Pertti Jurvanen
Uusi tuleminen
romaani, eli raportti Rahkasuon ilmestyksestä
Esseen tapaisia osasia
Paju 2017
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
”Taivaalla on tapana laskeutua kuulaina kesäöinä maan lasten pariin.Oma havainto”
Tämä kirja on aika erikoinen. Vaikka se esitellään romaanina, niin mielestäni se on hyvin kirjoittajansa näköinen tutkielma ihmismielestä, uskonnosta, unista, tieteestä ja taiteesta, elämästä yleensä. Kieli on tekijänsä näköistä, erittäin rikasta ja oivaltavaa, opettajataustasta kertovia alaviitteitä täynnä. Heti ensimmäisestä lauseesta alkaen: ” Vanhan nukkuma-aitan seinähirren ytimessä tikitti kuolemankello (Anobium pertinax)”…minun piti tarkistaa Suuresta Hyönteiskirjasta latinalainen nimi, se on oikea, eikä Pertin keksimä, vaikka voisi olla!
Kirjan tarinalla on totuuspohja, mutta sen ympärille on kehittynyt ihmettelevän ja mietiskelevän kirjailijan ajatuksissa erittäin monipuolinen mukaansa tempaava tarina, joka melkein pakottaa etsimään paikkoja,joissa Kristus on ilmestynyt kauan sitten 18-vuotiaalle Veikko Kaskiselle. Tarinassa seikkailevat ja omalla omituisella tavallaan elävät oikeat henkilöt, tuttuja nimiä ja paikkoja aivan vilisee sivuilla. Kuolemankellon latinalaisen nimen tarkistuksen tapaan mieli tekee etsiä totuutta kaikkien muidenkin tapahtumien takaa.
Kannen kuva on Pertti Jurvasen maalaama taulu, monille näyttelyistäkin tuttu. Mustalampi on mustaakin mustempi, ja rantamalla seisoo hahmo sotilastakissa – noita nappeja huhutaan löytyvän yhä seutukunnalta… Savitaipale on vanha taistelujen paikka, monenlaisten sotilasjoukon jälkiä löytyy rakennuksina, niminä, muistoina – ja nappeina. Mutta että itse Jeesus Kristus! Savitaipaleen historiaa ja kunnallisia päätöksiä ja suunnitelmia seuranneena on hupaisaa kuinka herkullisesti kirja käsittelee ilmestyksen aiheuttamaa pöhinää päättäjissä. Ei saatu aikaan tornitaloa, ei myöskään Rahkasuolle korkeaa Kristuspatsasta, jolle mallia haettiin Corcovado-vuoren 38-metrisestä patsaasta! Pikitietä tehtiin paikalle, luonnonsuojelijat olivat tietenkin hurjina vahtimassa sääskenvalkkuja, kioskinpitäjä möi ihmeitä tekevää multaa pikkupusseissa (oli tilattu rekkakuorma Vapolta!)
Kirjoittajalla on unenomaisia keskusteluja niin nuoren taiteilijatytön kuin oikean unitutkijankin kanssa. On harmi, että tämä teos jäi kirjoittajansa ainoaksi kaunokirjalliseksi tekstiksi. Olisi muuten tosi haasteellinen kirja koulukkaiden käteen – ainakin savitaipalelaisten tulisi se lukea! Pertti Jurvanen oli itse sanonut olevansa luultavasti vanhin kaunokirjallisen esikoisteoksen julkaissut henkilö Suomessa. Kyläkirjoja (omia 10) on yhteensä 17, näytelmiä ja librettoja, lehti- ja radiojuttuja, mitä kaikkea ehtikään tehdä.
Tämä kirja on omakustanteinen, ja sopimusta tehdessään kirjoittaja oli ymmärtänyt, että myös oikoluku kuuluisi sopimukseen. Eila Kajanus-Jurvanen olisi mielellään oikolukenut miehensä teoksen ennen julkaisemista, mutta siihen tämä ei suostunut, joten monessa paikassa puutteen huomaa. On kirja ollut kyllä pahemmassakin paikassa, kymmenisen vuotta kirjaa kirjoittanut Jurvanen oli kerran kyllästynyt koko hommaan ja heittänyt teoksen puulaatikkoon poltettavaksi, sieltä vaimo sen kuitenkin pelasti. Tavallisella kirjoituskoneella kirjoittavalle miehelle tietokoneeseen siirtyminen oli vaikeaa, eivätkä kaikki temput sitten tietenkään onnistuneet.
Miehensä jäämistöä pikkuhiljaa läpikäyvä Eila Kajanus-Jurvanen ei sulje pois ajatusta, että sieltä löytyisi vuosien myötä vielä Pertti Jurvasen omakin uusi kirjallinen tuleminen, tekstiä on todella paljon. Marraskuussa kirjailija esittäytyy myös taiteilijana, hänen näyttelynsä avautuu Olkkolan Hovissa. Tärkeitä hänelle ovat olleet Kotiseutuyhdistys, joka ensi vuonna juhlii 90 vuottaan, ja Europaeus-museo, joka on Hovin pihapiirissä. Niinpä kirjan tuotto (20 euroa/kpl) menee tasan näille kahdelle. Kirjaa on saatavana ainakin Kotiseutuyhdistykseltä, K-Marketista, Kajanus-Jurvaselta ja näyttelyn aikana Olkkolan Hovista.