Kari Välimäki: Todensanat
Osuuskumma 2014
Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
(jatkoa edelliseen:)
Voin vain kuvitella miten ahdistava on lehtimiehen rooli tällaisen mielikuvituksen omaavalle henkilölle. Työssä on pysyttävä puhtaassa totuudessa, tiivistettävä tapahtuma melkeinpä selkokieleen, muistettava oikeudenmukaisuus ym,ym. Vapaa-aikana voi sitten revitellä vaikkapa näin, sanomalla toden sanat!
Jaana Ojalaisen satumainen kansi ei todellakaan takaa pelkkiä ihania iltasatuja, mutta kyllä Kari Välimäen tarinoista sen toden sanan löytää, joskus useammankin. Jokainen Lapin-kävijä on nähnyt ulkomaisten turistien ihmeellisiä seikkailuja hyttysten kanssa, silti tämän veroista tarinaa tuskin on lapsenlapsille kerrottavana. Unelmien kanssa kannattaa pysyä kohtuudessa ettei pakkomielle aja
outoon katoamiseen ”Flyygeliin”. ”Isomummon resepti” saa kylmät väreet nousemaan pintaan, kun katselee hiljalleen pihapiirissä sulavia lumia.
Tykkäsin kovasti tarinasta ”Uudet perunat”. Se alkaa ryöstömurhasta, joka lopulta kertoo todellisen totuuden. Massa ei katoa, se muuttaa muotoaan koko ajan, niin hyvässä kuin pahassakin. Kertomus on jotenkin turvallinen. Elämä on ihmeellistä.
Aivan toisenlaiseen totuuteen vie ”Peili” – ajattelepa, jos peilistäsi häviäisi oma kuvasi ja korvaat sen jonkun toisen kuvalla – ihanammalla ehkä. Toisaalta mietin, että meille jokaiselle olisi joskus terveellistä nähdä peilissä joku toinen, vaikkapa juuri nyt uutisissa nähdyn köyhän lapsen,joka kaivaa käsin mineraaleja henkensä kaupalla – tai sodan jalkoihin jäävän vanhuksen, viimeisillään pommeja pakenevan jalkapuolen naisen…
”Kiusattu” on kammottava kertomus kiusaamisesta, vihasta ja kostosta. Kostonkierre on kamala ja hinta kova, vaikka houkutus viekin helposti mukanaan. ”Härkänen” on lapsekas satu,”perunajauhoista” kehkeytyy varsinainen perhedraama. Kirjassa ihmetellään myös reppueläintä, ja kalajutut ovat niin hurjia, että menee takuulla monta viikkoa ilman kalaa tästä eteenpäin!
”Vesimies” on hassulla tavalla suloinen ja ihana luomiskertomus, pienellä omasensuurilla sopisi vallan mainiosti iltasaduksi jatkotarinana. Kaikessa hupsuudessaan se antoi ihan hyvän mielen. ”Käenpoika” puolestaan tuo esiin oman totuutensa aika kammottavalla tavalla, ja hurjaa mielikuvitusta vaatii tarina susia ahmivista lampaistakin – tuntuu pelottavammalta kuin päinvastoin…
”Todensanat” pikkusen siivottuna on hieno lasten satu. Se kertoo kuinka sanat muuttuvat todeksi. Jokainen meistä tietää, että kauniit sanat voivat pelastaa päivän, kun taas yksikin ilkeämielinen tuhahdus voi saada paljon pahaa aikaan. Tämä tarina on kuin suoraan niistä vanhoista pelottavista lastenkirjoista, opettavainen. Lisää satutunnelmaa tuo ”Yhteisymmärrys”, keijukaistarina, sekä ”Elämäneliksiiri”, joka kertoo prinsessoista ja hyvin vaativasta kuninkaasta. Tällä sadulla on todella ihana ja onnellinen loppu.
Kun kirjassa kerrotaan ”Isovaarin konsti”, se oikeastaan vastaakin ihmettelyyni lehtimiehen moraalista, ainaisesta todessa pysymisestä ja vastuun kantamisesta. Kun kirjailijalle lattia alkaa olla liukas, eivätkä jalat tahdo pysyä enää maassa, on paras vangita mielikuvitus, ja kirjoittaa joku raportti tai tavallinen totuudenmukainen uutinen… Kyllä siinä alkaa arki taas arjelta tuntua, eikä pääkään pilvissä pysy.
Onneksi raportin aika ei ole vielä, vaan Välimäki lähtee seikkailuun ”Kartofragi”. Juuri nyt,kun emme pääse matkustelemaan, vaan olemme koronan vankeina, on mainio tapa itse kunkin aloittaa karttamatkailu!
Kartan voi toki piirtää ihan itsekin aarrekartan tavoin, tai katsella vanhoja karttakirjoja… Luulen, ettei kännykartastot ruoki mielikuvitusmatkailua yhtä herkullisesti kuin nämä tässä tarinassa! Yhtä innokkaasti ei kannattane ottaa osaa joka ikiseen ”olet jo voinut voittaa” -tarjoukseen, viivakoodinlukijakin voi viedä harhateille ja metsäntarinoita on monenlaisia, jopa puunhalaajalla voi olla uskomaton kohtalo.
”Miesten kesken” pohtii tulevaisuutta, toisessa tarinassa mies muuttuu karhuksi, petoeläimeksi. Lehtimiehen lennokas jutustelu jatkuu väliin yököttävinä, väliin huikean hellyttävinä toden sanoina. Viimeinen tarina ”Tytti” jättää kiireisen ihmisen pohtimaan elämän tarkoitusta, paljoa tyhjänperässä juoksua, kiirettä ja ymmärtämättömyyttä – kaunis päätös tälle päättömiä juttuja tarjoavalle kirjalle. Eläköön mielikuvitus!