Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Helteet jatkuviat perjantaina, mutta niin vain väkeä vielä jaksoi kiivetä Savitaipaleen kirkonmäelle, jossa jo väliajan kahviteltalla valmisteltiin herkutteluhetkeä.
Huomattavasti enemmän kuulijoita olisi kirkkoon mahtunut, liekö väki vierasti kivikirkkoa vuosikausia puukirkon tutuissa penkeissä istuttuaan, vai matkako lie tuntunut pitkältä. Mäntyperän eukko kumminkin oli tähänkin tyytyväinen, oma matka kun hiukkasen lyhentyi.
Kahvituksen aikana mietiskeli toki penkkien puutetta, ei oikein onnistu vanhemmalta väeltä varsinkaan tasapainoilla pahvimukien ja -lautasten kanssa seisoviltaan, vaikka olisi kuinka herkulliset leivonnaiset. Kesäyrittäjät Ranta-aitan kahvilasta saivat kuitenkin kunnialla kesätyönsä päätökseen, heidän elämänsä jatkuu opiskelujen myötä, Ja ensi kesänä uudet nuoret toivottavasti kahvittavat Kuolimon rannassa, toivottavasti nämä nuoret kuitenkinjatkavat leipomista edelleen.
Mutta nyt mennään sisälle kirkkoon. Jussi Vänttinen toivotti kuulijat tervetulleiks ja kertoi illan ohjelmasta, jolloin kierrettäisiin linnun siivin musiikillista maailmaa. Matkan aloittivat Johannes Hakulinen viuluineen, ja pianolla säesti Tatu Eskelinen. Pientä jännitystä tuntui olevan ilmassa, kunnes viulu pääsi siivilleen ja ihana Oskar Merikannon Valse lente.op 33.
Nyt matkaseuraksi estraalille astui Pihla Terttunen, mezzosopraano, jonka ääni on täyteläinen, pehmeä ja kaunis, esiintyminen vähäeleistä ja konstailematonta. Eskelinen pianon takana, ja Henry Duparen L.invitation au voyage (Charles Baudelaire) veivät meidät leppoisalle matkalle illanruskon värjäämille laineille.
Tässä vaiheessa kuulija,jolle sekä säveltäjä, että sanoittaja olivat outoja, eikä kielikään hallussa. Olisi toivonut ohjelmalehtiseen pientä tekstin suomennososaa, vaikka vain muutamin sanoin. Kyllähän Vänttinen hiukan suuntaa antoi välispiikkeineen, mutta ainakin allekirjottaneelle sanat suomentuivat mielikuvituksella.
Nyt edellisten lisäksi eteemme astui Bernadett Bogányi, jonka oma musiikillinen matka on hyvin laaja, tällä hetkellä toimii esimerkiksi Suomen kansallisoopperan vuorottelevana äänenjohtajana. Tämä trio vei meidät Maurice Ravellin Shéhérazade M.41: La flyte enchantée sävelin ja Tristan Klingsorin sanoin Lumotun huilun matkaan. Huiluja oli oikeastaan kaksi, toinen oli pikkuruinen musta pilli, jota sitäkin soitettiin poikkihuilun tapaan. Jännityksellä (ja lumoutuneena) seurasin, kuinka huilujen vaihto tässä reissussa onnistuu, omin soppasormin homma ei olisi hoitunut näin varmasti. Huilujen ja laulajan äänet soivat varsin kauniisti saman sävyisinä yhteen.
Ravellin matkassa jatkettiin, ja lisää esiintyjiä saatiin mukaan musiikin, kun Saara Särkimäki istui sellonsa kanssa kuvaan.
Chansons Madécasses, M.78 (Évariste de Parny) kolmesta kappaleesta ensimmäisenä kuultiin Nahandove Andante quasi alle gretto, jossa kuulosti olevan suurkaupungin melua ja lehtojen linnunlaulua, mutta saattoi olla paljon muutakin. Toisessa osassa oli teemana vesi. Kylläpä se läikkyikin, aluksi aivan yll äyräittensä, laulajaltakin vaadittiin valtavia voimia: aallokko iski vasten kallioita, taistelu meren voimia vastaan kuului ja näkyi… ja lopulta illan tullen tyyntyi ihanasti. Viimeiset aallot sammuivat rantahiekalle rauhottavaan uneen… Aoua.. aoua… aoua (Andante).
