Jouluiset pop up -myymälät tuovat Lemille joulun, vaikka vesisade miten panisi vastaan.
Vilma Huttusen ja Laura Tikan emännöimä Joulupuoti avattiin viime lauantaina, ja on avoinna vain reilun viikon, huomiseen sunnuntaihin 1. joulukuuta saakka.
– Alkuiltapäivät viikolla ovat olleet hiljaisempia, mutta iltaa kohti on vilkastunut. Lauantain joulunavauksen aikaan kansaa oli todella paljon liikkeellä, naiset kertovat.
Myytäväbä on paljon tuotteita joulukotiin ja pukinkonttiin, kaikkiaan 16 tekijältä.
Käsitöiden ja leivonnaisten ohella myynnissä on myös taidetta: Harri Siitosen kipsiveistoksia ja edesmenneen Martti Siitosen maalauksia.
Joulupuoti sai tänä vuonna isommat tiltat Toukkalantie 4:ssä, kunnan huoneistossa, jossa takavuosina oli käsityöläisten pop up.
Käsityöläisten, nykyisin Elävä Lemi -yhdistyksen pop up muutti sitten vanhalle kunnantuvalle, missä se avasi ovensa jälleen lauantaina.
Yhdistyksen pop up on saanut tuotteita yli 20:lta tekijältä. Valtuustosali on täynnä todisteita monenlaisista kädentaidoista.
Perinteisen jouluisen pop up -myymälän ja sen joulutuotteiden ohella kunnantuvalla on avoinna talvikirppis, isossa toimistohuoneessa eteisen toisella puolella.
Joulupuoti on avoinna vielä nyt lauantaina ja sunnunaina kello 10-16.
Perinteinen joulun pop up -myymälä ja joulukirppis jatkavat joulukuun 18. päivään sakka. Ne ovat avoinna keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 15-18, lauantaisin kello 10-14 ja sunnuntaina kello 10-16. Maanantaisin ja tiistaisin ovet ovat kiinni.