Siirry suoraan sisältöön

Muutoksia Lemin nuorisotyössä

Lemin kunnanjohtaja Kati Rekola on tehnyt päätöksen siirtää kunnan nuorisotyöntekijä Tommi Haikon tekemään koulunuorisotyötä koulunuorisotyöhankkeeseen, jolle on myönnetty jatkorahoitus toukokuun loppuun saakka.

Kyseisen, vuodesta 2023 käynnissä ollut hanke päätettiin jo vuodenvaihteessa, ja siinä toimimnut nuoriso-ohjaaja joutui lähtemään. Kunnanjohtajan päätöksen mukaan kyse on nyt jatkorahoituksesta: alun perin hankeaika oli 1.1.2023-31.12.2024, ja hankkeen työntekijän määräaikainen sopimus päättyi 31.12.2024, päätöksessä todetaan.

OAJ:n Lemin paikallisyhdistys on kannanotossaan sivistyslautakunnalle ja kunnanhallitukselle muistuttanut, että valtion erityisavustusta ei voi kohdentaa vakituisten työntekijöiden palkkakustannuksiin.

Joulun alla noin 200 Koulukeskuksen oppilasta allekirjoitti vetoomuksen kunnan päättäjille sen puolesta, että tuttu koulunuorisotyöntekijä saisi jatkaa työtään koululla.

Uusi hanke

käynnistymässä

Samassa kunnanjohtajan päätöksessä kerrotaan uudesta, vuoden pituisesta nuorisotyöhankkeesta: Nuorisotyössä päin perhettä -hankkeeseen palkataan työntekijä, jonka työnkuva painottuu vapaa-ajantoimintoihin ja Legokerho-
toiminnan käynnistämiseen. Tämän hankkeen kesto on 1.1.- 31.12.2025.

Tämän hankkeen työntekijän palkaaminen on esillä sivistyslautakunnassa, joka kokoontuu maanantaina. Kunnanjohtaja esittää, että lautakunta pyytäisi kunnanhallitukselta hanketyöntekijän tehtävän täyttölupaa.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Nuorisotyössä päin perhettä -hankkeen toiminnalle valtionavustusta 30 000,00 euroa. Hankeaika 1.1.-31.12.2025.  Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty, hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen toteaa pykälän valmisteluosiossa.

Hankkeessa tuetaan vanhemmuutta ja ehkäistään nuorten syrjäytymistä Lego-kerhotoiminnan avulla. Kohderyhmänä ovat 5. ja 6. luokkien ja etenkin yläkoululaiset nuoret ja heidän perheensä. Toiminta kohdentuu erityisesti Kuukanniemen alueella, missä asuu paljon lapsiperheitä, mutta harrastustoiminnan mahdollisuudet ovat vähäiset, ja missä erityisesti näkyy nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen ilkivaltana, tulella leikkimisellä, lisääntyneenä rikollisuutena ja erilaisten päihteiden käyttönä. Samalla esiin on noussut huoli vanhemmuustaidoista, esittelytekstissä sanotaan.

Nuorisotyössä päin perhettä -hankkeen tavoitteena on nuorten riskikäyttämisen ja syrjäytymisen ehkäisy ja tunnetaitojen opettelu. Hankkeella tuetaan vanhempia kasvatustyössä ja vahvistetaan perheiden vuorovaikutustaitoja. Hanke tukee myös suunnitellun Etelä-Karjalan mallin mukaista toimintaa lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisyyn ja vanhemmuuden tukemiseen.

Hankkeessa tuotetaan myös toimintamalli, jota voidaan hyödyntää nuorisotyön työmenetelmänä. Lego-kerhotoiminta on maksuton, eriarvoisuutta ehkäisevä, vertaistukea tarjoava ja osallisuutta edistävä toiminta. Toinen tavoite on tukea paikallisia järjestöjä kehittämään ja tuottamaan toimintaa koko perheelle saaden nuoret ja vanhemmat yhteisen harrastuksen pariin.

Kunnan talousarviossa on varattu palkkarahat hanketyöntekijän palkkaamiselle.

Aikuisia kaivataan

Lämppärille

Lemin nuorisotyöhön kaivataan myös kuntalaisten apua. Viime viikolla kunnan Facebook-sivuilla kuulutettiin halukkaita aikuisia nuorisotila Lämppärin nuorteniltojen valvojiksi tammi-helmikuussa. Edellytyksenä tehtävään on 18 vuoden ikä.

Opettajat ovat ottaneet kantaa myös tähän todeten, että ilmoitus aliarvioi rumasti nuorisotyön merkitystä. Nuorisotyöntekijät ovat ammattilaisia, joilla on joko yhteisöpedagogin tai kasvatus- ja ohjausalan koulutus. Heillä
tulee olla hyvät vuorovaikutus- ja tunnetaidot sekä riittävä tietämys lasten ja nuorten tukemisesta haastavissa elämäntilanteissa, OAJ:n Lemin yhdistys toteaa kannanotossaan.

Lemin Kirjava pyysi selvennystä Lemin nuorisotoimen tilanteesta ja hannkkeista Kati Ahoselta ja Kati Rekolalta. Ahonen on kiireinen, mutta lupasi vastata kysymyksiin tiistaina. Rekolalta tuli automaattvastaus, että hän on torstaina ja perjantain vapaalla.

1 kommentti artikkeliin “Muutoksia Lemin nuorisotyössä”

  1. Kirsi Immonen

    Äitinä ja mummina lasten opiskelua ja 1 lapsenlapsen koulukiusaamista seuranneena tiedän tutun ja turvallisen nuorisotyöntekijän arvon lapsille ja vanhemmille. Oppilaiden vetoomuksen ja vanhempien ja opettajien arvostuksen perusteella tulisi valita se tuttu .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *