Linnut laulavat, miks´emme mekin!
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Savitaipaleella on laulettu yhdessä kesäisiä lauluja jo monessa paikassa. Eläkeläisetkin siirtyivät kesälaitumille ja aloittivat kuukausilaulut Hyrkkälän metsästysmajalla, entisellä koululla suurten ikkunoiden valossa ja mahtavien hirsien turvallisessa kainalossa.
Laulattajiksi on saatu edellisvuosien Taneli ja Charlotta, Heikki Hytti ja Terttu Kultanen, kun ansiokkaasti vuosikymmeniä lauluja vetäneet Eino ja Sinikka Aapro jättäytyivät hyvin palvelleina eläkkeelle hekin.
Tässä kuvassa on juuri nautittu marttojen runsaat kahvit ja palaillaan laulujen tunnelmiin. Seuraavat eläkeläisten laulut kahveineen nautitaan sitten pihamaalla Mäntyperällä 1.7. puolen päivän tietämillä, sateen sattuessa tuvassa.
Seurakuntatalolla laulettiin Suvilinnun lauluja Aino Juntusen pianosäestyksellä, ja samoissa merkeissä jatkettiin myös Mäntyperällä 10.6, kesälintujen laulaessa pihalla mukana kauneimpia luontovirsiä ja muita kauniita lauluja.
Tapio Kilpiä piti pienen iltahartauden, ja kutsu tuli myös seuraaviin laulajaisiin Survajantien toiseen päähän Raija ja Veijo Hirvonmäen ihanaan pihapiiriin 11.7. Ja sielläkin ääntä kirkastetaan kahvitarjoilulla!
Kuvallista kulttuuria Vuohijärvellä
Repoveden tienhaarassa Vuohijärvellä kohoaa komea valkoinen rakennus, entinen kirkko luontokeskukseksi muuntuneena. Monena vuonna on ollut tarkoitus siellä piipahtaa, mutta aukiolot eivät ole sattuneet retkeilijöiden aikatauluihin. Tällä kertaa sopi.
Aina tuntuu jotenkin pahalta, kun kirkko muuttuu joksikin muuksi, mutta tässä tapauksessa muutos on onnistunut mainiosti. Kaunis luonto kuvina on kuin parhaimman laatuinen hartaushetki!
Entisissä toimistotiloissa hohtavat Hannu Hautalan valotaulut, joista jokaisen laittaisi mielellään hyvää unta makuuhuoneeseen tuomaan, yövaloksi ja toivoksi hyvästä huomenesta.
Kiviportaitten yläpäässä avautuu ovi entiseen kirkkoon, tuoreen pullan tuoksu tayttää eteistiloista syntyneen kahvion, jonka seiniä jo koristavat upeat kuvat -ja paikalle jätetyt naulakot!
Kirkkosali on jaettu sermein, ja nähtäville on saatu paljon hienoja töitä, eri tekniikoilla tehtyjä maalauksia Repovedeltä, mahtavia kallioita.
ja rauhoittavia maisemia, kuten tämä erikoisesti mieleen jäänyt Juha Kuosmasen ”Hiljaisuus”, josta mielellään unohtaa hyttyset ja paarmat pois.
Valokuvissa on aivan huippuhienoja hetkiä tuttujen ja tuntemattomien nimien taltioimina, tässä Lassi Kujalan hauska ja herkkä kuva kaakkurin ”jarruvarjoista”, miten se onkin kamera ehtinyt mukaan tähän hetkeen.
Kujalalta on paljon hienoja kuvia, Repovesi-kuvakilpailussa hyvin pärjänneitä. Olipa siellä kuvaajien joukossa entisiä tuttujakin Valkealassa asumiseni ajoilta. Näyttely on todelle hieno, kannattaa käydä katsomassa, ja juhlistaa käyntiä sitten vielä pullakahveilla. Taikinatkin tehdään muuten itse, ihan oikeeta kirkkovehnästä, olkaa hyvät!
Avoimet ovet, suljetut laidunportit Nurmaalla
Sunnuntaina 9.6. ajeltiin Nurmaalle Hinkkurin ylämaankarjatille, jossa vietettiin jokakesäistä avoimien ovien tapahtumapäivää. Tänä vuonna talon oma pihapiiri oli laitettu keskipisteeksi, oli taimimyyntiä, tyrnituotteita, vanhoja levyjä ja palapelejä ja tietenkin tilan tuotteita, luomuruoholla kasvanutta ylämaankarjan lihaa paloina, jauhettuna, makkarana ja pihveinä.
Isossa telttakatoksessa aamuisen sateen jälkeen myytiin grillimakkaraa ja pullakahvia, jaettiin tilattuja tuotteita , ja myytiin lippuja kiertoajelulle. Puitten siimeksessä oli kaneja ja ankkoja lasten ja aikuistenkin hellittävinä ja keskellä pihaa lasten liukumäki, polkutraktoreita ja pollisimopokin.
Rannassa rohkeimmat saivat kokeilla keikkumista vesillä, sauvoa sillä hirvittävällä lättänällä soikulalla seisten kuin ennen tukkijätkät tukilla, taisipa olla kanoottejakin kokeiltavaksi.
Suosituin, ja kaikille sopiva kyyti taisi kuitenkin olla talon isännän Pasi Hinkkurin traktorimönkijällä tarjoama puolen tunnin(+) tutustumiskyyti tilan laitumille. Kyytikärry oli naapurin hauskasti malaama, ja sovun sijaa antamalla siihen taisi mahtua 6–8 henkeä kerralla.
Portin vartijaakin tarvittiin, sillä ihan niin kuin entisvanhaan laitumet olivat aidattuja, ja portit piti avata ja sulkea monta kertaa kierroksen aikana. Käytiin poikalaitumella, ja tyttölaitumella, jossa neitokaiset näyttivät rippikouluikäisiltä. Tytöillä olikin mahtavat oltavat, upea rantakoivikko, ja laajat laitumet!
Huikein laidun oli kuitenkin tämä Obelixin – tumma sonni kuvassa – haaremi.
Siellä sitä oltiin suurten eläinten keskellä, pienet vasikat makoilivat varjossa, ja mahtava sarviset aikuiset melkein pyrkivät kyytiin! Mukava oli kuunnella tarinoita eläimistä isännän leppoisasti jutustellessa ja vastaillessa kysymyksiin. Kiva päivä!