Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaa oli kutsunut metsänomistajat perheineen mukavaan illanviettoon Ristiinan kuuluun tanssipaikkaan, Metsälinnaan. Pilvin pimeinhän meitä siellä olikin, allekirjoittanutkin puolensataa runkoa puolella hehtaarillaan omistavana metsäläisenä.
Ensikertalaisena odotin ehkä jonkunlaista paneelia, mutta illan keskustelut metsäalan ammattilaisten kanssa jäivät mukaviin muisteluihin ajalta, jolloin tehtiin yhteisiä luontoretkiä tai oltiin samassa koulussa toinen keittäjänä, toinen oppilaana, tai tavataan yleensä toisenlaisissa merkeissä lintukursseilla ja -retkillä.
Mietin, miten nämä ammattiaiset ovat hankalassa rakosessa, kun ovat yhtä aikaa luonnonsuojelijoita ja metsäalan ammattilaisia, vieläpä siellä neuvovassa ja päättävässä virassa. Tavallaanhan asiat ovat silloin turvallisissa käsissä, nähdään metsä puilta.
Kun keskustelut varsinaisen illanvieton aikana eivät metsäasioihin asti ehtineet, juteltiin pitkät tovit puhelimessa myöhemmin. Ne aukothan ne on jotka puhuttavat nyt – tai taas. Kaikkihan me metsistä tykkäämme, sienestämme, marjastamme, halailemme puita. Mutta käytämme myös puuta, haluamme kokonaisia kaupunginosia puusta, haluamme tehdä nuotioita ja lämmittää rantasaunoja. Käytämme myös paperia – enemmän kuin edes huomaamme. Haluamme muovin tilalle puupohjaisia pakkauksia ja kasseja. Haluamme bio-pohjaisia polttoaineita, pestä mattomme mäntysuovalla, jne.
Koko ajan kehitys kulkee, hitaasti mutta varmasti, etsien kultaista keskitietä, rantakaistat levenevät, suojelualueita saadaan lisää, korjuutavat muuttuvat keveämpään suuntaan. Metsäalan ammattilaiset tekevät töitä sen eteen joka päivä, ja ottavat mielellään vastaan myös rakentavia ideoita.
Mutta varsinaisiin iltamiin. Ohjelman mukaan siellä olisi ollut myös teatteriesitys – lienenkö takertunut jutteluksiin niin, että se jäi minulta löytämättä, sen sijaan ihmettelin sähkösahaa (akku ongelmajätettä, ja vaatii kaivostoimintaa kuten akut yleensäkin), joka on varsin kätevä ainakin sisärakentamisessa. Tikkakisassa päivittelivät pitkää heittomatkaa, kun tikkoja sai etsiä välillä metsän puolelta.
Mahottoman hyviä lettuja oli tarjolla, ja makkaraakin piti maistaa, vaikka järjestäjät tarjosivat pullakahvit ihan kaikilla.
Oikeastaan olisin halunnut kokeilla metsäkonesimulaattoria, mutta jotenkin se aika meni sitten siellä tanssilavan reunamilla istuskellen ja katsellen, kuinka oli kevyttä jalkaa ja heiluvaa helmaa lattialla. Vauhtia monipuoliseen askellukseen antoi Maria Tyyster ja Rodeo.
Mukava oli käydä iltamissa, Ja kotimatkalla sitten ehti juuri ja juuri näkemään, kuinka melkein täysikuu oli painumassa metsän taakse nukkumaan Puolmatkassa.
