Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Mäntyperän pihamaalla västäräkki ei jouda sivuilleen vilkuilemaan. Kiireellä se kerää Harmin karvoista pienen tupsun, pudottaa sen heinätuppaan kainaloon ja noukkii toisen samanmoisen palleron, etsii sitten sen ensimmäisen, nappaa nokkaansa ja lentää suoraa rataa aukon reunaan. Kohta se on hakemassa hentoa kuloheinää, ja turvemullasta hienonhienoja suikaleita. Rakennustarpeet on tarkkaan valittuja.
Aamuisella tiluksien tarkastusreissulla ylitän aukon kuivaa metsäkastikkaa tallaten, kun yht’äkkiä olen tallata rauhallisesti aamueinettään etsivän kyyn hännälle.
Olin juuri ehtinyt ajatella, että varmaan niitä kohta taas aukolla näkyy, joten enpä tuota säikähtänyt, olin vain mielissäni, kun oli kengät jalassa. Kesäaikaan kuljen paljon aukollakin paljain jaloin.
En voi olla ihailematta myyränpyytäjän komeaa sinimustaa väritystä – ja miten tyylikkäästi se sujahtaakaan kuivien kastikankorsien alle välittämättä toisesta kulkijasta pätkääkään.
Edellisenä päivänä eukko oli kovasti kiireen kynsissä, asioita kirkolla olisi ollut vaikka muille jakaa, joten kiireet oli ravisteltava hartioilta kuin siili roskat piikeistään, kertaravistuksella. Niinpä hyppäsin kaverin kyytiin, ihailemaan sinivuokkoja ja joen villiä tulvajuoksua Kärnäkoskella ja samanlaista veden vyöryä Partakoskella.
Pysähdyttiin myös katsomaan, kun tulipalossa tuhoutuneen baarin torsoon kiireellä uutta rakennetaan. Konttiravintolaa odotetaan parin viikon (?) päähän. Suuret kauniit rantakoivut eivät kuumasta kärsineet, ja terassikin on entisen näköinen. Kaivinkoneella on pieni joutohetki, mutta syvällä montussa miehet tekevät uutta ja hyvää, putkihommia.
