Siirry suoraan sisältöön

Muutama sitaatti arviointiraportista

Lemin kunnanhallituksen keskiviikkoisen kokouksen esityslistalla on valtiovarainministeriön asettaman arviointiryhmän raportin hyväksyminen ja sen saattaminen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Raportti on 18-sivuinen asiakirja, joka käy läpi kunnan talouden kehityksen viime vuosina, nyt ja tulevaisuudessa, samoin kuntalaisten saamat palvelut ja niiden tulevaisuus. Palveluijen turvaaminen on ollut arviointimenettelyn perimmäinen tarkoitus.

Raportissa myös verrataan kunnan talouslukuja samankokoisiiin verrokkikuntiin.

Koko raportti on luettavissa kunnan verkkosivuilta. Tässä alla muutama poiminta:

”Viimeisenä viitenä vuotena Lemin vuosikate on ollut negatiivinen vuosina 2018 ja 2019. Vuonna 2017 vuosikate oli vain lievästi positiivinen jääden selvästi alle poistotason. Negatiivinen vuoisikate tarkoittaa, että kunta joutuu rahoittamaan osan toimintakuluista rahavaroilla, omaisuuden myynnillä tai lainan lisäyksellä, mikä tarkoittaa toisin sanoen ns. syömävelkaa.”

”Kuten muillakin kunnilla, sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat muodostaneet suurimman osan Lemin kaikista nettokäyttökustannuksista. Lemin osalta tilanne poikkeaa kuitenkin vastaavan asukasmäärän, 2000 – 5000 asukkaan, kunnista siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset alittavat selvästi verrokkiryhmän kuntien keskimääräiset kustannukset. Tämä taas johtuu pääosin Lemin väestörakenteesta, joka on nuorempaa kuin vastaavan asukasmäärän kunnissa keskimäärin.”

”Oman perusopetuksen osalta Lemin kustannukset alittavat lievästi vastaavan asukasmäärän kuntien keskimääräiset kustannukset. Huomion arvoista on kuitenkin se, että Lemin oman perusopetuksen kustannukset ovat nousseet kahtena viime vuotena selvästi em. verrokkiryhmää enemmän.”

”Varhaiskasvatuksen kustannukset ovat olleet myös Lemillä verrokkeja alemmat, mutta tilanne on samansuuntainen kuin omassa perusopetuksessa.”

”Muiden palveluiden osalta voidaan todeta, että Lemin kustannukset ovat melko maltilliset, minkä vuoksi niiden osalta säästötoimenpiteitä on niukasti löydettävissä. Esimerkiksi Lemin liikunnan ja urheilun nettokustannukset olivat vuonna 2022 (35 euroa/asukas) vain reilu kolmannes siitä mitä muut vastaavan asukasmäärän kunnat (112 euroa/asukas) käyttivät palveluihin. Tilanne ei koske vain yhtä vuotta vaan ero on ollut kasvussa viimeisen kymmenen vuoden aikana.”

”Lemin kunnan lainamäärä on toistaiseksi melko alhainen. Emokunnalla oli lainaa vuoden 2022 lopussa 6,43 milj. euroa eli 2229 euroa per asukas, kun koko maan keskiarvo oli hieman yli 1100 euroa per asukas suurempi eli 3343 euroa per asukas. Lemin lainamäärä alittaa myös vastaavan asukasmäärän kuntien keskimääräisen lainamäärän reilulla 600 eurolla per asukas.”

”Lemin kunta on tuonut esiin arviointiryhmän työn aikana useita erilaisia talouden tasapainottamistoimenpiteitä, jotka kohdistuvat pääosin vuosille 2024 – 2025.”

”Tulojen osalta euromääräisesti vaikuttavimmat tasapainottamistoimenpiteet koostuvat kunnallis- ja kiinteistöveroprosenttien korotuksista.”

”Menojen osalta euromääräisesti vaikuttavimmat tasapainottamistoimenpiteet koostuvat henkilöstön vähennyksistä (määräaikaisia ja vakituisia), jotka koskevat varhaiskasvatusta, perusopetusta, talous- ja henkilöstöpalveluita, kirjastopalveluita sekä teknistä hallintoa. Näiden lisäksi henkilöstökuluja vähentävät lomautukset sekä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen erillishankkeiden päättymiset, joihin on saatu opetus- ka kulttuuriministeriön avusytuksia (nettovaikutus ei siis kovin suuri).”

”Ottaen huomioon talouden tasapainottamistoimenpiteiden mukainen kehitysarvio sekä muut kunnan toimintaympäristöön vaikuttavat tekijät arviointiryhmä katsoo, että Lemin kunnalla on taloudelliset edellytykset asukkaiden palvelujen turvaamiseen itsenäisenä kuntana… Lähtökohtana on, että Lemin taseen kertynyt alijäämä tulee katetuksi viimeistään vuonna 2026.”

1 kommentti artikkeliin “Muutama sitaatti arviointiraportista”

Kommentointi ei ole käytössä.