Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Lauantaiaamukahvilla huomaan, että ikkunasta näkyy pikkuinen pala lampea, ja joutsenperhe, punaisessa pihlajassa ruokailevat laulu- ja punakylkirastas.
Päivän suunnitelmasta tulee hätäinen, on niin paljon, mitä haluamme ehtiä. Ihan ensin ajamme Orresokkaan, jossa meillä on paljon tunteikkaita muistoja. Edesmennyt veljeni vaimoineen on mielessä kaiken aikaa, sillä näitä maisemia viimeisinä aikoina yhdessäkin katselimme.
Palaamme Ahvenlammelle, ja ihmettelemme miten vuodet sekoittavat muistia, minä muistan kiertäneeni jo aikaisemmin eilisen polun metsän kautta lammen ympäri, kaveri muistaa, että polku meni lammen rantaa… no kyllä siinäkin polku on, kalastuspolku onkijoille, oikein mainio kapeahko lankunpätkistä tehty, jonka varrella monenlaiset sarat ja sammalet kurkistelevat kirkkaaseen veteen.
Emme osaa myöskaan istuttaa talvista Martin pilkkitapahtumaa kesäiseen lampeen mitenkään…
Päivällä kaveri kiipeää Luoston uudet portaat sääpallolle, minä yritän Aarnikodalle kahville -ainoana viikonpäivänä, jolloin se on suljettu! Mutta lammen rannasta löydän upean ruskan ja hyvän näköalan kaverin kulkupolulle sääpallorinteeseen. Näen hänet kiikareilla, ja vilkutan, mutta ei hän näin pientä punaista pistettä ruskan seasta löydä…
Omat kotiruuat alkavat olla vähissä, syömme kaalilaatikkoa ja lähdemme kaupalle sekä Torvisen majalle kahville. (kuva 0458).
Tällä majalla saan suuret kiitokset kolikoista, joilla kahvit maksan. Kolikoista on kova puute, pankkeja ei lähellä ole ja vaihtorahoja on vaikea saada. Vaikka korttipelikin onnistuu, ihmisillä on usein vain suuria seteleitä.
Tällä reissulla oikea raha on muutenkin arvossaan. Jopa mökkien maksut vaativat joskus rahaa… tavaksi meille onkin tullut, että minä, jolla on aina rillit nenällä täytän majoituskortit, ja kaveri maksaa kortilla jos voi, tai sitten minä ”lainaan” rahat. Yleensä pienet latukahvilat ym. toimivat kolikoilla….
Tänään juomme maistuvat munkkikahvit pöydän ääressä, jossa liinana on iloisen värinen räsymatto, hyvän mielen takaa mukava juttuseura ja muistot vanhoilta hiihtoreissuilta…
Mieli teki kovasti Lampivaaralle, kaverihan tuonne kipaisikin, mutta pahuksen polvet panevat yhä kampoihin, Tyydyn vuosien takaisiin muistoihin, olenhan tästäkin mökistä sekä kävellyt, hiihtänyt ja mennyt jopa telabussilla ylös. Ajelemme sentään katsomaan valtavaa teatterirakennelmaa rinteen kupeeseen. Täällä on valtavasti uusia upeita mökkejä, ja valtavan upea ruska!
Tässä sisäänkulku silta ja rinteeseen rakennetut penkit. Itse näyttämöllä voisi pitää vaikka juhannustanssit, niin iso se on, ja akustiikkakin toimii. Laulaa lurautin pätkän Lapinäidin kehtolaulua näyttämön laidasta sen ulkopuolelta, ja kaukana katsomossa kaveri heilautti kättään – hyvin kuului!
Iltaruoka olikin sitten takassa paistettua nuotiomakkaraa (huom. – ei sada, ei savua silmiin, ei märkiä puita ja hyttysiä, ja sinappiakin sekä pehmustetut tuolit on…) Jos voitettais lotossa eikä ois kissanhoito-ongelmia ostettais tää Nunnunen ja jäätäis tänne, tuumaa kaveri. Jälkiruuaksi paistan lettuja sentään ihan sähköliedellä…
Sunnuntaiaamuna laulurastas katsoo ikkunasta meitä suurin pyörein silmin, puolipilvinen sää on kutsuva, mutta meidän on aika alkaa miettiä kotiinpäin menoa… Ajetaan vitostietä, ja tankataan Kemijärven St-ykkösellä 1.733 hintaista bensaa, ja kohta huomataan, että toiset asemat olisivat antaneet halvemmalla. Aakkosissa syödään, on kuulema syöty ennekin, mutta minä en muista….
Puolen päivän aikaa lämpötila on yhä +7, olemme matkalla Perä-Posion tietä, vaihtelevassa maastossa kiemurtelevaa soratietä, kapeaa, ja outoa, ei taloja, ei juuri peltoja, vain kitukasvuista metsää, vuoria ja laaksoja, mutta vesistöjä paljon. Huvikseni laskin tältä matkalta 35 järveä, lampea tai lamparetta! Ainoalla pellolla makoilee satakunta joutsentä, kaikki valkeita, ehkä nuoria aikuisia. Onpa siellä myös huima patorakennelma, josta vesi purkautuu pieneen mahtavan vuoren kupeeseen koverrettuun tosi syvään uomaan.
Mikä lie padon tarkoitus, täällä missä ei ole mitään…
Porhallamme Posioon, jossa kaveri vierailee yhä harvinaistuvalla Otolla, ja raha vaihtaa taas taskua… kohta en ole enää selvillä kenen rahaa mikäkin oikein on!
Tänään ylitämme myös rajan, jossa Lappi vaihtuu Pohjoispohjanmaaksi, Lappi loppuu mutta poronhoitoalue vielä hiukan jatkuu… Oi miten haikeaa!