Voihan se olla, ettei sitä viisautta sentään paljon kannata kehua. Mutta ainakin se pitää paikkansa, kun sanotaan, että jos ei ikä muuta opeta, niin hiljaa kävelemään. Mäntyperän eukko alkaa muistuttaa omaa mammaansa, suuresti kunnioittamaansa kankuria ja torpparia, kouluja käymätöntä ihmistä, joka sanan mukaisesti eli elämänsä Jumalan kämmenellä.
Viimeiset vuodet mamma kulki kuin linkkuveitsi, selkä ei enää suostunut suoraksi millään. En tiedä, oliko silloin saatavilla mitään kipulääkkeitä. Muistan mammani valittaneen vasta silloin, kun luusyöpä oli vienyt hänet jo Taivaan portille asti, jonoon, jossa hän kärsimättömästi odotti sisäänpääsyä. Sellaista uskoa ja luottamusta tapaa vain harvoin.
Näinä aikoinahan me ihmiset olemme melko kaikkivoipia, emme me tarvitse mitään taivashömpötyksiä, ei meidän tarvitse siunata yltäkylläistä ruokaamme, iltarukous unohtuu television hömppäohjelmia seuratessa. Ja lääketeollisuus pitää huolen siitä, että emme sairastu emmekä vanhene, emmekä ainakaan kuole koskaan!
Voi tätä elämää! Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Mäntyperälläkin Lemin kirjava on jo pantu maahan, siellä ne huojuvat pitkiksi venyneet varret kiivaassa tuulessa, varmaan kohta jo kukkivat. Mäntyperän eukko on kamalasta selkävaivastaan huolimatta hirveen onnellinen, sillä kasvimaata ja muuta puutarhapuolta on saanut tehtyä paljon. Ei tietenkään tarpeeksi, mutta enemmän kuin ennen. Pottuakin maassa on ainakin viittä sorttia! Ja kun selkä oikein vihottelee, niin silloin voi nyppiä orvokkeja.
Ne ovat ihania kukkia! Koko toukokuun ne ovat kukkineet poteissa ja penkeissä. Ainoa harmi on se, että niistä täytyy nyppiä kuolleita kukkia pois. Vaikka toisaalta, jos ei nypi, ne tekevät siemeniä, ja ensi vuonna koko piha on täynnä villisti kukkivia itsestään kylväytyneitä tummasilmiä. Mikä sitten lie viisautta.
Pihassa kähisee pikkulepinkäinen. Luulin jo, ettei se tulekaan, vaan eräänä aamuna tornissa ollessani korvan ohi suhahti outo värikäs lintu, ja seuraavan päivänä se jo kökötti pihakuusen latvassa mustat lasit silmillään. Kohta tuli naaras ja todistettujen lemmenleikkien jälkeen saatan taas odottaa pesintää tuossa aukon laitamilla.
Eukko puuhastelee kaikenlaista hullunhommaa. Kun ei jaksa enää taistella nokkosiensa kanssa, alkaa kehitellä polun varteen lemmenyrttiopasteita, nokkonenhan on yksi parhaita! Tänä kesänä yrittää lisäksi seurata ja kirjata kasvit kukkismisjärjestyksessä, tornin kupeeseen onkin nyt kertynyt monenlaista seurantalappua.
On linnuista elämän-, torni-,eko-, ja vuosipinnoja, ja nyt vielä kasveista omat. Mitähän sitä vielä keksii, ettei tarvitsisi ryhtyä polttopuusouviin, siihen kun ei kunto kerta kaikkiaan riitä.
Eukko on monasti ajatellut, että ihmisen pitäisi vähän miettiä mitä toivoo. Muistan, kun joskus toivoin maahumalaa pihaani. Nyt saan repiä sitä joka paikasta pois. Toivoin tuulenpesää, sain sen, toivoin pahkaa koivun kylkeen ja siinäpä se nyt onkin varsin komeana.
Pakurikääpää en edes unelmissani osannut odottaa oman polun varteen, vaan nyt sekin löytyy ihan tuvan läheltä. Juolavehnää, nokkosta ja vuohenputkea en ole toivonut, mutta moni muu toive on muuttunut lähes rikkaruohoksi.
Raha ei sentään tee pesää tähän tupaseen eukon tilistä puhumattakaan, mutta sen verran on elämässä oppinut, että lottovoitto ei iltarukoukseen kuulu. Sen sijaan, että pyrkisin Luojaani ohjastamaan, pyydän nöyrästi viisautta selvitäkseni parhaani mukaan päivästä toiseen. Kaikissa muissakin hankalissa asioissa. Ja mitä kauemmaksi tunnen tästä elämän oravanpyörästä kulkevani yksinkertaiseen ja ns. tyhmään suuntaan, sen enemmän kunnioitan yksinkertaisen mammani suurta viisautta.
On toki asioita, joissa tämän eukon kehittyvä viisaus ei vielä riitä. Eräänä päivänä levitti viltin nurmikolle, kun ei kivuiltaan kyennyt enää hommiin, ja päätti heittäytyä hetkeksi lenkoselleen paarmojen ja muurahaisten syötäväksi, auringon hellästi hellimäksi. Olihan siinä ihanaa. Pitäisi vain keksiä ja kehitellä joku apuväline ylöspääsyä helpottamaan
Toisenkin kerran tuli tielle vilkaisseeksi , että ei kai kukaan tule nyt juuri, kun eukko epätoivoisesti yrittää kammeta itseään ylös lepoasennosta. Olisikohan jäänaskaleista apua…
SL
