Pää on yhtä tyhjä kuin jääkaappi. Kaikenlaiset pienet puuhastelut pihassa ovat pitäneet Mäntyperän eukon niin kiireisenä (?), että usein on unohtanut kauppareissut kokonaan. No viime vuosien runsaanpuoleisesta linjakkuudestaan on varmaan hiukan varaa juustohöylällä vetääkin, vähän sieltä ja pikkuisen enemmän tuolta, joten jääkaapista voi ihan hyvin silloin tällöin ihastella vaan siitä valaistusta.
Tuleepa mieleen tapaus vuosikymmenten takaa, kun käytin neuvolassa kuopustani, joka oli tosi nirso ruokamies. Valittelin tuota terveystädille, joka hetken poikaa katseltuaan tuumasi ykskantaan:
”Eipä tuo ole niin nuukaa, vaikkei aina olis ruoka-aikaan kotonakaan…” Ja kyllä, näin jälkeen päin kuvia katsellessa huomaa, että äitiinsä oli poika tulossa jo silloin .
Jos on kauppareissut jääneet, niin toisaalta on ihan hyvä, kun tulee tyhjennettyä kellaria ja pakastinta, jossa siinäkin alkaa pelkkä pohja kolista kohtsillään. Syksyllä eukko ajatteli, että kyllä tulee kurja talvi, kun kaikenlaisen reissaamisen ja rahapulan takia ei saanutkaan mansikoita pakkaseen. Niitä kun oli ennen aina iltapalaksi nautiskellut telkkaria katsellessa. Vaan niin on talvi mennyt , eikä mansikoitten takia tainnut yhtään itkua pirauttaa.
Ja tässä sitä ollaan. Jos erittäin runsaat myyräkannat ovat kiertäneet tutut mansikkamaat, on parin kuukauden kuluttua odotettavissa makeaa mahan täydeltä. Pihapolun varressa metsämansikat pullistelevat sen näköisenä, että nuppuja siellä jo synnytetään täyttä päätä.
Eikä eukko tiedä, kulkisiko nokka maassa kasveja tutkien vai pää pilvissä lintuja tiiraillen. Onneksi tässä välillä ilmat hiukan viilenivät, hidastui hiukan kevään vauhti. Ihan vielä ei ole hirmuinen hoppu pottumaallekaan, vaikka tuossa eteisen nurkassa eräänä aamuna varsinainen yllätys odottikin.
Eukko oli saanut syksyllä muutaman kymmentä pienen pientä siemenpottua, tätä kuulua Lemin kirjavaa, ja ne olivat pahvisessa muropaketissa porstuan nurkassa toivon mukaan pakkaselta suojassa. Päivänä muutamana potut unohtanut eukko ilmetteli, mitä ihmeen valkoisia rihmoja pyrkii paketista esiin. Voi taivas, siemenpotut olivat alkaneet itää, ja sitä ituvartta oli sitten jo toistakymmentä senttiä!
Eipä siinä muu auttanut, kuin selvitellä solmut ja panna potut pottiin ja vähän multaa sekaan. Nyt ovat valkeat varret muuttuneet tumman punaisiksi, ja latvaan on puhjennut pienen pieni lehtiruusuke.
Tämä kirjoituskamari tuntuu tähän vuoden aikaan lähinnä putkalta tai rangaistuslaitokselta. Ette usko, miten vaikea on avata tuota ovea, kun ulkona on kaikkee kivaa. Tänäkin aamuna eukko kiipesi lintutorniin viiden jälkeen katselemaan kuinka sinitiaisen pesintä tornin pöntössä etenee.
Siinäpä samalla sai katsella kevään rakkaustarinoita, paljon ihanampia kuin nuo hömppälehtien uudet salarakkaat! Siinä ihan silmien alla punatulkkupari pussailee hellästi kuiskien toisilleen niitä lemmenlurituksia. Läheisellä kelolla kyyhkysnaaras istuksii oksalla välinpitämättömänä, hiukan olkansa yli tarkkailee lähestyvää herraskyyhkyä, joka ottaa askelen lähemmäs ja kumartaa syvään, ottaa jälleen pari askelta , uusi kumarrus. Toistaapa kohteliaisuutensa vielä kerran, ja ilmeenkään värähtämättä ryntää suinpäin lemmenleikkiin, josta juuri valittu morsmaikko ei näytä olevan moksiskaan.
Keskellä aukkoa toisessa kelossa istuksii hiirihaukka. Jos katselee tarkasti, huomaa, että kauempana on toinen, joka on odotellut jo jonkin aikaa aamuista kohtaamista armaansa kanssa. Herra hiirihaukka hyppää siivilleen, liitää kauniisti yli aukon ja pienen hetken lemmenleikin tuoksinassa siivet lepattavat lempeästi lemmittyä hyväillen. Ja sitten kaikki on ohi tältä aamulla, hei vain ja huomenna jatketaan, tai ehkä illalla, jos ehdin…Naaras pudistelee sulkiaan, pörhistelee hiukan ja jää paikoilleen ainakin tunniksi, toivooko vielä sulhoa tulevaksi vai laistaako vaan muuten kotitöistä.
Mäntyperän eukko on todella laistanut kaikesta mitä pitäisi tuvassa tehdä, mutta sehän on jo tuttua juttua. Eikä se kaikki tuolla ulkonakaan ole ihan hurraahuutojen kanssa mennyt. Välillä on ehkä tullut hiukan kovempaakin tekstiä, jos ei nyt ihan kuuluville asti niin ainakin ajatuksissa.
Oletko koskaan yrittänyt tehdä polttopuita raivatusta osittain kuolleesta kriikunapuupuskasta? Melkein vei voiton nokkosenjuurien kitkemisestä karviaispuskan alta, josta yllättäin vielä löytyy se kusiaspesä , parhaaseen mäkäräisaikaan.
Ihanaa toukokuuta, ihmiset!
SL