Poroja ja taistelukenttiä
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Olipa haikeata lähteä eteenpäin Kiveliön kalasta. Eukon selkäkipu oli hiukan hellittänyt yöllä, eikä olisi halunnut jättää terassin rakosista nuppuisina nousevia horsmia, kun tiesi, että muutaman päivän päästä ne tervehtisivät aamukahvilla istuvaa helakan punaisin kukin…
Toisaalta alkavat paarmaviikot hermostuttivat ukkoa, joka yli 30 kappaletta lihavia paarmoja keräsi mökin ikkunalta, ja paiskasi kiukkuisena ulos ovesta… kohta saman verran pörräsi taas verhojen rakosissa…
Kiukkuun toki auttoi aamiasletut Hariannan kioskilla, toiselle hillalla, jätskillä ja kermalla, toiselle sama ilman kermaa… Radiossa mitataan Junnilan luottamusta eduskunnassa, hyvin niukkahan se on. Mitähän tuostakin tulee koko hommasta tuumii eukko. Ei hyvältä näytä.
Hyvältä ei näytä Pyhä-Luostollakaan. Kun uutta hotellia rakennettiin, eukko muisteli, että siinä laitettiin katolle ”poron korvamerkit”… no sen siitä saivat. Jo monena kesänä porot ovat pihan omineet, viimeksi kävivät syömässä kukatkin terassilta. Nyt siihen on rakennettu aita, mutta pihapiiri on täynnään tokkaa, poron kusemaa ja paskaa. Haju on huikea, ja paarmoja kuhisevat poroparat väsyneitä ja surkean näköisiä…
Helteinen matka jatkuu Pyhälle. Lounas kutsuu Naavaan, ja ruokarauhaa rikkoo alhaalla lentelevät Hornetit. Eukkoahan tuo ei haittaa, kotoiselta tuntuu, vaikka kipuilevassa selkäpiissä tärinä tuntuukin.
Pyhälle nousee taas uusia hotelleja entisten viereen, tukkoiselta näyttää jo ennen niin avarat rinteet. Kaikki näyttää niin kalliilta ja liian mahtavalta, ei siinä tavalliset mökin eukot ja ukot uskalla edes kysellä mökkien hintoja. Ukko tuumaa, jotta mitäs jos lähdetään ihan sallaa Sallaan päin.
No,mikäpä siinä. Radio järkyttää jälleen eukkoa: Ruotsi on antanut luvan polttaa koraanin! Voi taivas, mikä näitä ruotsalaisia vaivaa! Ei se Natoon pääsy eukostakaan mikään maailman rauhan lupaus ole, mutta Ruotsi kasaa ihan turhaa itse kiviä omalle tielleen!
Ensimmäisen kerran reissun aikana eukko huomaa, ettei takapuoli oikein hyvin auton penkillekään suostu, oman pihan puutarhahommat kipuiluineen seuraavat yllättävän pitkään huvireissullakin! Hellekin nousee eteläiseen lukemaan +27, ja tienvarren pysäkillä nauttivat välipalaksi kiisseliä, pienen hellekuuron ripotellessa muutamin pisaroin hiuksiin. Paarmat pyrkivät autoon matkaseuraksi.
Pysähtyvät Paikanselän taistelupaikoille. Eukko aivan tuntee, kuinka metsä huokailee hartaasti paikoilla, joissa viimeisiä taisteluja on käyty. Muistomerkkejä on paljon, ne kertovat kuinka muitten maittenkin sotilaita oli mukana Suomea puolustamassa, on kaivettu kiviseen maastoon juoksuhautoja ja korsuja, joita on selvästi näkyvillä vielä. Polku on oikeastaan tie, veteraanit varmaan käyvät täällä vielä niin kauan kuin henki pihisee, ja nyt yllättävän paljon nuoria.
Metsässä on jäljellä sodan jälkiä, räjähtäneitä kivikoita, särkyneitä ikihonkia, ja hyvin paljon metsäpalojen jälkiä. Ihan silmissään näkee vanhan mustavalkoisen elokuvan taistelukohtaukset kauheine räjäytyksineen… Kunnia kaatuneille, kunnia hengissä selvinneille!
Liekö taistelupaikan jälkimaininkeja, mutta ukkonen jyrisee kaukana taustalla, kun ukko soittaa tuttuun numeroon, yrittävät jälleen 10-mökkiin, ennestään tuttuun loisto paikkaan, ja mikä onni, sen saivatkin!
Mökki on vaihtanut omistajaa, mutta on edelleen vuokrattavana. Emäntä asuu Ranskassa perheineen, ja toivoo vuokralaisilleen mukavaa loma-aikaa. Tännekin voisi jäädä…
Saunovat. Eukkoa palelee, väsyttää ja pyörryttää. Selkää pestessään ukko tuumaa: mite tuo siun selkä on tuon näkönen? Punaset läntit oikein kuvataan kameralla. Oisko allergine reaktio, kun on tullu käytettyä kipuvoidetta reilulaisee…
Päättivät rauhoittaa matkaa, ja olla mukavassa paikassa kaksi yötä.
Niinpä aamusella ukko pyyhältelee vuokraamallaan pyörällä pitkin hyviä polkuja, käväisipä kirkkokahvillakin, ja tuli hakemaan eukkoakin katsomaan taas uutta kirkkoa, Sallan mahtavaa betonikirkkoa! Tässä kuitenkin ensin kuva Hautajärven käytöstä poistetusta kirkosta.
Tuonne kun ehtivät, oli kahvitarjoilu jo loppunut, mutta kirkkoherra kiehautti nopeasti pikakahvit tuoreen pullan kera, tarjoili pöytään asti, ja samalla kertoili tarinoita mahtavasta nykyaikaisesta kirkostaan:
Juttelutuokio jatkui vielä tukevalla Tukiaisen tekemällä sankaripatsaallakin. Sankarihautoja ei ole, ne ovat jääneet rajan taa, Vanhaan Sallaan, jonne nyt ei ole menemistä. Miten tuo eukosta tuntui niin surullisen haikealta, ehkä siksi, että omankin suvun haudat ovat niin kaukana, ettei niille kukkasta voi viedä….
Ukko jatkoi pyöräilyään näkötornille, ja jäi sinne ukkosen vangiksi. Pyöräilyn hinta nousi vielä vuokrarahaa korkeammaksi, kun huomattiin uusien sortsien tykänneen varsin huonoa yhteistyöstä kostean satulan kanssa… Likomärät pyöräilykamppeet kuivumaan ja lämpöisiin löylyihin jälleen..
Juttua korjattu 7.7. kello 10.20: ensimmäinen kirkkokuva on Sallan vanhasta Hautajärven kirkosta.