Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kotimetsä on hiljainen, vain joutsenten levoton huuto kuuluu lammelta, kurjet kirkuvat kaukaisilla pelloilla. Laululintuset keräävät voimia kestääkseen muuttomatkat tai talven tuiskut. Minä pinoan puita liiteriin, ja muistelen Lemin musiikkijuhlia, joissa niin monta hienoa konserttia jäi kuulematta, katsomatta.
Laululavaan pääsin kuitenkin lopultakin tutustumaan päätöskonsertissa. Mustat pilvet kiertelivät kentän yllä, tiputtelivat hiukan eronkyyneleitäkin yleisön niskaan. Meitä oli kuitenkin kohtalaisen runsaasti kuuntelemassa, katselemassa.
Taiteellinen johtaja Erik Rousi tuntui hiukan helpottuneelta, jopa niin että komeasti bassoäänellä Ristilukkia laulaessa täydellinen artikulointi yhdessä paikassa hellyttävästi lipsahti kotoisan murteen puolelle, lukki kun saalista syö, niin ihan hiukkasen, ihan pikkiriikkisen ö liudentui ääksi! Minulla läikehti jokin sydänalassa, hymyilytti hellästi.
Turkulainen tuntui hiukan arastelevansa myös karjalan murretta. Kysyi yleisöltä, oliko ääntämisvirheitä,kun hän uskaltautui laulamaan Luadogan randamil…emmehän tuollaisiin takerru, varmaan suurin osa meistä lauloi sitä jo koulussa, olipa sitten hämäläinen tai savolainen.
Minä tykkäsin kovin vapaamuotoisesta päättäjäiskonsertista, myös sen kansalauluosuuksista, olisi niin tehnyt mieli laulaa yhdessä Pihla Terttusen kanssa.
Kuin oikein jotain toivoo, se saattaa yllättäin toteutua. Minua suretti, kun en päässyt kuulemaan Jussi Vänttistä, mutta kas kummaa, juuri kun lavalla laulettiin kaunista tuutulaulua, lavan takana käveli nuori pariskunta vauvakoppaa kantaen.
Ihana sattuma, kuin suunniteltua ohjelmaa…j a yllätysnumerohan siitä tuli, kun koko perhe nousi lavalle viimeiseksi, ja saimme kuulla ihanan tutun ”Jo valkenee kaukainen ranta” äidin (Saara Rauvala) ja isän (Jussi Vänttinen) laulamana, pienokaisen jokellellessa siinä vieressä kopassaan. Ruusua vaille yllättäjät jäivät, mutta minulta näin ajatuksena suuri ja kaunis kukka halauksen kera. (kuva 6148)
Kokonaisuutena poikkeusoloissa järjestetty musiikkijuhla oli hieno ja monipuolinen. Lemillä on todella pitkät perinteet, eikä monessakaan paikassa erilaiselle musiikille ole annettu niin hienosti ja tasapuolisesti tilaa. Neliääninen veisuu kuuluu toivottavasti joskus vielä minunkin korviini aidossa ympäristössä, ja ihailen myös metalllimusiikin arvostusta tässä juhlassa. Millainen mahtoikaan olla klassiseksi sovitettu Staminan kappale!
Mitähän kaikkea keksivätkään seuraavaksi kerraksi!
Korsuhartaus
Taipalsaaren kirkossa
Korsuorkesterin piti viettää 30-vuotisjuhlaa tänä vuonna, mutta sen sijaan tulikin hyvin hiljainen vuosi. Keikat meni ja juhlat jäi viettämättä. Porukan laulusolisti Ami Varjotie kertoi heidän olleen illalla Säänjärven lavalla soittamassa, ja tänään sitten täällä, pari keikkaa sitä ennen.
Tässä kolmekymmenvuotisessa ”sodassa” alkuperäisenä perustajajäsenenä mukana on vielä Pepe Kovanen (kitara ja laulu), 18 vuotta Varjotie ja rumpali Jarmo Peippo, 25 vuotta harmonikkaa porukassa on soittanut Kalevi Hautamäki ja ”kuopuksena” basisti Markku Juoksukangas, 10 vuotta mukana.
Korsuhartaus Taipalsaaren kirkossa. Kuva Seppo Järvimies.
Taipalsaaren kirkon helteisessä tunnelmassa konsertti oli varmaan hikistä hommaa armeijan sotisovat yllä, korsujen ahtaan tunnelman ja koti-ikävän kyllä aisti jo heti alussa, vanhoja tuttuja lauluja, ”Vartiossa seistiin”,”Jääkärin laulun” jälkeen ”Pienet kukkivat kummut” saivat mieleen kirkkopihan todella kauniin sankarihautausmaan kivet ja kukat.
”Herra, kädelläsi” ei päästä minua kyynelittä, se tuo mieleen tukahduttavia muistoja. ”Suojelusenkeli” on kaikille tuttu ja ihana, sen sijaan Eino Partasen ”Pertin iltarukousta” en ollut ennen kuullut, en myöskään ”Uskon salaisuutta”. (Petri Laaksonen- A-M Kaskinen). Uutta minulle oli myös Jaakko Löytyn ”Tuuli työntää kulkijaa”. Hieno kappale, tykkäsin todella, eikä ”Kuin taivaisiin” jätä koskaan kylmäksi.
Aivan upeita tuttuja ja tunteikkaan koruttomasti esitettyjä lauluja lisää, ”Elämää juoksuhaudoissa”, ”Tumma yö”, ja ”Kristallivirta”. Kaihoisat sanat oli Jukka Kuoppamäki tehnyt lauluunsa ”Näin rauhasta unta”. ”Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi” tuo joka kerta mieleen mammani, joka kiikkutuolissa istuen pyhähuivi harmailla hiuksillaan seurasi radion aamu- ja iltahartaudet….
Pakhmutovin -Tyrväisen ”Toive” oli myös minulle uusi hieno laulu. ”Veteraanin iltahuudon” kuuntelimme seisten, pala kurkussa tietenkin. Yhdessä saimme laulaa luvan kanssa virren 462, ”Soi kunniaksi Luojan”, ja ehkä hiukan varkain mukana jos olimme jossain muissakin, niin varsinkin ”Sillanpään marssilaulussa” johon konsertti päättyi.
Jäin ihmettelemään missä olivat kukkaset esiintyjille, missä oi missä!! Ei myöskään ollut myynnissä Korsuhartaus-CD:tä, vaikka sellainen on tehty jo 2008…
Mutta mikä rikkaus onkaan, että meillä on kolme ihanaa kirkkoa, jotka ovat kaikille meille avoinna. Saamme nauttia monenlaisista musiikkitapahtumista tasapuolisesti kaikissa niissä. Seuraavaksi yritän päästä kahteen kiinnostavaan konserttiin Savitaipaleell: 20.8 Ranskalaiseen urkuiltaan Rauhanlaakson kappeliin klo. 19. ja 27.8. klo 18 Kesäiseen yhteislauluiltaan kirkossa.
Bachin ajan luuttumusiikkia kitaralla (26.8) on valitettavasti peruttu.