Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta rankka laihdutuskuuri oli tehnyt suurta vahinkoa sille kauneudelle. Sen lisäksi, että hän oli harmaantunut, hän oli nyt entisestäänkin rypistynyt, eikä häntä juuri variksenpelätistä erottanut, kun vaatteetkin roikkuivat päällä ja heiluivat tuulessa. Niin, ja kerranhan se tuuli oli siepannut hänet mukaansa pihaluutineen ja lapset olivat luulleet häntä pääsiäisakaksi.
Ja siellä kaukana korven keskellä omassa linnassaan Harmaaraitaisen kissansa kanssa Mummokuningatar lopetti laihduttamisen, ja aloitti sitten hurjan herkuttelun. Harmaaraitainen kissa oli tyytyväinen päätökseen. Paksu kerma valui sen viiksistä, kun se kultaisesta kupistaan nautiskeli hunajalla maustettua aamujuomaansa.
Mummokuningatar oli aloittanut päivänsä jo silkkilakanoidensa välissä pähkinäsuklaalevyllä, josta hän haukkasi herkullisia paloja, eikä pukeutunut, ennen kuin koko levy oli syöty. Vasta sitten hän pukeutui ihanaan ruusumekkoon ja keitti päänselvityskahvit. Kahvin kanssa Mummokuningatar paistoi taas ison kasan lettuja, laittoi päälle hilloa ja kermavaahtoa ja valutti vielä hiukan vaahterasiirappia.
”Voi hyvä tavaton, miten tämä on hyvää!” Ja samalla tavalla hän jatkoi koko päivän ja viikon ja kuukauden. Ja arvaas mitä. Ruusumekko ei enää mahtunutkaan päälle. ”Voi hyvä tavaton, tämähän on kutistunut!” ihmetteli Mummokuningatar, ratkoi saumat auki ja levensi mekkoa kullanvärisellä kaitaleella.
Rypyt olivat hävinneet poskilta. Mummokuningatar oli hyvin tyytyväinen ja haukkasi suurella halulla rasvassa käristettyä kyljystä, jonka päällä suli herkullinen maustevoi. Jälkiruuaksi oli kaksi annosta suklaajäätelöä, kirsikoita ja kinuskikastiketta. Kun viikko oli jälleen mennyt, mekko oli taas kutistunut!
Ei auttanut muu, kuin ratkoa taas saumat ja lisätä hopeapitsistä levennystä koko pituudelta. Harmaaraitainen kissa taapersi pihassa pyöreänä kuin ilmapallo. Linnut härnäsivät sitä, sillä se ei saanut enää kiinni koppakuoriaistakaan. Nukkuakin sen piti jo tassut suorina, sillä kerälle se ei enää taipunut.
”Voi hyvä tavaton, ”hämmästeli Mummokuningatar, kun ei enää mahtunut kiikkutuoliin istumaan. Nyt on jotain pahasti vialla, voivatko kiikkutuolitkin kutistua! Hän koitti nostaa Harmaaraitaista kisaa syliinsä, ja silloin kuului, rits-rats, rits-rats. Ihanan ruusumekon saumat ratkeilivat, eikä Mummokuningatar taipunut ottamaan kissaansa syliin.
Mummokuningatar pukeutui linnansalin punasamettiseen verhoon, ja lähti linnan puutarhaan pohtimaan asiaa. Harmaaraitainen kissa lyllersi perässä, kiehnäsi hetken emäntänsä jaloissa, ja niinhän siinä kävi, että Mummokuningatar kompastui, kaatui ja lähti kierimään mäkeä alas kohti linnan lintulampea. Molskis vain, vesi lensi korkealle. Ja toinen molskis, kun perässä pyörinyt kissakin joutui veteen!
Siellä he istuivat ja miettivät. Kaunis keltainen kuhankeittäjälintu lennähti keveästi omenapuun oksalle ja lauloi :”Kohtuus kaikessa, kohtuus kaikessa.” ”Kaikkea vähän kerrallaan,” toisteli kirjosieppo ja antoipa neuvoja vielä laulurastaskin. Sen reseptikirja oli niin pitkä, että Mummokuningattaren pää meni ihan pyörälle.
Mutta totta taisivat olla lintujen neuvot. Ehkä oli tullut herkuteltua hieman liikaa. He molemmat kellahtivat nurmikolle ja antoivat auringon kuivattaa ja lämmittää turkit ja verhot. Ja kun ilta tuli, molemmat hiipivät hiljaisina sisään linnaan. Mummokuningatar keitti teetä, kuten oli aina ennen tehnyt, voiteli ruisleipäviipaleen ja otti lisäksi vain yhden pienen suklaakeksin. Ja Harmaaraitainen kissa nuoli tyytyväisenä tavallista lämmitettyä maitoa kupistaan.
Lopulta he molemmat pujahtivat punakukkaisen peiton alle, sillä Harmaaraitainen kissakaan ei enää jaksanut lähteä öisille seikkailuille. Ja Mummokuningatar risti kätensä ja siunasi kaikki rakkaansa. ” Kummallista, tänä iltana mahaan ei koskekaan eikä ole paha olo… mistähän se johtuu…”mietiskeli Mummokuningatar juuri ennen kuin nukahti syvään ja rauhalliseen uneen. Sen pituinen se.
Tulosta kuva ja väritä liiduilla tai väritä tietokoneen piirustusohjelmalla.