Teksti Sirkka-Liisa Vaalivirta, kuva Seppo Järvimies
Eija Vakkila, omat laulut, Mari Junnonen, viulu, Antti Junni, oikea läskibasso, ja Mika Heikka, kitara. Tässä kokoonpano, ja paikkana Savitaipaleen kirjaston piha, johon koko ajan kannettiin lisää tuoleja.
Taivas puolipilvinen katto, aurinko hiukan kurkisteli rakennuksen katon takaa. En olisi uskonut istuessani siinä kaverini ja siskoni keskellä, että tämän konsertin laineet lyövät ylitseni yhä.
Taustoitanpa hiukan tarinaa. Eija on Heituinlahden tyttöjä, Muukan Eikku, hevostyttö. Isänsä ”Enskan” Heituinlahden pelimanneissa soitti pianoa pitkät vaaleat hiukset selkää pitkin valuen. Minulla on valokuva, jossa itse yritän esittää solistia, tietämättä, että olen tavallaan työntänyt varsinaisen solistin pois ymmärtääkseni, ettei minusta ole mihinkään… vaikeita aikoja.
Mainittakoon lisäksi, että rummuissa silloin oli Esa Aapro, joka juuri Väliaikaisten kanssa juhli Säänjärvellä porukan 45-vuotista taivalta.
”Koirakoulutusaikojeni” jälkeen, yksin jäätyäni aloin pitää Mäntyperällä kotonani näyttelyitä, ja vuonna 1997 Eija, silloin jo Vakkila, ripusti Mäntyperän kamariin hevoskuvanäyttelyn mukanaan pikkuinen tytär, Liisi (?). Eijalla oli hienoja ideoita ja rohkeutta vaikka muille jakaa, jotenkin sitä tarttui minullekin.
Eräs muistorikas tapaaminen on vuosilta,jolloin Heitlahen Virkiät kokoontuivat tuvassani, ja Heituinlahden pojat musisoivat silloin tällöin yhteislaulujen merkeissä. Eija tuli kerran mukaan, lauloimme vierekkäin ja yht’äkkiä Eija sanoi: ”Pysytkö äänessä, jos vähän soinnuttelen?” Ja niin me lauloimme, äänet soivat hyvin yhteen ja oli hauskaa….
Ja nyt, yli kahdeksankymppisenä vasta ymmärrän, miten hauskaa meillä olisi voinut olla vuosikymmeniä, jos minulla olisi ollut rohkeutta. Olisimme voineet laulaa yhdessä jo alusta asti, tehdä yhdessä lauluja jne. Tässä oli tarinan opetus: älä hyvä ihminen anna kenenkään näyttää sinulle paikkaasi, vaan ota ajastasi vaari ja tee sitä mitä sydän sanoo!
On ihanaa, että Eija on ollut rohkea. Laulut ja ovat hauskoja, tunnelmallisia, erikoisia, jotain ihan muuta kuin massamusiikki. Eijan musiikillinen matka ei näe mahdottomia kynnyksiä, hän opettaa, ja leikkii sävelillä ja väreillä, hevoskuvanäyttely ei ole jäänyt viimeiseksi, tälläkin hetkellä pieni kattaus on Gellarian näyttelyssä, ja siinäkin on muutaman nuotin verran musiikki mukana. Eija esiintyi myös viime sunnuntaina näyttelyn elävän taiteen hetkessä soittaen ja laulaen.
Kirjastonpihan konsertista kuvan otti kännyllä Seppo Järvimies. Ja minulle selvisi, miksi minulta tivattiin etukäteen seutukunnan kyliä, Mäntyperäkin saatiin Heitsan yli kuudenkymmenen kylän listaan viimeisessä, aivan mainiossa heposen askeltahtiin sovitetussa esityksessä. Eikä sitä tiedä, milloin Tangomarkkinoilla soi Eijan tango, yritystä pyttyyn, Eikku, ja kiitos muistojen herättelystä!