Siirry suoraan sisältöön

Huttulan hiljaiset värittävät syksyä

Huttulan hiljaisista, noin 30 puu-ukon ja -akan joukosta, on tullut syksyn mittaan nähtävyys Lemin Ruohialassa. Ohikulkijat pysäyttävät autojaan, ja linja-autokin on siinä pysähtynyt joukkoa ihmettelemään, Jorma Soininen kertoo.

Huttulan hiljaiset ovat saaneet päälleensä syysvarusteet: sadetakit ja heijastinliivit. Kuva Markku Peutere.

Alkujaan hahmot rakennettiin Peikkometsään kiekkokaukalon taakse Huttulan marttojen ja kyläyhdistyksen yhteistyönä.

– Vuosikymmenten myötä on joukostamme poistunut paljon kyläläisiä. Halusimme muistaa heitä pukemalla heidät eri aikakausien vaatteisiin, mitä kenenkin varastoista löytyi, hääasuista työvaatteisiin. Minä tein puukehikot, joiden päälle hahmot rakennettiin, Soininen kertoo.

Hahmoja syntyi hieman yli 30. Metsän siimeksessäkin ne kiinnostiivat, miutta jotta puuntaimet eivät tallaantuisi kävijöiden alle, päätettiin siirtää ne uuteen paikkaan. Ruohialassa ne pääsivät paremmin näkyville pellonlaitaan tien ja isojen salavien väliin.

Isot salavat vartioivat Huttulan hiljaisia ja antavat niille näyttävän taustan, Kuva Markku Peutere.

Syyskuussa Huttulan hiljaiset puettiiin uudelleen sadeasuihin ja heijastinliiveihin. Uusissa varusteissa on hyvä odottaa talven tuloa.

– Joulun alla ne saavat varmastikin jotain jouluun liittyvää, Jorma Soininen sanoo.

Huttulan hiljaisten eteen on pidetty talkoita makkara- ja kahvitarjoiluineen. Ne ovat koonneet 12-15 henkeä yhteisen hankkeen eteen.

Idea kopioitu

Suomussalmelta

Tanssija, taiteilija Reijo Kela loi syksyllä 1994 suomussalmelaisen työpajan kanssa viitostien laitaan Suomussalmelle Hiljainen kansa -taideteoksen. Se on siitä lähtien ollut nähtävyys turvetukkaisine hahmoineen. Sen ideaa käytettiin myös Huttulassa, Soininen toteaa.

Suomussalmen Hiljainen kansa on vartioinut viitostietä syksystä 1994 lähtien. Kuva syyskuulta 2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *