Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Helle ei entanut armoa yleisölle sunnuntaina Savitaipaleen museomäellä, vaan Hakamäki-päivän juhlaan saapuneet etsivät jälleen varjoa katoksista ja metsän reunoista. Kohtalainen katsoja joukko sinnitteli kuitenkin katsomon penkeilläkin.
Hiukan koronan vuoksi karsittu juhla aloitettiin muistinvaraisella yhteislaululla ”Kamanat kohottukohon”, jonka jälkeen Eila Kajanus-Jurvanen tervetuliaispuheessaan kiitteli ahkeria talkoolaisia ja luetteli ihmisiä, jotka ovat viimeksi saaneet oman nimilapun katsomopenkkeihin. Paljon heitä olikin, ja lisää on kuulema tulossa – ja sitä paitsi,kuka hyvänsä voi ostaa ”oman” istumapaikan!
Karjalaisessa juhlassa musiikki on tietysti aina läsnä, tällä kertaa Kaarina Lindgvist oli hionut Soukkakvartetin romanttisiin kesätunnelmiin neljän laulun myötä. Komeaäänisiä miehiä on aina mukava kuunnella!
Kun Raimo Laari kuulutti juhlapuhujan lavalle pieni epäilys käväisi mielessä, miten ihmeessä tässä helteessä jaksaa kuunnella paperinmakuista tarinaa D.E.D Europaeuksesta, jonka juhlavuotta vietämme ja josta olemme jo kuulleet yllinkyllin.
Mutta kappas vaan. Vaikka Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija, Suomenniemeltä kotoisin oleva Juha Nirkko jo ammattinsa puolesta antoi sen kuivakan kuvan, niin eipä ollut puhe kuivakka!
Kun tietoa on tarpeeksi, asiasta voi puhua ilman konseptia, paperilla hänellä oli vain muutamia viitauksia Europaeuksen matkapäiväkirjaan, tai suoria lainauksia historian kirjoista tai Lönnrotilta. Jo aluksi hän sanoikin, ettei aio kertoa jo kaikille varmasti tuttuja tarinoita juhlakalusta, ja niinpä saimme kuulla monenlaisia asioita ajasta parinsadan vuoden takaa.
Hienoja juttuja. Kuultiin, miten maalta lähtöisin oleva runonkerääjä helsinkiläistyttyään oli vaikeuksissa tavallisen kansan kanssa: Päiväkirjassa mainitaan että ”rahvaanpelko on estänyt laulattamisen…” Rahalähetyksiä Lönnrotilta tipahteli, mutta aina ei laulut silti irronneet. Jos isännältä oli hevonen juuri kuollut, ei laulutuulella oltu, niinpä ” ei voi viinatta laulaa”.
Europaeus teki suuren työn kentällä, mutta Lönnrot keräsi kunnian, ja varsinkin tämä nykyinen ”uusi Kalevala” oli tikkuna Danielin lihassa. Hänen mielestään siitä oli hävinnyt kaikki aitous, itkettyjen muotoa ja kieltä oli muutettu ja siistitty.
Lönnrot oli kuitenkin Europaeuksen suuri idoli, jota hän ei tohtinut moittia, haukkuipa sen sijaan sitten kustantajan.
Elämä ei ollut helppoa, ei silloin ruusuilla tanssittu, maailmassa kuohui, kolera kaatoi kansoja, oli sotia ja nälkää. Europaeuksella ei oikeastaan ollut säännöllistä elämää ollenkaan, hän oli sen ajan etä- ja pätkätyöläinen, sairastelikin, ja kiihkeä halu matkustella ja omapäinen ajattelutapa aiheuttivat jopa useita pidätyksiä. Ja kylläpä jonkinlainen some toimi jo silloin, hän sai todella ikävää postia, oli kaiken kansan haukuttavana, ja hänen teksteistään sanottiin ”houreita hullujehuoneesta”, aikamoista kritiikkiä!
Niinpä Amerikan-reissut ja matkat Kiinaan luterilaista uskontoa viemään jäivät suurelta mieheltämme, jota silloin nimiteltiin ”indo europaeus africanukseksi” globaalien näkemystensä takia. Sen sijaan Lönnrot kulki kunniankukkuloilla, hänet palkittiin jopa koleralääkärinä, kun taas Europaeuksen epäiltiin myrkyttävän musteellaan kansaa, hän oli sen ajan ”tartuttaja”.
Että semmoista. Puhe oli mielestäni niin mainio, että unohdin kameran, ja sain kuvan puhujasta vasta, kun juhla alkoi olla jo ohi.
Savitaipaleen runopiiri koitti huonolla menestyksellä saada tyttöä miehelään, neitokainen kun halusi äidin huolista huolimatta pitää oman päänsä, kuultiin vielä Heikkiä ja Terttuakin ennen yhteistä Karjalaisten laulua, kunnes päätettiin juhla kahvilla, jonka kanssa monien herkkujen lisäksi saattoi maistaa myös pettuleipää.
Tulevaisuudessa valmistuu myös Europaeus-näytelmä (Ismo Tuhkalainen) ja ensi sunnuntaina Hakamäellä tuuletetaan kansallispukuja. Tässä kuvassa kotiseutuyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Pertti Jurvanen tuulettaa punaista lainaliinaa, jolla oli juhlan ajan yrittänyt hellettä torjua…
