Giovanni Battista Pergolesi (1710-1736): Stabat Mater
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Harvinainen tilaisuus kuulla ja nähdä muutaman tunnin välein tämä teos kahdessa eri kirkossa kahden eri ryhmän esittämänä. Tätä ei voinut jättää käyttämättä, ja niinpä ajelin ensin Savitaipaleen kirkkoon iltapäivän musiikkihetkeen.
Ohjelmalehtisessä oli nähty vaivaa. Etukannella surevan äidin kuva ja esiintyjien nimet, sisäsivulla kerrotaan tästä 1200-luvun katolisesta hymnistä, joka on yksi tunnetuimmista nuoren italialaisen Giovanni Battista Pergolesin sävellyksistä. Kaksitoistasäkeistöinen runoelma päättyy viimein Ameneen.
Tällainen ohjelmalehtinen antaa kuulijalle paljon. Tekstit ovat molemmilla kielillä, joten laulun sanoma on helppo ymmärtää, ja omaa kielitaitoa voi yrittää kartoittaa pikku oivalluksilla (esim, gladius – gladiolus, miekkalilja jne.,,) Nova Ensemble pianotrio (Petri Herranen, piano, Susanna Mieskonen-Makkonen,viulu, ja Matti Makkonen, sello) sai musiikin kuulostamaan keskiaikaiselta, ja vain hetken kaipasin cembaloa, kun musiikki jo raskain askelin vei kuulijan ristin juurelle. Siellä äiti seisoi tuskissaan.
Seuraava aaria näytti EilaMaria Leskisen upean eläytymisen, hän sai kuulijan tuntemaan miekan pistot ja epätoivon katsoessaan poikaansa ristinpuulla. (Leskinen on freelancelaulaja, saanut oppia muiden muassa Anita Välkiltä ja Jorma Hynniseltä, hänellä on hyvin laaja ohjelmisto oopperasta kirkkomusiikkiin. kevyempään musiikkiin niin kotimaassa kuin maailmallakin.)
Duetot oopperalaulaja Marjatta Airaksen kanssa soivat kauniisti yhteen, kaksi naista yhdessä ristin juurella, toinen itkee poikaansa ja toinen yrittää lohduttaa ja auttaa.
(Marjatta Airas esittää myös mustalaismusiikkia Zingara-yhtyeensä kanssa, mutta on esiintynyt myös esimerkiksi kaikkien suomalaisten sinfoniaorkestereiden solistina, sekä ympäri maailmaa. Solistikiinnitys Suomen Kansallisoopperassa 12 vuotta.) Aaria,jossa Airas avuttomana seuraa äidin kärsimystä,kuulostaa nyyhkytykseltä. Duetto 5 oman alttaritaulumme edessä kosketti kovasti – missä olisi ihminen joka ei itkisi nähdessään oman lapsen kidutusta!
Aaria 6 sai kyyneleet poskille jo musiikin alkaessa, ja sopraanon tuskainen esitys oli kuin avuton nyyhkytyksen ja raivon patoama. Altto lauloi lohdutonta lohtua, voimatonta, ja piano kuulosti cembalolta! Yhdessä naiset hakivat voimaa ja turvaa toisistaan, pyysivät iskut ristiin naulitulta omaan rintaansa, kunpa voisi piinan jakaa, kauniissa rukouksessa pyydetään voimaa kestää tuskaa – yhdessä, kaksi naista.
Altto lupaa ja pyytää voimaa , ”osuuteni tahdon kantaa”. Yht’äkkiä tulee melkein riemukas, kevyt oivallus, tämän kaiken kautta olemme pelastetut! Todella kaunis esitys, helpottava. Ja viimeinen duetto, sydämen rauha, paratiisin ihanuus! Esitys päättyy Ameneen, duettona, moneen kertaan. Kaikki on täytetty. Odotimme hetken jotain ylimääräistä, mutta tuntui, ettei tähän voinut vaatia mitään lisää, oli liian harras tunnelma.
Esiintyjät saivat kiitoskukat kanttori-Ainolta ja Iida-tyttäreltä.
Ja sitten olikin aika tuttujen juttusille. Sattuipa somasti, kun x-kanttorimme Kai-Jussi Jankeri otti kainaloonsa Marjatta Airaksen, oopperakouluaikaisen opiskelukaverin.
Ja pienen hengähdystuokion jälkeen ainakin muutama meistä jatkoi sitten Taipalsaaren kirkkoon kuulemaan, miten siellä cembalo soi….
Viime hetken muutoksia
ohjelmaan
Tähän esitykseen varmaan moni meistä halusi kuuntelemaan paikallisia laulajia, mutta valitettavasti Emmi Kaijansinkko oli sairastunut. Onneksi hänen tilalleen saatiin pikahälytyksellä lappeenrantalainen koloratuurisopraano Marika Hölttä, joka edellisenä iltana ehti käydä ohjelman läpi täällä.
