Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Sulkavan sedun jälkimainigeissa yritimme löytää jotain ihan muuta pienien kylä-ja metsäteitten solukoista. Teillä ei ollut nimiä ei numeroita, mutta takuuvarmasti epämääräinen kielto aina, kun meidän olisi pitänyt kääntyä oikealle: milloin yksityistie, milloin metsätöitten tai jonkun muun syyn takia suljettu.
Niinpä luovutimme, mutta satuimme vahingossa aivan huikeaan paikkaan. Tässä on joskus ollut mylly,
nyt on siitä jäljellä enää ruostunut ratas, ja muutamia sementtiseinämiä. Paikka on Ruokolahdella, Ihalanjärven ja Jukajärven välinen kannas, jossa pudotusta koskella on peräti 17 metriä, viidenneksi korkein koski Suomessa. Kivinen kannas kertoo keväisistä hurjista tulvista, jolloin vesi ryöppyää pitkin metsikköä ja puikkii yli ja ali mustien kivien.
Ilmoitustaulun mukaan Jukajärvenkylät ry. on maanomistajan luvalla alkanut rakentaa tähän virkistysaluetta vuonna 2015, ja nyt tässä on jo vaikka mitä. On upea punainen tupa leposohvineen ja nurkkakaappeineen, sähköä saadaan pienestä tuulimyllystä, ja aurinkopaneeleista katolla. Viimeisen päälle hienot portaat upeine kukkaistutuksineen johtavat alas kodalle, jossa on tilaa suuremmallekin porukalle, huussikin löytyy.
Varsinainen koski on keskikesällä aika vaisu, mutta jo patoluukusta näkee, että vesi voi olla hyvinkin korkealla.
Ja ne portaat! Täällä jos missä piisaa kuntoportaita! Eivätkä ole suorassa rivissä, vaan puikkelehtien kivikossa ainakin kahdesti tai kolmesti ylittävät myös kosken. Voi vain kuvitella miten tulvakuohut sumupilvinä nousevat kastelemaan kulkijan kasvot ja puserot! .
Huikeat portaat jatkuu ja jatkuu.
Kanavan kaivuutakin
on joskus tehty
Ajamme eteenpäin, ja pysähdymme Telataipaleen kanavalle, jossa mainostetaan kahvilaa.
Tarkemmin katsellessa ei ole taidettu kahvilan portaita tänä kesänä tallata, mutta tienpientareen kukkaloisto on huikea – ei ole lupiini löytänyt tänne vielä tietään!
Pojat leikkivät kanavalla, juoksevat polkua myöten sillalle, ja kanavan toista puolta taas takaisin järven rantaan… millä keinoin siellä sitten toiselle puolen taas pääsevät, jäi arvoitukseksi.
Kanavan opastetauluissa on tarinaa rakennusvaiheesta ja maininta, että jossain siellä toisessa päässä olisi veden alla säilyneitä puisia rakennelmia vielä nähtävinä, alkuperäisinä. Remonttiahan tuolle muuten on täytynyt tietenkin tehdä.
Kanavabongarille väylältä löytyy vielä kolme muuta kanavaa,: Kukonharjun, Käyhkän, ja Kutveleen kanavat. Kahvia kaipasimme, joten eteenpäin lähdimme tietä pitkin.
Vekaransalmen uusi silta on valmistunut 2019, ja on saanut jo kaiteeseensa lukkoja kuten nykyään tapana on. Yli 600 metriä pitkä siltä antaa tilaa myös isojen laivojen altansa pujahtaa, mutta juuri nyt vain kaksi pikkupaattia putputtaa altamme. Mutta missä olisi tarinaa siitä vekarasta, jonka mukaan salmi ja silta on nimetty! (Kuvat 2304 ja 2298)
Vanhalla lossipaikalla kylmät väreet käy pitkin selkäpiitä,kun lukee taulun tekstin…. vanhat rajat kuulostaa maailman tämänhetkisessä tilanteessa pahalta. Tekisi mieli huputtaa tuollainen taulu…
Kahvilaa ei sillan kupeeseen kukaan ole laittanut, mutta reissukaveri muisteli, että matkan varrella on ainakin se joku outoniminen paikka… jatkamme siis. Ja siinä se on, Särkilahdentiellä, Savonlinnan puolella, Hobitti-kahvila, pitopalvelua ympärivuoden….Tässä kohtaa sinun kannattaa hypätä paikan sivuille netissä, sillä tämä matkue hurmaantui paikkaan ja paikallisten tarinoihin. Tolkien satujen sankareiden mukaan nimetyt herkut ja mainiot kahvit sekoittivat ajatukset niin, että kuvat jäi ottamatta.
Paikkaa pitää lyhytkasvuinen pariskunta (mainiot kuvat netissä). Kylänmiehet ympärillämme kertoivat kuin satua ikään, miten olivat ensin yrittäneet leipoa paikallista leipää, jota olisi mennyt vaikka kuinka, mutta oli ollut liian raskasta, joten keksivät sitten tämän, Hobitti-idea löytyi kuin itsestään. Salaisuuksia saimme kuulla, pariskunnalla on pieni vauvakin! Olisi toki ollut mukava tavata heidät, mutta satu-asuun pukeutunut tarjoilijaneito sopi mainiosti satumaiseen paikkaan .
Kahvilan ja tien välissä on muuten valtavat jättipuut, joiden juurelle on rakennettu ihana pikkuruinen satupolku, kurkistapa vielä sinne!