kaike päivää yrittänt päästä essii usvapilviin takkaa, vaa valoverho ol loppuu ast ees.
Lunta on tuiskint ennätysmäärii. Ei sitä mittakepi kohal oo ko 50 senttii, mut jos yöl sattaa nii, et kolm tuntii saap kolaa työnnellä, ni mittakepi kohal ei vaa sentit lissäänny, jänikset pahukset vissi polkeet sitä mukkaa lunt tiukempaa. Aura ol kuitekii käynt miu tien vetämäs jo alkutalvest seittemä kertaa, ja tään vuoje puolelkii jo kahesti!
Ja silti miul on olt hiki hatus ja rukkaset kolavarres kii melkee joka päivä. Kasat kasvaat, ja ikkuna-al lintuinruokintapaikal mie laito yhten iltan riistakamera. Aamul mie katoi, ni yhe yön tanssiaisis ol parisattaa kuvvaa kukkulakuninkaist, jänöjussiist, jotka tuijottel suoraa ikkunnaa, tai hyppeliit kilpaa toistesa yli.
Kuu alkupäiviin ol tosi kylmää, Harmi ei mänt ulos ensikää, ja miu ikkunat ja lattiarajat ol jääs ja kuuras. Ko viiko verra pit yl kolmkymppisii miu Sievä Sininekkii vaa vonkas kerra, eikä halunt lähtee liikkeel ensikää. On se kumma, ko meil myyvvää tänne pohjossii autoi, jois ei oo arktise elämä edellytyksii otettu huomioo, moottori- ja sisätilalämmiti on lisävarusteit! Ja roiskeläpät, ja kaik tärkei, cd-soiti! Mite nyt soitat kaikkii niit kymmenni, ellei satoi läpykkeit joit on ostettu pitkiin reissuin iloks! No, nyt tul tok suojasäät…
…ja Harmi tek aikamoise teppose. Lähti illal ulos, eikä tultkaa sissää, vaik hyvi noppeest muutama sekunni iltapissi jälkee on aina olt jo ikkunal sissää naukumas.
Vaa eipä tult nyt. Vettä tippuu räystäilt, luntakkii lupsahtelloo iha pelottavast, vaa ei kuulunt Harmii. Eukko jo tapasa mukkaa käi läpi kolarit, ilvekset, suvet ja koirat, koskekuohut ja lumhankee juuttumiset, jote viime yön ei nukuttu. Monnee kertaa käi ovelt huutelemas. Kerra heräsi, ko tuntu et kissa kävelöö miu pääl, mut ei olt. Toise kerra luuli, et se raapii sohva reunaa niiko sil tapan on, vaa ei olt kissaa…
Kaikelaisii pahhoi enteit mie näi… ol se myrskykummitus miu ikkunas
ja kuollu lintu polul,
ja just sillo ko mie näit miettiin vein lintusil ruokaa, ni se pien sievä ”miauh” kuulu miu selä takkaa ja riijustelija tul reippai askeli kottii. Hää makkaa nyt sänkys, joho mie just aamul vaihoi lakanat. Ruokakkii kelpaa..
Parraat asjat pannaa viimeseks. Just sillo myrsky-yön aamutunneil miu pikkusiskostai tul isomummi, ja tietekii häne tyttärest mummi. Mie en tiijä oisinks mie katteelline vai onnelline, vissii vähä molempii. Siskontyttärentyttärentytär synty tähä tämmössee maailmaa, mut häne onneks, siin on pitkä rimpsu voimanaisii häne tukenaa, ja turvalliset miesimmeiset viel lisäks. Ja miulkii viel käjet onnistuu ristii käymää, joskus oikei jumittuu sillee, et pitäs hampait käyttää jot sais sormet irti toisistaa. Mie usko, et se on varsinaine voimarukkous, se.
Mie tykkäsi kovast Lemi valelääkärist. Semmoneha se just pitäs olla, jolle pääseep kohtuuhintaa, ja joka kuuntellee ja tuop synttärkukat laulu kans. ja hyvi ol semmone söpöliinikkii. Kuka näist kaikist tietää, onks hää oikee vai väärä, ko moni sannoo, et ei omast ukostaakaa tiijä, onks se vai ei. Kylhä nää kaik uuvvet suunnitelmat ruppeet semmoselt tuntummaa, et liekö meil koht ennää mittää oikeet, Mäntyperä eukko aatteellee niit lumelääkkeit, et mahtokoha se toinekkaa lääkär mikkää oikee olla ko sellassii syötti. Kahvit siel sai kyl hyvät ja leivonnaiset, ja meijäkii Olkkolas hyvi harjoteltu ”pöytä kerrallaa” systeemi heitettii harakoil, ja myö hyökättii ko hyeenat herkkui kimppuu. Ilman en jäänt miekää.