Kolmas tämän sarjan laulu kertoi nuoren neidon haaveista. Omasta nuoruudesta on jo aikaa, mutta kyllä niitä haaveita ja unelmia tähän musiikkiin on helppo sovitella, ja kuvittelen, että suunnilleen samanlaisia unelmat neitosilla ovat ympäri maailman.
Ennen väliaikaa pääsimme vielä Itä-Aasian vuoristoon, missä satumaisen kauniit pagodit nousevat taivasta vasten, rukousliinat liehuvat tuulessa, ja oranssipukuiset munkit pyörittävät rukousrumpuja… Claude Debussyn Estampes: Pagodes vei meidät juuri siihen tunnelmaan Tatu Eskelisen uskomattomin sormin, tunnelma oli aidosti pyhä, kun hän niin varoen rukousrummut pyörimään laittoi, silloin valkoinen kyyhky laskeutui mielessäni pagodin kutsuvalle räystäälle, ja rauha valtasi mielen.
Väliajan jälkeen saimme kuulla jotain hyvin erikoista. Vänttinen kysyi, onko kukaan kuullut aikaisemmin intialaisen Ravi Shankarin L’ aube enchantée sur le Raga Todia. Ei tainnut yhtään kättä nousta. Tätä ei ehkä ole Suomessa ennen esitetty, ellei sitten joskus Kuopiossa. Ja kylläpä ihmettä olikin!
Miten ihmeessä vain kahdella soittimella kitaralla (Kasperi Leponiemi) ja huilulla voi saada aikaan tällaista musiikkia!
Siinä oli mukana katujen tungos, koreistaan tanssimaan nousevat kobrat, valkopukuiset kulmikkaasti tanssivat miehet ja helyvöitään lanteillaan keikuttavat naiset, salaperäiset katseet, uskomattomasti taipuvat ranteet, tuhannet myyntikojut katujen varsilla, kuuma aurinko ja mausteinen juoma… aplodit olivat raikuvat ja ehdottomasti ansaitut!
Heitor Villa-Lobos ihaili Bachia, ja Bachianas Brasileiras no.2 osoittaa kahdella osallaan, millaista vauhtia hän bacheiluunsa brassina saa. Sello ja piano olivat todella lujilla tässä vauhdissa, ja ihmettelinkin mitä kaikkea soittimet oikein kestävätkään, ja kuinka soittajat tohtivat kalliita soittimiaan näin ”rääkätä”.
Mukaan mahtui toki kärpäsen lentokin (!) mutta varsinkin Tocata osassa junan kyyti oli vallan hurjaa ja vanhat höyryveturit kirkskuvine jarruineen lopulta meidät asemalle toivat. Aivan uskomatonta yhteistyötä – kuinkahan paljon soittajat ovat ehtineet yhdessä harjoitella. Näissä hurjissa hetkissä pieni huomio: huomasitko, että jopa pianonsoittajan pieni hien pyyhkäisy otsalta kuin osa taideteosta, tarkelleen lasketut sekunnit nuottien väliin!
Matkamme päättyi Korppooseen, Jean Sibelius Korppoo-trio, osa 1 allegro moderato, viulu, sello piano. Ohjelmalehtisen reunaan olin kirjoittanut vahvasti: Tää on muuten ihana! Kiitokset sen ja koko konsertin jälkeen olivat aidot ja tässä kuvassa Jussi Vänttinen on turhaan noin vaatimattoman näköinen.
Ylimääräiseksi saimme vielä rauhoittavan ja todella kauniin Muistoja Alhambrasta (miten tuo nyt kirjoitetaankaan?). Mutta Kasperi Leponiemen upea esitys jäi korvamatona soimaan kotimatkalle, autoradio piti panna kiinni, ja laulaen tavoittelin itse soittajan sormien taitavia sulosointuja….
