Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Jos Sulkavan Suursoudut olivat jo järjestysnumeroltaan 56, on aika miettiä pieniä uudistuksia, joita mahdollisesti nähdään jo ensi vuonna. Parhaina vuosina 2000-luvun alussa soutajia saattoi olla noin10.000, nykyään jo hiukan kaivataan uusia, nuoria soutajia.
Ehdimme paikalle viimeisenä päivänä sunnuntaina, jolloin rantaan saapuivat retkisoutajat, Varvirannassa yöpyneet 70 kilometrin taittajat.
Suuri osa katsojista ja osallistujista oli jo kotimatkalla, joten tungosta ei ollut kylillä eikä rannassa. Parkkipaikka löytyi helposti. Terassilla oli lasten (ja aikuisten) satuohjelmaa, jossa leivottiin kakkua juhliin, siivottiin ja tanssittiin. Nuoret toimitsijat juoksivat asioilla vihreissä paidoissaan, pesivät ja pyyhkivät pieniä tarjottimia ruokalassa, jossa tarjolla oli viimeisenä päivänä monenlaista herkkua makaronilaatikosta kinkkukiusaukseen. Lettukioski tosin oli jo tyhjä, tuskin siinä tänään oli lettuja paistettu.
Kuuluttaja kertoi veneitten saapumisesta, oli yksikköä ja kaksikkoa, kirkkoveneissä välillä vähemmän välillä joka airoparissa soutajat. Jokaisessa veneessä oli numerot, ja maalialueella osa tuli suoraan rantaan, osa lähti ns, sakkokierrokselle, en tiedä, mitä tuo tarkoitti, mutta ei tainnut paljon harmittaa kuitenkaan.
Yritin tavoittaa yhtä tällaista kirkkovenettä, jossa oli kolme ensikertalaista mukana, mutta rantaan tuli vain pari Soututeam Koison (KojSon?) soutajaa, joista toinen oli ollut mukana 22 kertaa, toinenkin 19. Mutta siinäpä oli vieressä juuri rantautuneet melojat.
Vasemmalta Hannu Jalonen (ensimmäinen kerta), Saara Vierimaa (toista kertaa mukana) ja ensikertalaiset Jouni Mäenpää ja Jaakko Uksila. Kotipaikkaetu antoi yöpyä äidin mökissä – taikka sitten jossain muussa mökissä, mutta Jyväskylän Melanvilauttelijoita ovat kaikki. Hartioihin oli matka ottanut, mutta sää oli ollut varsin suotuisa pienestä tuulihaitasta huolimatta.
Kaukana näkyi lähestyvän punainen vene punaisin airoin, näytti ihan viikinkiveneeltä, ja hyvin tasaisin vedoin lähestyi ranta. Kun kuuluttaja ilmoitti, että lähestyvä vene on eläinlääkäreiden joukkue, nimeltään Lehmän vuoksi, niin entiselle karjakolle tuli kiire! Sopivasti vene rantautui ihan siihen lähelle, ja todellakin eläinlääkäreitä sinisissä paidoissaan, ja valkoinen teksti selässä. Rantaan kipitti vastaanottamaan myös pieni kannustaja maahan asti ulottuvassa paidassa, ja toimittajanplanttu huutelemaan, onko ketään Savitaipaleelta tai Lemiltä?
Vene oli kulkenut koko 70 kilometriä naisvoimin, oli mukaan pitänyt ainakin yhden miehen tulla, mutta naisissa mentiin ja tultiin. Kuuluttaja luetteli nimiä, Saramies ja Kummunsalo…Ja tässähän he, äiti Heidi jo kolmatta kertaa, ja tytär Sini ensimmäistä.
Ja niin reippaina kaikki soutajat, sanoisin suihkunraikkaina, suut hymyssä. Liukupenkin tulo kirkkoveneisiin on huomattavasti helpottanut matkasoutua kertoivat monet – eikä kukaan kehunut edes rakoilla kämmenissä! Varsinainen kirkkovene soutu on 60 km/vrk, mutta tämä retkisoutu yöpymisineen ja kymmenen kilometrin lisämatkalla jakautuu kahden vuorokauden puolelle.
Päästin urakan suorittaneet syömään ja loppuselvittelyjä kuulemaan, lepäämään ja sitten kotimatkalle. Ihana joukkue, Lehmän vuoksi! Heidän kunniakseen hörppään jutun päätteeksi pitkän lasin kylmää, suomalaista maitoa!