Viikonloppuna oli välillä poutaakin, ja se oli hyvä käyttää pihan lakaisuun. Paitsi että eukkomamma ei nyt haravaan tartu.
Onneksi käytössä on apujoukkoja siihen(kin) työhön.
Jalkapuoli eukkomamma saa tyytyä työnjohtajan osaan, antamaan terassilta ohjeita ja valvomaan, että haravat heiluvat ahkerasti. Terassi onkin ainoa paikka, missä eukkomamma on viime aikoina raitista ilmaa haistellut – eikä ihan vähään aikaan haistelekaan.
Apujoukkoja tarvitaan sisälläkin yhteen jos toiseen hommaan pyykinpesusta kahvinkeittoon. Ruokaa ei ole eukkomamman tarvinnut laittaa eikä sänkyä pedata. Sängyn petaaja tarttuu toimeen sillä aikaa, kun eukkomamma juo aamukahviaan, ja kantaa sängylle myös päivän lehdet ja yön aikana latautuneen kannettavan tietokoneen. Samalla apumies varmistaa, että puhelin ja luvun alla oleva romaani ovat käden ulottuvilla.
Viiden päivän harjoittelun jälkeen alkaa kyynärsauvahyppely luonnistua. Kepeille nousut ja laskut alkavat olla jo lihasmuistissa ja oikeat otteet löytyvät vessassakin vekslatessa.
Keppien ohella eukkomammalla on käytössään myös pyörätuoli. Sillä pääsee eteisestä keittiöön ja takaisin, sekä olohuoneen kautta terassille. Terassin kynnyksen ylittäminen ei onnistu ilman työntäjää, mutta keittiökruisailu sujuu mainiosti. Tosin monta kertaa ei ole itse tarvinnut tuolille vauhtia antaa – eukkomamman kuskaaminen on pikkuväen parhaita huveja tällä syyslomalla.
Se(kin) hyvä puoli tässä kotiarestissa on, että säällä ei ole väliä. Sataa saa, ja mitä enemmän sataa, sitä vähemmän harmittaa.