Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Yö tuntu jäävä hyvi lyhyeks ko lauantai aamun sit pit jo hyvis ajoi olla Lemil, maalaismarkkinoitte yhteyves vietettii Lemi hevosystäväinseura 120-vuotisjuhlaa. Ei ole eilisest satteest tietoakkaa, markkinapaika suurte puitte katvees ol tarjol vaik mitä.
Mäntyperä eukol ol tarkotus ostaa pottui ja omenii, ja siel hää, se hupsu rusettipäine mummeli kiertel varmistamas, et tarjontaa ol. Ja niit tuttui, jopa samoi immeisii ko eile siel kaukan Mäntyharjul, jaksaapas hyö.
Eukko päätti jättää viel vähäks aikaa ostokset tekemätä, ihhail vaa kaikkee myytävvää ja haastel immeiste kans, kaver käi syömäs letut ja särät. Kyl ol mahottoma kauniit ja lämpössii neuleit, ja hauskoi mettätonttuloit ja kantarellii ja kukkasii, kaikkee mitä immeinen toivoo saattaa. Koht mie käy ostammaa, aattel eukko ja asettu sitte oottammaa heposii ja mussiikkii turvanaru taa…
Siel ol jo valmiina juhlaorkester essiintymislavoil, orkester Eija Vakkila johol vsemmal ja kuoro oikial Sisko Taakikaise tahittaman.
Siel pellol heijä takan ol mahottomast vanhoi autoi ja muit metelipelei, jotka vaiennettii juhlakulkuet oottammaa. Ko poijjaat sitte Hummaanihei veteliit, ni Suomelipu ja kahe mahottoma iso ja kommee hevose johol kukuee pit tulla. Hevoset pikkuse miettiit,j ot mitä tää nyt on, mennääks vaiko ei, ko on noi paljo väkkee ja soitookii.
Ja varsikkii tää iso kommee valkianaamane (enne sanottii läsipää) harkitsi varsi pitkää, tul kylkimyyryy pitki tiepenkkaa, ja urhe hevose tappaa, ei selkääsä kääntänt soitol, vaa pää ylpiäst pystys ol käymäs taistoo. Vaivoi sai ratsastaja ja taluttaja hevo miele kääntymmää ja kulkemmaa kaava mukkaa tietä myöte.
Mie aatteli,et jos tuo innostuu potkimmaa, ni pittää olla tillaa perettää siit naru takkaa turvaa. Mitehä ois käynt, jos ois olt rummut ja torvet vauhtii antamas, vai oisko tuo olt rakuunaratsuil tutump käsky! Mut komiast jatku kulkue. Kärryije ees varsi rauhallisest askelti hallava herkkupöytiin ääres viihtynyt ja hyvi lutuse tuntune hevone, eihä täs mittää outoo, tälleehä myö täs ajellaa.
Ja pikkuiset ponit näyttiit vain nauttiva essiintymisest.
Tuo takan tuleva ruskee oikei innostu, ja palluumatkal sitte päätti näyttää muutama iloise tanssiaskelee sivuheittoinee kiitokseks yleisöl.
Arvokkaast askelsiit nää kaks mahtavaakii, suori selin sai satulas istuu nii punapöksy-rakuuna ku lottapukune naisimmeineki. Kyl ol mahtava kunniaosotus mei oikeil sotasankarei, suomehevosil, heijä hoitajil ja ratsastajil. Eija Vakkila on tehnt oikee ison kiitoksen arvose marssi ja antant uppeest näkyvyyt meijä vaatimattomal työmyyräl, suomehevosel.
No,markkinatha ei tähä päättynt, laulumiehet kasas nuotisa ja laulovat lissää Museotuval, joho suur osa kansast vaels kattomaa markkinatarjontaa siel… miekii, aatteli, et ostan ne ostamatta jääneet potut ja ompot sielt, mut sielpä ei taint ollakaa, vai lienekö jäänt taas suustai kii, taas ol paljo tuttui, ja samoikii immeisii ko eile illal Mäntharjus. mite ihmeel ne ihmiset jaksaat! Museotuval ol lettujono jällee pitkä, kute ennekii.
Karjala kunnail saatii laulaa poikiin kans. Mut rusettipäiselt hupsult mummelilt jäi letut syömättä, potut ja ompot ostamat, ko kyyti hättyytti, jot nyt pittää ehtii Savitaipaleel kunna huutokauppaa, ei ku kyytii!
(jatkuu)