Samuel Bjørk: Poika pimeästä
Suom. Päivi Kivelä. Otava 2018.
Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kun katsoo kirjan kansilehdeltä leppoisan näköistä kirjailijan kuvaa, niin odottaisi ihanaa luontokirjaa, jossa seikkailtaisiin Norjan vuorilla ja vuonoilla, luonnonvoimien armoilla ja kannattelemina. Aika kauas tästä kuvitelmasta lukija kuitenkin heitetään.
Olin hylätä kirjan jo kohta alussa. Ihmettelin jopa tekstiä, joka mielestäni oli kuin näytelmän aihiota… ja sitähän se taisi ollakin koko 79-luvun verran. Kirjoittaja on oikealta nimeltään Frode Sander, norjalainen käsikirjoittaja ja kirjailija, vieläpä muusikkokin…
Kansikuvan nukkekodin alla lukee ”Rankka, psykologinen, häiritsevä.” En yleensä mielelläni lue tällaisia kirjoja, mutta lyhyet kappaleen – ja todellakin – näytelmämäinen teksti helpottivat lukemista. Kirjassa ei maalailla maisemia, ei syvennytä tunnelmiin, hahmot pyöriskelevät enemmän tai vähemmän omissa omituisuuksissaan ja kuvittelin koko ajan,miten tästä varmaan jo ollaan tekemässä taas yhtä samanlaista sekavaa väkivaltaviihdettä televisioon, kuin mitä siellä nykyään sarjoina pyörii. Tekstistä puuttui vain ”(istuu nojatuoliin)” tai ”(katsoo ulos tuijottavin silmin..)”, muuten se oli kuin näytelmän kässäri.
Ja toivoin, etteivät nykyään lähes lukutaidottomat onnettomat nuoret tähän kirjaan tartu omaa mielikuvitustaan ruokkiakseen, tekosia keksiäkseen. Minusta tämä ei ollut rankka, eikä juuri psykologinenkaan, mutta häiritsevä, kyllä. Taisin lukea vain tekstiä, en niinkään tarinaa, joka mielestäni oli hatara, heittelehtivä, erilaisia kauheuksia etsivä ja hakeva.