Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kesken kiihkeintä kevätkonsertin harjoittelujaksoa Savitaipaleen kirkkokuoro päätti hengähtää hetken ja lähti Eteläpään bussin turvallisessa kyydissä vappukonserttiin Lappeenrantaan.
Bussin jousitusta kokeiltiin ensin linnoituksen mukulakivityksellä, kun poikettiin lounaalle Kehruuhuoneelle. Savitaipalelaisen Pertti Kuorttisen Kehruutyttö näytti saaneen hiukan vapautta, allekirjoittaneen muistin mukaan se oli aluksi ihan keränsä vankina, mutta nyt voi jo vapaasti katsella ohikulkijoita lankojensa välistä.
Mahtavat burgerit salaatteineen ja munkkivalikoima-kahvit maistuivat.
Ja kohtapa tuota istuttiin jo Lappeenrantasalin pehmeillä penkeillä ihailemassa suurta orkesteria, joka koostui kahdesta hyvästä, Lappeenrannan kaupunginorkesterista ja Rakuunasoittokunnasta – miehet yhtenäisissä tummissaan, (ei siis punapöksyjä), ja naisilla niin somat keväiset asut. Kaikkein kaunein mekko tässä selloa soittavalla Eeva-Maria Pykäläisellä, ja kaikkein hankalin soittoasento vieressä kontrabassoa kaulovalla Helka Seppälällä.
Kuvassa myös lyömäsoitinosasto, jossa oli varsin hauskaa liikehdintää, varsinkin Rauno Lehtisen On hetki -kappaleen aikana – arvokasta kuviokävelyä eri soittimen välissä, kerran piti käydä vain sipaisemassa helinät päälle, ja sitten jo kiikuttamaan nuotteja ihan muualle.
Mutta mennäänpä asiaan. Konsertti alkoi upeasti Straus jr:n Ukkosta ja salamointia -polkalla ja jatkui vallan mainioilla tutuilla ja tuntemattomilla kappaleilla, johtajana Erkki Lasonpalo.
Ihanasti kujeileva, värikäsääninen sopraano Iris Candelaria keväänkeltaisessa asussaan ja baritoni Gabriel Suovanen antoivat lauluissaan tunnetta sydämen pohjasta asti
Suovanen vei meidät varsin vauhdikkaaseen härkätaisteluun, ja kun ei punaista muletaa löytynyt, tempaisi hän takkinsa asiaa hoitamaan ja kattoon asti tuo laulun voimasta lopulta lensl… Lennossa taisi kovin olla myös orkesterin johtajankin takki! Ennen väliaikaa esiintyjät olivat vähän pohtineet mitä Olè! olisi eteläkarjalaksi… ja tulihan se sieltä. Joku kuiskutteli, että mikä se oikein olikaan, mutta eukon penkillä istuva fani kuuli selvästi: SAIPA!
Väliajalla haasteltiin tuttujen kanssa, oman kylän ihmisiä piti tulla näin kauas nähdäkseen pitkästä aikaa. Juuri ja juuri muffinsikahvit ehti samalla nauttia, kun jo pirinä ilmoitti konsertin jatkuvan. Ooppera-ja operettimusiikki vaihtui kotimaiseen, tuttuun ja varsin vappuiseen. Tai tuttuus oikeastaan oli kaukana Einar Englundin Valkoinen peura -orkesterisarjasta. Allekirjoittanut oli kyllä kuulevinaan siinä porotokan sorkkien rytmin tunturissa, tunsi auringon ja tuulen ulvonnan, porot ajettiin aitaukseen ja siellä alkoi sitten se surumarssi, kun oma lempiporo joutui käristykseksi hotellivieraiden lautasille. Finaali olikin sitten varsinaisten peijaisten meininkiä.
Akselin ja Elinan häävalssin sekä Kyllikki-valssin sovittaja Yrjö Hjelt istui yleisön joukossa ja sai ansaitut suosion osoitukset siinä kuin esittäjätkin, laulujen taustojen koskettavat tarinat. Rauno Lehtisen Tangoa vai shampanjaa, sisälsi sitä itteään ja paljon muutakin, varsin riehakkaan letkis-osankin, jossa vappurieha repesi! Orkesterin johtaja pani porukkansa soittamaan yhtä teemaa, juoksi itse pois salista, ja tuli takaperoisella letkiksellä hyppien paikalleen antaen luvan musiikin jatkolle!
Ja sitten olikin se On hetki, jolloin lyömäsoitinosastolla tapahtui hienostunutta liikuntaa. Konsertissa ei unohdettu juuri poisnukkunutta Kaj Chydeniustakaan, vaan hentoinen kaunotar Iris lauloi Nuoruustangon, kutsui meidät kaikki mukaan, eikä tarvinnutkaan kahdesti käskeä! Kiitos, kiitos ihana Candelaria! Vieressään ensiviulusti Annika Sinisalo, joka antoi konsertissa soittamisen ilon myös näkyä
Ohjelman viimeisen kappaleen, Webberin Amigos para siempre, aina ystäviä varten, hieno lopetus.
Ylioppilaslakit löytyivät solistien päähän, halauksia ja rentoa meininkiä… me halusimme lisää, ja saimmekin mutta jos ihan oikeasti sanotaan, niin kolme lisäkappaletta tältä täysillä vappuun heittääntyneeltä porukalta tuntui vähältä. Vaikea oli päästää heidät todella ansaittuun oman – ja ehkä hiukan rauhallisemman – vapun viettoon. Kotimatka kului edelleen laulunlyömissä merkeissä .Kiitos vappuretken järjestäjille, kiitos!