Tuttuhan hänkin on jo Lappeenrannan laulukilpailuista. Lemin musiikkijuhlilta ja monista konserteista sekä oopperaesityksistä, joita on myös radioitu YLElle. Altto Niina Ahola muistetaan mainiosti viime kesän Talkootanssien emäntäpiikana, mutta Sibelius-Akatemiasta valmistuttuaan hän siirtyi ooppera-ja barokkimusiikin piiriin. Viulussa Esa Ahokainen on myös aloittanut Lappeenrannassa, kunnes Sibelius- Akatemian kautta Tukholma ja Lontoo kutsuivat. Hän on toiminut konserttimestarina ja esiintynyt solistina sekä kamarimuusikkona.
Viulisti Alina Marttinen on myös lappeenrantalainen musiikkipedagogi, tällä hetkellä tuntiopettajana Lappeenrannan musiikkiopistossa. Hänellä on Suzuki-opettajan pätevyys. Selloa soittaa tässä kokoonpanossa Heikki Hotti, joka on opiskellut Keski-Suomen konservatoriossa. Hän on soittanut Joensuun kaupunginorkesterin sellon varaäänenjohtajana, ja toimii samalla vakanssilla Mikkelin kaupunginorkesterissa nykyään. Ja lopultakin,mukana on oikea cembalo, matkasellainen. Sitä soittaa Johanna Tikka Lappeenrannasta. Hän on piskellut Turun musiikkiakatemiassa ja Lahden ammattikorkeakoulussa erikoistumisopinnoissa.
Ohjelmalehtisessä mainitaan, että teos on Pergolesin joutsenlaulu, sillä hän viimeisteli teoksen kuolinvuotellaan, kuollessaan tuberkuloosiin 26-vuotiaana. Teos on myös ollut vähävaraisen napolilaisen veljeskunnan tilaustyö, mutta Pergolesille sopi mainiosti tehdä pieni ja intiimi työ, josta tuli koko 1700-luvun eniten kopioitu sävellys, jota kuuluisat J.S.Bach ja W.A.Mozart ihailivat.
Esiintyjät olivat pukeutuneet pitkäperjantain tapaan mustiin, mikä tuntui hyvältä. Jo ensimmäinen duetto näytti, kuinka hyvin äänet soivat yhteen. Suomennokset tässä lehtisessä olivat kertovat, ei niin sanasta sanaan. Hyvin nuorelta ja hauraalta tuntui äiti, jonka rintaa miekka repi… Duetossa tuskainen äiti sai voimaa surustaan, ja kohta altto totesi toisen olevan aivan äärirajoillaan. Yhdessä naiset kyselivät, missä olisi ihminen, joka ei itkisi tällaisessa tilanteessa,
Höltän taiturimainen, taipuisa ääni huutaa tuskaa, ja Aholan turvallinen altto lohduttaa. Äiti, niin kovin nuori äiti, näkee suloisen synnyttämänsä, kuolevan tuskaisena, hiljainen alistuminen, ei voi äiti lastaan auttaa… Altto lohduttaa, voi melkein nähdä tai tuntea, kuinka syli aukeaa surevalle.Naiset rukoilevat yhdessä voimaa rakastaa Kristusta. Sitten yhdessä Pyhä Äiti, paina Ristiinnaulitun haavat lujasti sydämeeni, anna minun itkeä kanssasi…
Vahva esitys,koskettava. Alton aaria 10 oli todella kaunis, tässä lehtisessä käännöskin on kaunis:”Anna minun kantaa Kristuksen kuolema, jakaa hänen kärsimyksensä, ja kokea haavat jälleen. Anna minun haavoittua hänen haavoistaan ja ristin vallata minut rakkaudesta poikaasi…”
Viimeiset kaksi duettoa ovat melkein riemukkaita, toiveikkaita, eteenpäin mennään, kaikki on tehty, kaikki on annettu, suo ristin varjella.ja oman kuoleman jälkeen sielu pääsee Paratiisin autuuteen. Aamen – tämä vasta oli upea lopetus: naiset, äidit kääntyivät toisiaan kohti, vuorosiin lauloivat ”amen”, ”amen”, aivan kuin riemukkaana kilpalaulantana, ihana!
Taipalsaaren sinisävyisen kirkon sydämessä oli hienoa kuulla tämä toinen esitys, niin nuori, niin viaton kärsivä äiti, ja hiukan vanhempi turvallinen ystävä rinnalla toinen toistaan tukien. Varmaan aika raskas kantaa tällaista tuskaisaa esitystä… Savitaipaleella Airas oli vielä hiukan flunssainen, täällä piti Höltän sukeltaa sukkelaan raskaaseen osaan….Mutta katsopas, kyllä täältäkin lohduttava kainalo löytyi, se on tämä Jankeri jälleen!
Kouvolasta olivat saapuneet Nina Aholan vanhemmat, joten sehän on sitten perhekuvan aika.
Täälläkään emme tohtineet ylimääräistä pyytää, enkä tiedä vieläkään miten muuten konsertin olisi voinut päättää. Joku kysyi: no, kumpi eitys oli parempi? …siihenkään ei ole vastausta. Erilaiset, upeat, koskettavat… suuret kiitokset järjestäjille ja esiintyjille!