Itsesitovia viljanleikkuukoneita on Lemillä ollut käytössä vain yksi kappale. Sen Pertti Haiko tuo nähtäville Lemin maalaismarkkinoille ensi lauantaina.
Pertti Haikon isä hankki ruotsalaisen Aros-merkkisen koneen vuonna 1950 – tai vuosi tai kaksi aiemmin.
Itsesitovan koneen taika oli siinä, että samalla kun se leikkasi viljan, se myös sitoi narulla sen valmiiksi lyhteiksi.
– Ruislyhteet laitettiin kuhilaalle ja toukoviljan lyhteet seivästettiin, Pertti Haiko kertoo.
Työtä säästyi näin lyhteiden kokoamisessa ja sitomisessa, mutta myös viljan ajossa: lyhteellä ollutta viljaa saatiin samaan kuormaan mahtumaan ja pysymään tuplasti sen mitä olisi mahtunut pehkuja.
Lappeenrannan Hankkijan kautta hankittu elonleikkuukone oli Lemin ainoa. Aina vuoteen 1957 se toimi hevosvetoisena.
– Sitä vedettiin kahdella hevosella. Ei se ollut hevosilleraskas vetää, Haiko sanoo.
Traktorivetoisena itsesitova oli tilalla käytössä aina vuoteen 1965, minkä jälkeen leikkuupuimurit syrjäyttivät sen.
Pertti Haiko oli vuoden 1950 tienoilla niin nuori poika, ettei hän osannut arvioida, kuinka iso investointi laite oli.
– Itsesitovia koneita halvempia kutsuttiin luovuttaviksi koneiksi. Ne niputtivat oljet, mutta eivät sitoneet lyhteitä.
Leikattu vilja päätyi ensin kankaiselle lavalle. Kankaat ovat päässeet hapertumaan, kun kone oli välillä jokusen vuoden taivasalla.
Puinen häkkyrä käänsi viljan koneen toiselle sivulle niputettavaksi. Kuljettajan istuin ja laitteen säätövivut kuvassa vasemmalla.
Toisella laidalla kone sitoi oljet lyhteiksi. Kuvassa näkyvä pyörä on tarpeen laitteen siirtokuljetuksessa.
Lyhteensitoja lähempää.
Westeråsin konepajan laite on laatan mukaan rakennettu Morgongåvassa Ruotsissa.
Pertti Haiko lupaa kertoa laitteesta siitä kiinnostuneille Lemin maalaismarkkinoiden vanhojen koneiden osastolla ensi lauantaina 15.8. kello 10–16.
Markkinat pidetään kotiseutumuseolla, Vainikkalantie 6, ja vanhat koneet esitellään pellolla liikekeskusta vastapäätä. Tilaisuus järjestetään koronaviruksen estoon tähtääviä rajoituksia noudattaen.