Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kirjastot viettävät monenlaisia teemapäiviä Lainan-päivänä 8.2. Mäntyperältä suositellaan ”huiman tunnelmalliseksi” kehuttua Ruth Galloway-mysteeri sarjaa, josta ensimmäinen osa ”Risteyskohdat” ilmestyi Englannissa vuonna 2009.
Elly Griffithsin kirjoittama ja Anna Lönnrothin suomentama teos sai pehmeät sinisävyiset kannet ja toi jännitystä suomalaisiin koteihin sitten vuonna 2017.
Kannen valokuva on jo sinänsä mysteeri, kuvittelisin marskinmaalla veden vellomien hiekkadyynien ja turpeikkoiden alle uponneet tammitolpat hiukan toisen näköisiksi, mutta mielikuvituksen rajat meillä jokaisella on melko häilyväiset.
Kirjan päähenkilö ei ole lumoavan kaunis, rikas ja haluttu, vaan ihan tavallinen, hiukan ylipainoinen arkeologi, opettaja ja tutkija, joka pääsee (tai joutuu) avustamaan poliiseja kadonneitten lasten etsinnässä.
Teksti on mukavasti luettavaa, kiitos kuulunee suomentajalle. Kirjailija itse kertoo teoksen olevan paalukehää ja suolamarskia myöten mielikuvitusta. Arkeologiasta ja poliisin työstä hän on saanut apua asiantuntijoilta ja keittänyt sitten aikamoisen sopan, johdonmukaisen tarinan, joka jättää mieleen halun tietää lisää vanhoista ajoista ja tavoista, radiohiilitutkimuksista jne.
Sarjan ensimmäinen osa jättää kutkuttavasti romanssinpoikasen odottamaan jatkoa.
”Januksen kivi” on sarjan toinen osa, joka alkuperäiskielellä ilmestyi 2010, ja suomennettuna (Anna Lönnroth) samana vuonna kuin ensimmäinenkin, 2017 ja Tammen kustantamana. Markku Tainan suunnittelema kansi on mielestäni onnistuneempi kuin ensimmäisessä kirjassa.
Nyt Ruthista on tullut ”särmikäs suosikkiarkeologi”, joka yhä asuu omituisella suolamarskilla ja hoitaa kissaansa. Omien vanhempien kanssa on ongelmia, entinen rakastettu pyrkii helmoihin, ja ihannoidun opettajan salaperäiset harrastukset hämmästyttävät. Lähistöllä liehuu violettiviittainen druidi ja rauhallinen lintumies, mutta yksinäistä ja pelottavaakin kaikkiene kummallisuuksineen aavalla rannalla asuminen on.
Ja aina lähelle löytää arkinen poliisi Nelson. Pientä kipinöintiä saattaa olla ilmassa, mutta monet asiat jäävät mukavasti auki seuraavaa mysteeriä odottamaan. Kuitenkin kirja päättyy aika onnellisesti.
Ja lopussa kirjailija tietenkin taas tunnustaa, että suurin osa tekstistä on pelkkää mielikuvitusta –ihan hyvää sellaista minun mielestäni!
Juttu päivitetty 6.2. kello 10.55. Korjattu Lainan päivälle oikea päivämäärä.