Lemin kirkon kiviaitaan remontin aikana tehty uusi portti on ihmetyttänyt, se kun vie umpinaiseen kiviaitaukseen.
Portti tehtiin, jotta umpinaisen aidan keskelle päästään huoltotöihin, suntio Taavi Hänninen kertoo:
– Päästään muun muassa ajamaan nurmikkoa. Kirkon katto tervataan viiden vuoden välein, eli taas ensi kesänä. Ennen ollaan jouduttu vuokraamaan nosturi, jotta saadaan nostin aidan sisään. Nyt sekin jää pois.
Muualle haudatuille
oma muistopaikka
Hautausmaalle, sankarihautausmaan tuntumaan, on ilmestynyt kivistä ladottu risti. Se on tarkoutettu muistokynttilöille.
– Tein hautausmaalle kauan kaivatun muualle haudattujen muistopaikan, joka on nyt käytössä. On kysytty saako viedä vanhan kirkon muistomerkille vieläkin, niin eihän siitäkään haittaa ole, mutta uusi on tätä varten tehty ja hiekoitetun käytävän varrella, Taavi Hänninen toteaa.