Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Tasan kello 11 perjantaina Utin lentokentän portit aukaistiin.
Ihmismassat virtasivat katselemaan kalustoa, maistelemaan sitä kuulua armeijan rokkaa,juomaan kahvia ja syömään munkkeja, jotka eivät loppuneet kesken!
Perheitä oli mukana paljon,pienillä lapsilla iloisen väriset kuulosuojaimet korvillaan. Tänä vuonna olin ottanut kiikarit mukaan, ja hyvä niin, sillä niin sieltä keskeltä kenttää pilven alta bongasin tuulihaukan,jota joku pikkulintu jahtasi. Toinen hyvä havainto olisi ilman kiikareita saattanut jäädä västäräkiksi, mutta pään yli lentänyt lintu olikin kivitasku, kun tarkemmin katsoi.
Toki kiikareilla näki paremmin myös panttivankipelastusnäytöksen, sekä tukkijumpan.
Tämä uskomaton laskuvarjojääkäreitten ohjelmanumero sekä ihastutti, että nauratti.
Kun sanotaan, ettei kaveria jätetä,niin punnerruksissa se tarkoittaa, että kaverit nostavat ”heikompaa” kauluksesta, jotta määrä tulee täyteen. Oikeudenmukaisuuttakin noudatetaa. Kolmen joukkueen kilvassa yksi voitti ja sai aplodit, hävinneet palkittiin myös – lisäpunnerruksilla!
Hurjalta näytti köyden varassa kopterista kentälle siirtyminen, sekä laskuvarjohypyt.
Ja ihan lopulta maa järisi hornetin taitolentäessä kentän yllä. Me vanhat uttilaiset rakastamme tuota ääntä, vaikka oman nuoruuden aikaan kovinta ääntä taisi pitää se kirveellä veistetyn näköinen Iljushin.
Laskuvarjojääkärikoulu täytti 20 vuotta, ja vapaan maamme satavuotisjuhlaa kunnioitettiin hienosti:
Laskuvarjohyppääjä toi kauniisti hulmuavan Suomen lipun kentälle.
Vaikka varsinainen ohjelma päättyikin siihen, niin upea sotilassoittokunnan kuviomarssimusiikki jäi vielä kaikumaan korviin.
Ensi vuonna Utti-päivä on toukokuun 17 päivänä, ehkäpä jälleen tavataan siellä!