Tällä hetkellä tänä pitkästä aikaa aurinkoisena aamuna Mäntyperän eukon pitäisi olla ulkona tärkeässä työssä. Eilen eukon Sievään Siniseen pantiin kyytiin kaksi tärkeää kappaletta.
Myrskyn taannoin kaatamasta jättihaavasta sahatut leijakat, kiekot. Toinen on haavan latvuspuolelta, upea lahottajasienten rihmastojen taiteellisesti kirjavoima norpan näköinen, vajaan kymmenen sentin paksuinen ja kohtalaisen taulun kokoinen. Se mahtui auton takakonttiin, ja sekä meni sinne, että tuli illalla poiskin ihan eukon omin voimin.
Mutta se toinen. Halkaisijaltaan 62 cm, ja paksuus 13 cm…. Muuan voimamies asetteli sen takapenkkien väliin, ja eukko kuvitteli siitä sen kevyesti pyöräyttävänsä tantereelle. Olis pitänyt kokeilla kiekon painoa ennen tätä suunnitelmaa. Eukon voimin kiekko ei inahtanutkaan , ja senkin huomasin, ettei sitä voi siitä pyörähyttää ulos millään voimilla, sillä ovipa onkin särkymävaarassa samalla linjalla!
Kännyneuvottelu yritysten jälkeen päätyi siihen, että ajan takaisin kiekon kanssa, ja kuljetukseen otetaan tilavampi auto, ja voimakkaampi nostaja. Toivoa sopii, että saadaan kiekko ujutettua tästä nykyisestä ahtaasta paikasta pois autoa ja kaverin selkää särkemättä. Nyt varmaan mietit, että mitä hittoa tuollaisilla leijakoilla sitten oikein tekee!
No, ei kai mitään. Tuolla ne lahoavat vuosien mittaan eukon satupolun varrella kannatellen tonttujen ja muiden satuolentojen asumuksia, kaikenlaista hassua luontojuttua, perhospurkkeja ja kynttilälyhtyjä. Eli ovat tällaisen hupsahtaneen eukkosen tärkeitä tavaroita erikoisten kivien ja oksankäppyröiden, kääpien, pahkojen ja linnunpesien kokoelmissa. Luontonäytteitä luontopisteessä, heh-heh.
Marraskuu ehti melko pitkälle ennen ensimmäistä aurinkoista päivää. Eukko on nauttinut ihan ilmaisesta kosteushoidosta päivät pääskytysten, taivaalta ulkosesti ja paidan alla sitten lähes jatkuva hikoilu. On tehty polttopuita. Tuulenkaatoja on ollut tosi paljon, kerran rusahti oman pihatien poikki kelottuneita raitoja ja leppiä, ja kohta naapurimökkiläisen metsästä jälleen neljä-viisi jättirunkoa, kuusta ja haapaa. Raidat kaveri sahasi pölkyiksi, jotka eukko sai enimmäkseen kottikärrykyydillä pihaan.
Ja taasen ne valtavat pölkyt… onneksi on tullut katsottua voimanaiskisojakin telkusta, tiesi, miten niitä isoja kiviä pöydälle kannetaan. Itsekin jälkeenpäin ihmetteli kuinka oikein jaksoi äheltää monta peräkärrikuormaa ylämäkeen ja ojan yli jättipölkky sylissään. Loppu tuli kyllä sitten kuin leikaten – ei enää yhtään! Kun kaveri jäi lastaamaan ja purkamaan viimeiset kuormat, tuntui eukosta, että potutkin painoivat liikaa keittokattilaan laittaissa…
Voimanostohommien jälkeen sahattiin rankoja, jotka nekin olivat aika isoja. Silloin eukkonen oppi tämän kahvakuulatekniikan, josta kuvakin kertoo. Tätä jumppaa voin kyllä suositella tosissani. Ajattelepa leppeää syyssäätä, ihania jäkäliä ja luppoja pölkkyjen kupeissa, viimeisiä muurahaisia kiipeilemässä työpöksyjen vuoria myöten vyötäröllesi, harakoita nauramassa äheltämisellesi, ja sitten rytmikästä jumppatuntia tässä raikkaassa ulkoilmassa.
Itse saa valita urheiluvälineen koon ja painon vuoroin kummaltakin kupeelta, voi kurkottaa jopa vinosti takaapäinkin, leveä haara-asento venyttää sopivasti takareisiä, ja kahvakuula tukevasti käsien välissä heilahtaa vaudilla jalkovälistä kauas kasvavaan kasaan odottamaan pilkkomista. Ei ole lihasta eikä jännettä joka ei liikettä ja venytystä saisi, ja ihan ilmaiseksi!
Toden totta, toipumiseen menee kyllä aikaa. Enkä ole ihan varma siitä onko tällä treenillä enää mahdollista omaa lihasvoimaa ja kestävyyttä kasvattaa, vai rapistuuko vain entisetkin huimaa kyytiä. Joka tapauksessa olen hirveen kiitollinen polttopuista, jotka sain ylimääräisenä lahjana. On tässä nyt taas harjoiteltu tulevaa varten. Sillä pikkusen surkeena katselen omia jättipitkiä puitani.
Sopivan tuulen tullessa ne rysähtävät sähkölinjalle, jokaiselle ulkorakennukselle, autotallille, koti ei ole turvassa eikä Sievä Sininenkään, ehdinkö itsekään alta pois, jos pihan komeimmat kaatuu.
Muutama mahti honka tarjoo jo tikalle takomista, latvat ovat kuivuneet, neulaset putoavat ja kaarna rakoilee. Jättinäreen kellastuvat neulaset pelottelavat kirjanpainajilla, niillä jotka tekevät kauniita kertomuksiaan salaa nilakerroksessa… Oikein odottavat myrskytuulta.
Orvokit kukkivat vielä pihassa, saunakukkakin ja pari myöhäistä syysasteria odottaa tulematonta intiaanikesää. Kyntiilälyhdyn sula steariini liimaa kiinni kymmenet valoon ihastuneet hyttyset. Ulko-oven sisään pyrkivälle kissalle avatessani huomaan hämähäkin venyttävän lankaansa pihavaloa vasten. Kuu ilkkuu puolikkaana huojuvien honkieni kainalosta. Kohta leijuvat valkoiset hiutaleet, kohta ritisevät ruo’ikot pakkasen kourissa ja sinitiaiset saapuvat rannoilta joukoittain ruokinnalle tappelemaan talitiaisten kanssa. Voimaa ja kestävyyttä toiveikkaalle talvimielelle!