Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
”7o-luvulla joulukirkko oli näin täynnä…”, tuumasi viereeni istahtava kuulija ihan takimmaisella Savitaipaleen kirkon penkillä. Vuoden verran Jonna Imeläisen johdolla harjoitellut Gospel Taipale -kuoro oli todella saanut kansan liikkeelle.
Korona-aikojen jatkuvuuteen kyllästyneet ihmiset hakivat musiikista iloista julistusta, kiitosta ja toivoa. Sitähän gospel on mielissämme: iloisia, rentoja, pulleita tummaihoisia laulajia, rentoa meininkiä, kädet kohti taivasta rymikkäästi taputtaen kiitos Herralle…. Nyt näimme ja kuulimme hyvin suomalaista gospelia. Rauhallista, hiukan jopa alakuloista, kirkkaita nuorekkaita ääniä, kuin koulun tyttökuoroa. Vielä täytyy tukeutua nuotteihin, se tarkoittaa myös sitä, ettei vapautunutta oloa esitykseen voinut saada.
Valo-ja äänipöytä Jarno Junnosen taitavissa käsissä saattoi myös vaikuttaa pieneen jännitykseen esiintyjissä, ehkä yleisön paljous ja kaikki kameratkin. Piano tuntui aluksi hiukan hallitsevalta, ehkä varsinkin alussa, jossa kolme ensimmäistä kappaletta tuntuivat kuoron lämmittelyltä. Hanna Kilkkinen on toiminut suomentajana, ja luki esittettävien kappaleiden sanoman . Ensimmäinen kappale oli minulle täysin uusi ,” HIljaisuuteen hämärään” vei meidät Taruun sormusten herrasta,” Ainutlaatuinen ” on mukava lohtulaulu ja ”Vihaan kyllästyneessä” kuorokin jo lämpeni.
”Amaizing grace”, Ihmeellinen armo, antoi näytteen siitä, kuinka kauniisti kuoro soi pitkissä, hiljaisissa lopetuksissa. ”Swing low” lupasi jo pientä irroitteluakin, ja ”Öin ja päivin” sai jo yleisönkin lämpenemään.
Come Sunday” alkoi jotenkin haparoiden, vai kuulostiko vain takapenkille siltä, että lauantai oli mennyt vähän pitkäksi…tekstiinhän se kyllä sopi mainiosti ja perille löydettiin. ”Halleluja” on kiitollinen kappale esitettäväksi, ja se soljuikin varsin mallikkaasti, alttoääniä toki kaipasin paremmin kuuluviksi. Tämän laulun kuoro päätti erityisen kauniisti ja soinnukkaasti, hienoa!
Sitten tapahtui jotain hauskaa…kuoronjohtaja lähtikin yht’äkkiä hipsuttelemaan paikaltaan, päätyi pianon taakse ja pianisti Jarmo Kaiijansinkko siirtyi mikrofonin kanssa eteen. Ja niinpä ”come healing” esitettiin näin, pianisti lauloi kuoron solistina, ja kuoronjohtaja säesti pianolla – ensi kerralla tähän paikkaan saadaan varmaan jo iloista irrottelua ja vapautuneisuutta lisää, silloin gospel herää eloon ja iloon!
”Silta yli synkän virran ” on hieno kappale esitettäviksi ja osoittu, että kuorossa löytyy hyviä tyttömäisiä, vahvoja sopraanoja. Korkeissa äänissä vokaalien hienossa pyöristyksessä on vielä hommia, varsinkin iit ja eet ovat aika vaikeita kovaa ja korkealta.
”You raise me up” oli mielestäni kuoron paras kappale. Se alkoi ja päättyi erikoisen kauniisti, ja piano kulki rinnalla mukavasti soljuen. ”A Blessing” oli saanut kauniin suomennoksen Hanna Kilkkiseltä, askeleet saivat kauniin siunauksen. ”Puhdasta vettä” tiputeltiin tosi hauskasti räystäitä astioihin, todella hieno sovitus, ja hienon hieno esitys.
Viimeiseksi ohjelmaan laitettu ”Tulkoon mitä vaan” kokosi koko konsertin mainiosti yhteen. Monenlaista tuli, oli todella hienoja hetkiä ja saomme tutustua hiukan kotimaisempaan kirkolliseen riemuun. Yhä vieläkin olen sitä mieltä, että kuorolla on hieno tulevaisuus, ei tarvitsis jännittää, vaan antaa ilon ja riemun näkyä ja kuulua!