Eukkomamma ajatteli illan päätteeksi istahtaa hetkeksi parvekkeelle lukemaan ja linnunlaulua kuuntelemaan, kun ilma viimeinkin jäähtyi mukavasti. Mutta linnunlaulu peittyi mahdottomaan kolinaan Uimintien suunnasta. Piti mennä ihan katsomaan, mikä siellä ryski ja kolisi.
Siellä olikin meneillään tietyö.
Mäki oli saamassa uutta panssarikaivantoa, kivenheiton ylemmäs sota-aikaisista. Nopeasti oli asvaltti ylös kaivettu, ja luultavasti aamuun mennessä myös kaivanto uudella asvaltilla peitetty.
Eukkomamma muistelee, että tuossa kohtaa oli huonokuntoista tien reunaa ja sortumavaara. Hyvä, että se paikataan, mutta toivottavasti kukaan ei yön aikana sorru monttuun.
Melulähteen selvittämisen jälkeen piti yrittää uudelleen nauttia terassilla lukemisesta. Nyt siitä ei tullut mitään, kun hyttyset äkkäsivät istujan alta aikayksikön ja innolla iskivät eritoten helteessä turvonneisiin nilkkoihin. Lukunautinto katkesi joka toisen rivin jälkeen ja kutina koivissa yltyi sietämättömäksi – oli siis pakko palata sisään ja ryhtyä ”yötöihin” tähän koneen ääreen itsekin, pamisemaan niitä näitä joutavia.
Eukkomamma veikkaa, että hiljainen ei ole yö kohtakaan, vaikka koneet vaikenisivatkin. Jo muutaman yön on saanut kuunnella villiä vihellystä ikkunan takaa, ja tänään piti lintukirjasta, sellaisesta lurittelevasta ihmekirjasta, selvittää, kuka oikein on asialla. Näyttäisi ja kuulostaisi siltä, että se on luhtakerttunen, taitava laulaja, joka opettelee värssyjä sekä Pohjolassa pesiessään että Afrikassa talvehtiessaan.
Nyt se on kuullut Afrikassa ihan uuden kappaleen, ja on siitä innoissaan ja laulaa sitä yöstä toiseen. Vislaavaa viserrystä, vahvaa ja kaunista. Siihen ääneen kyllä jossain vaiheessa nukahtaa, ja kun aamulla herää, on kerttunen saanut laulustaan jo tarpeekseen.
Kesän alku on eukkomamman lehtomaisemassa kyllä yhtä konserttia. Yksi asvalttia murskaava kaivinkone ei sitä pilaa, vaan antaa kontrastia suven sulosoinnuille.